Vielä tuokio sitten sukkanauhakumppari liihotteli riemukkain rinnoin pitkin hurmaavien linnojen käytäviä, eläytyi muinaisten sukulaistensa yltäkylläiseen hovielämään, heläytti bonsuurit ja sujuvasti nakkeli niskojaan tarpeen tullen. Ja yritti olla välittämättä pitkistä katseista kaduilla viedessään kurahousulaumaansa puistoon.
Tänään beessinroosa sukkanauha tuntee olonsa kotoisaksi piipahtaessaan mummonmökissä, halkopinon viereisellä tuolilla istui serkkukumppari villasukkia pitelemässä, vakavan rauhallinen gudaa riittää tervehdykseksi, sulautuu massaan, osaisi pitää puolensa (jos tarvitsisi).
Tämä loma on tälle kuminauhalle elintärkeä. Pidellään nyt rennosti villasukkia ylhäällä, jos jaksetaan, syksyllä sitten nailoneita, kun on pakko. Mutta uudella energialla kenties!
Oivaltava kuvapari.
ReplyDeleteOlen viimeisten n. 12 vuoden aikana sopeutunut moneen kertaan. En täysin enkä kokonaan, aina, mutta hyvin sisäistäen sen, että minun vuokseni kansat eivät muutu, minusta huolimatta tavat ovat ja pysyvät.
Nyt tilanne on se, etten ole enemmän tai vähemmän "kotona" missään. Sen voi ajatella olevan vaikea tilanne, mutta sen voi nähdä myös etuna.
Nyt nimittäin en ole myöskään "pois kotoa" missään!
Tajusikohan kukaan missään mitään?
Piilomajan emäntä:
ReplyDeleteNiin, itse olen vielä aika noviisi näissä asioissa. Mutta tuohon viimeiseen ajatukseen tykästyin, ettei ole missään poissa kotoa. Siihen tilaan taidankin pyrkiä.
Niin, eihän ne kansojen tavat miksikään muutu, mutta olisi niin kiva ymmärtää niitä, mutta kun en kykene, vaikka kuinka yrittäisin. Ranskalaiset tuntuvat niin kovin erikoisen epäkäytännöllisiltä, että pistää hermostuttamaan. Vaan eipä kaikki niin ihmeen ihanasti Suomessakaan ole.
Joskus kauan sitten luin jutun diplomaattiperheestä, jonka koti oli aina siellä missä tietyt perheen mukana kulkevat seinätekstiilit olivat ripustettuina. Olen välillä miettinytkin, että mikä voisi olla minulle/meille sellainen kodin luova esine, mutten ole keksinyt. Ehkä soittimet, Sibben kipsipää, muutamat vanhat Arabian astiat? Vastauksen saan tietää sitten vanhana, kun katson mitkä tavarat ovat kulkeneet mukana kaikki vuodet.
VAikka mulla on maailmallaolovuosia enemmän kuin sinulla, se ei toki tee minua "ammattilaiseksi" vielä näissä asioissa. Moni pohdinta on vielä kesken. Onneksi moni asia on jo loppuunajateltu siinä mielessä, että olen "saanut rauhan", enkä tuhlaa energiaa niihin.
ReplyDeleteKyllä se niin taitaa olla että joistakin esineistä tulee sellaisia jotka seuraavat. Sen huomaa kyllä ajan kanssa. Tavaroita enemmän kodin tietysti tekevät sen asukkaat...tosin...edessä on aika, jolloin lapset eivät ole "tekemässä kotia" enää vanhemmilleen.
Minulle noita tavaroita on esim.
isoisästä piirretty muotokuva, hänen pöytäkellonsa, yksi iso koristetyyny, Bilnäsin vanha puulaatikosto, minun Aarrelaatikkoni, joissa on tärkeitä pikkutavaroita....Kaikki tuo on ollut mukana siitä asti kun lähdin Suomesta, tosin Aarrelaatikon sisältöön on tullut lisäystä matkan varrella.
Mitä tulee käytännöllisyyteen...
minusta suomalaiset ovat oikeastaan kiusallisenkin käytännöllisiä ja omissa valinnoissani kauneus yleensä aina voittaa käytännöllisyyden. (Jos pitää valita). Nyt täällä Hollannissa vertaan tahtomattani kaikkea Ranskaan, en enää niinkään Suomeen. KOhta blogiini taitaakin ilmestyä, näin muuton hetkillä, pieni pääntyhjennys aiheesta.
Veitte sanat suustani. Sopeutumista tämä maailmalla olo on ja jotenkin tässä heiluu hieman ulkopuolisena kumpaisessakin maassa,kotimaassa sekä tässä maassa missä asutaan..
ReplyDeleteMeillä kivat tavarat yleensä viedään Suomeen säilöön sattuneesta syystä ja niinpä ainoat asiat mitkä on ja pysyy, on lasten vauvana saamat puput.Itseasiassa aivan hätkähdin etteikö minulla ole mitään tärkeätä täällä mukana ja pakko todeta,vähäiseltä näyttää. Lähtiessämme maailmalle sain silloiselta työkaverilta kolme tiffanyenkeliä,taskuunmeneviä,mukaan ja ne ovat ainoat,jotka mukana ovat kulkeneet.
Jos puhutaan suomalaisesta ja lähi-idän kulttuurista niin kyllä kääntyy mieli enemmän käytännölliseen Suomeen.Näin loman lähtyessä unelmoin rauhallisista kauppareissuista, säntillisistä kassajonoista, sairaalasta löytyy aina lääkäri,pankissa saa asioida luukulla yksin, myyjät ovat kaupoissa kilometrirn päässä,eivät niskavilloissa..
Mutta jotain hyvää tästäkin kulttuurisuihkusta on tullut. Lyhyen pinnan alta on alkanut löytyä erittäin pitkän pinnan omaava ihminen,jolla suunnitelmat pystyvät muuntumaan sormien napsautuksella.Jos olisin ollut koko ikäni Suomessa, saattaisin olla varsin jäykkä tyyppi.