Lasten käskystä

"Äiti, äiti, sun on PAKKO tulla ottamaan kuva. Suurilla lehdillä on hienosti vesipisaroita, jotka kohta sulavat pois! Äkkiä nyt." Näin komennettiin minua jo ennen aamupesua. Ja nykyisellään kuvan ottaminen tarkoittaa lasten mielestä automaattisesti myös sitä, että asia päätyy ennemmin tai myöhemmin blogiin. Kerrankin toteutan heidän toiveensa heti. Kyllä on eksoottista täällä itäisellä Uudellamaalla, vesipisaratkin sulavat!

Täysin pyyteettömästi en toki toimi! Tällä kerralla tosin käänteisessä järjestyksessä.

Nimittäin, aamulla heräsin kummalliseen klonksottavaan ääneen. Ärjäisin, että mikäs se kolina on! Hetken täydellinen hiljaisuus, joku nousi kuntopyörältä, ovesta astelivat makuuhuoneeseeni tarjotinta kantava Inna ja liihotteleva Alva "Hyvää huomenta rakas äiti!". Kuntopyörään oli pitänyt turvautua ajantappamiseksi, eihän äitiä vielä ennen kahdeksaa saa herättää kuopuksenkin ollessa mummilassa. Kahvi vain oli puolessa tunnissa ehtinyt jäähtyä, mutta sain sentään kunnialla sen juotua eikä anopin ylähyllyltä valittuun perintökuppiin tullut naarmuakaan. Sokerikeksilautasen tyhjentämisessä lapsukaiset auttoivat onneksi ihan pyytämättä. Kyllä tällaisen herätyksen jälkeen postaan mitä ikinä haluavat, melkein.