Melkein yksin

Täällä Skoonen korkean taivaan alla ajatukset kuin väkisin hakeutuvat Äideistä parhain -elokuvan maailmaan. Ilmavuutta, raikkaita tuulenpuuskia, lyhyttä kurkkuärrää, huojuvaa heinikkoa, aaltojen kohinaa, punatiilikattoisia maalaistaloja. Mietin omaa äitiyttäni, kulttuurien samanlaisuutta ja erilaisuutta, ystävyyttä, luonnonvoimia, toisen ihmisen ymmärtämistä. Suuria ajatuksia.


Rannalla sokerihiekkaa, hieman jäähtyneiden lasten rauhallista leikkiä, viileä tuuli hulmuttaa hiuksia, olemme yksin. Emme sittenkään. Kauempaa katsellessani levärievuiksi luulemani tummat raidat ovatkin mitä suloisimpia pienen pieniä simpukoita. Miljoonia vihreitä ja ruskeita simpukoita. Tulee huono omatunto, kuinka saatan kävellä täällä? Jokainen askel tarkoittaa usean pienen litistymistä. Peräännyn, lomalaisena istun vain tuulisessa rantaheinikossa, kuten pieni poika elokuvassa kauan sitten. Ja ihmettelen korkeata taivasta.