Uusien kenkähankintojen suhteen menetin toivoni jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Tässä maassa naisen jalka kokoa 40 hipoo jo kummallisuutta. Ja kieltämättä myyjien "päin jalkaa" nauraminenkaan ei tunnu kivalta, vaikka kuinka se onkin vain hämmenyksen peittelyä.
Mutta vaatteita on minunkin saatava myös kesä- ja joululomien välissä, uusia ja erilaisia, sen verran olen turhamainen. Marketeista ei auta lähteä vaatteita etsimään, sekä laatuvaatimusteni että kokoni (44) vuoksi. Joten onneksi kaupunki on pullollaan toinen toistaan taitavampia ompelijoita ja räätäleitä.
Lunan vaatteiden kopiointitaitoihin olen luottanut jo pitkään. Viime keväänä hän joutui muuttamaan purettavasta kylästä toiseen, mutta asiakkaat seurasivat taidon ja herttaisen palvelualttiuden mukana. Oman eksoottisen sävyn uusiin vaatteisiin luo ompelimosta mukana seuraava kivihiilen ja tupakan muodostama hutongin ominaishaju.
Luna on minun Stocka.
Ihanaa ^^ Sinulla on oma ompelijatar! Olisipa mukavaa kun saisi juuri sellaisia vaatteita kuin haluaa.
ReplyDeleteOmpelukone näyttää hieman samalta kuin täällä vanhat Singerit, vahvaa tekoa ja siltä,että sillä ommellaan vielä monen monta asua.
Ihana lankojen värikirjo :)
Kunpa täälläkin teettäminen olisi hinnaltaan varteenotettava vaihtoehto...
ReplyDeleteKomppaan edellisiä. Ompeluttamalla saisi itsensä muotoisia vaatteita, tällainen lyhyt ja leveä-mallinenkin ihminen. Itse kun ei oikein ehdi tekemään paljon.
ReplyDeleteHyvä juttu, että olet löytänyt luotto-ompelijan. Hän on varmasti aarre.
ReplyDeleteSuomessa käsityön hinta on noussut korkeuksiin. Harva raaskii enää teettää vaatteita ompelijalla, korkeintaan joissakin erityistilanteissa.
Viikonloppua!
Mullakin on oma ompelijatar kenen luona olen aina halunnut kuvata mutta mun tuurilla siellä on joka kerta liikaa naisia sovituksissa jolloin en voi kameran kanssa hillua.
ReplyDeleteIhana ompelimo sulla!
Tuo on juuri sitä, mitä Pekingistä kaipaan! Niitä istuvia ja ei-tusinavaatteita pitänee tulla kohta teettämään, edellisestä reissusta kun on kohta kolme vuotta...
ReplyDeleteMinäkin tahtoisin oman Lunan! Onnellinen sinä.
ReplyDeleteMuistan ikuisesti kuinka Bangkokissa menin kysymään kenkäkaupaan ikkunassani näkemiä kenkiä. Että olisikohan kokoa. Mun ei tarvinnut edes ilmoittaa tuota massiivista lukua, kun koko myyjäkööri oli jo raikuvassa naurukuorossa osoittamassa jalkaani. Kyllä se tuntui pilkalta enemmän kuin kulttuurierosta aiheutuneesta hämmennyksestä. En ollut varmasti ensimmäinen länsimaalainen isojalkainen näidenkään neitojen putiikissa.