Tiivistä kimppahoitoa

Jossain postauksessa taisin mainita kiinalaisen elämän tiiviydestä ja välittömyydestä. Tänään sain siitä oman osani.


Päätäni on särkenyt taas useamman päivän. Johtuuko ilmasta vai jäykästä niskastani, tiedä häntä. Buranan hotkaisemisen lisäksi päätin kuitenkin mennä hierottavaksi, eihän se pahaakaan tekisi. Ajattelin oikein nauttia ja miettiä kesää, ruusuja. Minut ohjattiin hierontaloossiin, jossa oli puolen metrin etäisyydellä toisistaan kaksi hierontapöytää. Asetuin makuulle toiseen, ovi suljettiin ja herttainen hieroja ryhtyi työhön. Vaivuin syvälle ajatuksiini, kunnes havahduin läheisiin ääniin, joista päätellen viereiselle vuoteelle asettui toinen asiakas ja hoitaja hääräsi kovasti jotain. Ehkä hieman ärsyynnyin, mutta päätin yrittää olla välittämättä, jolleivat kauheasti rupea mekkaloimaan ja ähkimään.


Alkoi kuulua kummallista kilinää ja kolinaa, jotain humisevaa... Uteliaisuuteni pakotti minut nostamaan pääni ja ensimmäisenä näin 20 sentin päässä kasvoistani lasin, jota sohotetaan kaasuliekillä. Sain tarkennetua katseeni naapurin selkään. Siinä niitä jo oli, kosketusetäisyyden päässä minusta, kuppauslaseja pystyssä imemässä nahkaa... Jotain taisin önähtää.

Hetken mietin nousenko ja kaivanko kameran laukustani - en viitsinyt. Säännöllisin väliajoin jatkoin kuitenkin kurkkimista ja yllättävän nopeasti oli kuppaus toimitettu. Asiakas lähti varsin kolmiulotteisen ja värikkään selkänsä kanssa pois.

Nyt on sekin nähty, kuppaus siis. En usko haluavani sitä kokeilla, vaan pitäydyn pelkässä hieronnassa. Ja seuraavalla kerralla kun alkavat vieressäni kilistellä pyydän siirtymistä yksityishuoneeseen, että tämän filmin olen jo nähnyt!

(Kuppauslasi on dokumentoitu kylän sekatavarakaupassa. Käsikauppatavaraa, á 20 senttiä.)

Kirjakauppassa nähtyä

Meillä pidetään kirjoista. Luontainen keräilytarve aktivoituu haistaessani antikvariaatin tai kirjakaupan. Mieheni tilanne on minuakin vakavampi. Mutta Maon kirjaa emme ole hankkineet. Vaikka hauskaltahan tuollainen punainen tilkkutyö näyttäisi, esineenä. Kesällä voisi tyhjentää Porvoon kirpparit virsikirjoista. Musikaalinen tilkkuliina mökin pöydälle!

Varma kevään merkki

Toki kaikkea tapahtuu talvellakin, mutta kevätauringon lämmittäessä hieman enemmän ilmestyvät katukuvaan morsiusparit valokuvaajineen. Yhden päivän bongausennätys taitaa olla viisi pariskuntaa: puistossa, moottoritien penkalla, kauppakadulla, hedelmäpuulehdossa, ravontolan edustalla, ihan missä vain.


Kiinalainen elämä on pohjoismaista huomattavasti julkisempaa, yksityisyyttä on niukalti. Asutaan hyvin tiiviisti, kuljetaan aina vähintään kaksin, eletään toisella tapaa katutilaa hyväksikäyttäen. Miksipä ei myös otatettaisi hääkuva kadulla, kotoisissa oloissa?

Minusta ei kyllä olisi poseeraamaan kaiken kansan nähtävänä! Entä sinä?

Sekavuutta ilmassa

Uusi viikko alkoi, Luojalle kiitos! Edellinen oli turhankin rankka kahden lapsen ollessa lomalla ja me olla nyhjäsimme vain kotosalla ilmanpuhdistimien suojissa. Lapsethan olivat erittäin tyytyväisiä "vain olemiseen", minä taas en.

Lisäksi elämäni ensimmäisen kerran annoin jollekulle potkut eli sille varastamisen tavaksi ottaneelle kodinhengettärelle. Kaikki sujui tyylikkäästi ja hänen ainoa kommentti oli mei wenti eli ei haittaa. Molemmille osapuolille taisi tulla helpottunut olo.

Kolmanneksi Blogistaniassa hääräävä toisenlaisen elämänasenteen omaava ihminen on aiheuttanut päänvaivaa. Ensimmäistä kertaa olen miettinyt julkisen blogin mielekkyyttä. Jatkanen, vaikeudet ovat luotu voitettaviksi.


Kaiken tämän jälkeen en oikein edes muistanut missä asun, mistä yleensä täällä kertoilen, mikä olikaan koko homman juju. Avasin arkistoni ja rupesin selaamaan kuvia. Vastauskin löytyi: Kiina ja sen arkinen huumori. Siitä tässä on kysymys.


Yksi asia vielä kuitenkin pohdituttaa. Lauantaina eräs uusi mutta miellyttävä ystävä ehdotti viikon joogaleiriä Thaimaassa. A) En ole koskaan joogannut B) Suhtaudun varauksella leireihin C) Tykkäisinkö Thaimaasta D) Ei ole kotiapulaista joka olisi iltapäivät lasten kanssa... Mutta juuri tänään tuntuu kuin se olisi aivan mahtavaa hullutusta! Mutta ensin olisi saatava kirja valmiiksi.

Hupsista

Näistä lumisista tunnelmista ei ole kulunut edes kuukautta ja jo tänään pesimme polkupyöriä ilman takkeja! Pikkulinnut kilvan lauloivat auringon sulattaessa viimeisetkin lumenrippeet pensaiden juurilta. Ja unohdimme Palmusunnuntain olemassaolon!

HÄH?

Vein kuopuksen hakupaperit kansainväliseen kouluun. Toimiston rouva selasi nipun läpi ja kysyi lapsen koulutodistuksien perään. Sanoin, ettei sellaisia ole, sillä hän on vasta viisi vuotias ja hakemassa ensimmäiselle luokalle. Nainen katsoi minua hölmistyneenä ja toisti kysymyksensä, että missä koulutodistukset. Minä, yhtä hölmistyneenä, ettei sellaisia ole, että on ollut vasta päiväkodissa, kun on vasta sen viisi... Viimeisen kysymyksen nainen asetteli huolellisesti: "Mutta mistä sitten voimme tietää, että lapsi on opiskellut hyvin?" Ihmeellisen nopeasti ja sujuvasti sain vastatuksi, ettei meidän mielestä pienten lasten tarvitse opiskella, vaan leikkiä. Siten he oppivat kaiken tarpeellisen. Rouva tiskin takana naurahti vaivaantuneesti. Lähdin.


Vauhdin on oltava kova ja sen kiihdyttäminen aloitettava ilmeisen ajoissa, jotta ennättää elämänsä aikana perille. Vai?

Tämän samaisen keskustelun olen käynyt jo kahden vanhemman lapsen hakiessa kouluun, mutta he ovatkin pyrkineet ylemmille luokille ja silloin tilanteesta ollaan selvitty kopioimalla näytteeksi matematiikantehtäviä ja aineita, koska ruotsalaisessa koulussa ei arvosanallisia todistuksia jaeta kuin vasta yläasteella. Mutta nyt onkin edessä ongelma, sillä ruotsalaisessa päiväkodissa ei ole mitään oppikirjoja joita kopioida! Eikä viisivuotiaani vieläkään (!) osaa kirjoittaa aineita joita voisimme koululle toimittaa. Saapa nähdä kuinka tästä tulikokokeesta nyt selvitään. Että kelpaako lapsi, kun ei ole edes todistusta...

Ilon aamu

Perheessä on yksi yhdeksän vuotias! Tempperamenttinen romantikko, joka elää edelleen pääsääntöisesti keijujen sekä muiden satuhahmojen maailmassa. Mielestäni häntä kohtasi suuri onni tipahtaessaan vuotta nuorempien seuraan kouluvaihdoksen myötä, sillä luulen hänen saavan näin nauttia nolostelematta mielikuvitusleikeistä pidempään.

Aamuun kuului laulua, halaamista, lempisisko -lausahduksia, paketteja, ihastelua, aamiainen vuoteessa, iloa. Jopa Pekingin taivas hymyilee meille!

Kihelmöintiä

Mies sen osasi listata, viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olemme:

-ostaneet hirsitalon ja remontoineet alakerran
-rakentaneet piharakennuksen
-remontoineet talon yläkerran
-muuttaneet kodin uuteen maahan ja rakentaneet keittiön
-hankkineet yksiön ja sisustanut sen hotellihuoneeksi
-hankkineet kesämökin
-remontoineet vanhaa kesämökkiä ja sen saunaa
-myyneet yksiön
-muuttaneet kodin jälleen uuteen maahan
-suunnitelleet uuden talon kesämökille

Olemme suhtautuneet näihin projekteina, joista jokainen on alkanut huumaavalla aivoriihellä sohvalla kynttilän valossa istuen, jatkunut ammattilaisten konsultoinnilla ja fyysisen rakentamisen toteuttamisella, loppunut tiettynä päivänä timpurien lähetettyä viimeisen laskun. Ja silloin olemme jo tuskaisina istuneet sillä sohvalla ja miettineet mistä löytyisi seuraava projekti.


Nyt on taas se hiljainen piinaava hetki... Niinpä mies toi tuliaisina Suomesta kuvia herkullisesta kohteesta, joka mahdollisesti ja ehkä olisi saatavissa. Parasta tällaisissa kuvissa on niiden sytyttämä innostus sekä projektin mahdollisuuksien tuntu. Nautin tilanteesta vaikkei kohde edes omaksi päätyisikään vaan jäisi elämään omaa huikeata eloaan mielikuvituksessani.

Minä sitten pidän vanhoista rönttötaloista!

Arvotaan päivän sävyt!

Keväinen persikka!




Miten lie kuvittelin kaiken hiekan jo tulleen toissapäivänä. Valitettavasti olin väärässä. Onneksi suunnitelmat ovat luotu muutettaviksi eikä lomalaisten ole aivan pakko mennä puistoretkelle tänään. Leikkivät siis sisällä ja hengittävät ilmanpuhdistimien suodattamaa ilmaa, toisin kuin vartijaparat.


Kesää lupaileva vihreä!


Koska ilmasta päätellen on siis kevät aloin valmistautua tulevaan hyttyskauteen. Ostin perinteisintä kiinalaista hyttysmyrkkyä eli "Toilettivettä". Tätä kuvitelmieni intialaiselta suitsukkeelta tuoksuvaa nestettä kun riittävästi pirskottaan päällensä saa kirjallisuuden mukaan vessarauhan.

Yksi tällainen ilmestynee myös kesämökin huussiin, itselle iloksi, vieraille ihmeteltäväksi ja kokeiltavaksi. Jos uteliaisuus painaa, olet myös tervetullut kokeilemaan meidän huussiin! Kaupungista 20km etelään, risteyksestä vasempaan, tietä suoraan 2 km ja huussi oikealla.

Entä jos

saisin toisen tilaisuuden? Valokuvaisinko kaupunkia, muistaisinko arvostaa arjen estetiikkaa, opettelisinko tuntemaan kaupungin riittävän hyvin jotta uskaltaisin istahtaa ratin taakse?



Söisinkö ostereita, hyödyntäisinko todella ruokakatujen antia, opettelisinko kielen, illastaisinko miehen kanssa (edes silloin tällöin) tunnelmallisissa ravintoloissa, kuntoilisinko säännöllisesti kauniissa puistoissa?

Osaisinko elää polttamatta itseni loppuun, kotoutuisinko, tutustuisinko peräti paikallisiin?

Näitä mietin, miehen ollessa käymässä siellä vanhoilla kotikonnuilla, Pariisissa.

Sävymäärityksenä luonnonseepia

Aamulla herätessäni oli huoneessa mielestäni jotain outoa. Heti en käsittänyt mikä tuntui olevan vinksallaan, kunnes tarkensin katseeni kylpyhuoneen oven ikkunaruutuihin. Unisena ihmettelin kuinka joku on yön aikana vaihtanut kylpyhuoneeseen keltaiset lamput...



Avasin ikkunaverhot ja hitaasti aloin muistaa, kuinka meitä jo etukäteen varoiteltiin keväisistä hiekkamyrskyistä. Kahteen vuoteen ei niitä ole kunnollisina näkynyt, joten olin jo vallan unohtanut koko jutun.



Esikoinen suhtautui asiaan tavallisen tapaansa eli innostuen uudesta: "Vau, en ole koskaan ennen ollut hiekkamyrskyssä!". Itse en enää tiennyt itkeäkö vai nauraa, sen verran keuhkoja painoi, mutta joka tapauksesa aamuni meni yhdessä hujauksessa väri-ilmiötä ihmetellessä.


Kymmenen aikaan alkoi pahin hiekkapöly jo laskeutua ja maisema kohti kaupunkia matkatessa lähentyä "normaalia" Pekingin ilmaa.

Alan ymmärtää miksi eilen kiinalainen taiteilijakollega muistutti useampaan kertaan, että huomenna sitten kannattaa pysytellä kotona sillä tulee tuulinen päivä... Ei ole Jumala helpoksi pekingiläisten elämää luonut. Talvella on hyytävän kylmää ja kuivaa, keväällä tuulista ja hiekkaista, kesällä läkähdyttävää hellettä ja kaatosateita. Onneksi on sentään kaunis syksy!

Vihreän käytävän hostelli

Jonkin verran ennätin ennen nykyistä lapsiperhevaihetta reppumatkailla, mutta tällaista en nähnyt missään: kellarihotelli! Sivukujan ovesta pujahdetaan sisään ja laskeudutaan jyrkkiä betoniportaita pitkin kerrostalon kellariin.



Lämmintä, hiljaista ja pimeää, eiköhän täällä matkailija saa riittävän levon sekä vastineen rahoilleen. 2€/yö neljän hengen huoneessa.


Tutustumiskieroksen jälkeen pohdin, että kuinka herätyskellon ääni betonikäytävällä kaikuu? Kokeilemaan en pääse, sillä tämä hostelli oli ainoastaan maan omille kansalaisille tarkoitettu. Oikeastaan ihan hyvä niin, pidän auringonsarastukseen heräämisestä.

Sattumalta

osuin Red Lantern House -nimisen hostellin kohdalle. Tästä olin kuullut kehuja ja tätä aion kehua vastedes kaikille kyselijöille! Tämä viehättävä majapaikka sijaitsee perinteisen hutonkialueen sydämessä, vilkkaan ostoskadun sivukujalla ja tarjoaa lepoa kaipaavalle hiljaisen vetäytymismahdollisuuden. Edullisimmillaan yönsä viettää 6 eurolla neljän hengen huoneessa. Lemmenpariskunta halunnee huoneen kahdelle toisen kerroksen parvelta omalla kylpyhuoneella, mutta joutuu maksamaan luksuksestaan 28 euroa.

Kunhan kevät koittaa taidan pakata perheen autoon ja viedä heidät viikonloppuretkelle todellisen elämän keskelle historiallisen Pekingin sydämeen. Saamaan lisäinspiraatiota tulevaa B&B-uraani varten...

Uutta puhtia etsimässä

Eilinen hutonkikierros kaupungin toisella laidalla oli virkistävä. Satoja vuosia vanhoilla kaduilla ihmiset olivat iloisia, kujat täyttyivät perinteisesti polkupyöristä ja kaupankäynnistä syntyi ihana kuhina. Kaiken keskellä kadunkulmassa papparainen luki uutuuttaan hohtavaa Raamattua!



Kevätaurinko sulatti vauhdilla lumia ja hymy oli herkässä.



Joku oli päättänyt ottaa päiväunet mukavasti satulaan nojaten, minä ostin lounaaksi katukeittiöstä kylmän ja tulisen nuudelisalaatin.

Tänään onkin opiskelupäivä ja eilisestä tunnelmasta inspiroituneena luulen imeväni ongelmitta kaiken uuden tiedon!