Wednesday, April 1, 2009

Kokoustamassa


Minulla ja muutamalla muulla kuvalliseen dokumentointiin hurahtaneella suomalaisella on suunnitteilla keväinen valokuvausretki eteläiseen osaan maata. Parasta koko asiassa ovat toistaiseksi suunnittelukokoukset.


Jälleen eilen tälläydyimme lounaspaikkaan suunnittelemaan. Menimme hieman pahimman lounasruuhkan hellitettyä paikalliseen ruokalaan ja nautimme sekä herkullisen että edullisen aterian lisäksi autenttisesta tunnelmasta, Kaikki ikkunattomat yksityiskabinetit olivat vielä varattuja, joten tyytyväisinä asetuimme salin puolelle.


Naapuripöydästä juuri nousivat asiakkaat pois ja päivittelimme, kuten aina, siisteyskäsityksen eroavaisuuksia.


Sivupydälle oli näemmän unohtunut yksinäinen sipuli.


Kuten kaikissa ravintoloissa, teevesikannut odottivat tyhjentäjiä seinänvierustalla.


Tämän nimettömäksi jääneen paikan erikoisuus löytyi pääoven vierestä: tuunattu televisio.


Lähtiessämme ja jättäessämme jälkeemme monta tyhjää ruokavatia sekä jopa hieman sotketun pöydän saattoi ravintoloitsijatar meidät ulko-ovelle, ilosesti hyvästiksi hymyillen.

Vielä tarvitaan lisää suunnittelua, onneksi!

8 comments:

  1. Mitahan tuommoisessa paikassa syodaan? Skorpiooneja, merihevosia ja kaarmeita varmaan?

    Ensimmainen kuva on loistava!

    ReplyDelete
  2. Elena, joudun tuottamaan sulle pettymyksen. Söimme "peruskamaa" eli gongbao-kanaa (lihanpalasia pähkinöillä ja tässä tapauksessa sipulilla sekä porkkanoilla höystettynä), valkosipulimunakoisoa (taivaallisen pehmeää), munatomaattisörsseliä ja lopuksi vielä kokonainen kana isolla kirveellä paloiteltuna, mukana kaikki nokasta varpaisiin (hyvää, mutta hankalaa syödä jyystää pelkillä hampailla ja tiluilla). Olisimme halunneet myös hieman tofua ja valkosipulibrokkolia, mutta ne olivat jo loppu. Juomana kiinalaista olutta. Neljän hengen runsas ruokailu juomineen maksoi tasan 100 yania eli 11 euroa.

    ReplyDelete
  3. Ja toivottavasti tulere lisää suunnitteluraportteja!
    Nää on niin hauskoja.

    ReplyDelete
  4. Yksinäinen sipuli näyttää hyvin hempeältä tuossa ympäristössä.. mutta ruoka kuulostaa kyllä hyvältä.

    ReplyDelete
  5. Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty! Ruokaahan siinä kuluu, muttei juuri rahaa, näemmä. Tuo ruokien ripottelu muuallekin kuin vatsalaukkuun tuo mieleen Maltan majapaikkani pöydät illallisajan jälkeen. Odotan kuvien kurkistelua. Lissu

    ReplyDelete
  6. Liivia, niitä tosiaan vielä tarvitaan, kun pitäisi kyetä jopa päättämään minne mennään, on niin paljon mielenkiintoista, mutta myös aikarajotteita.

    Merja, se oli myös yllättävän puhtaalla päydällä!

    Lissu, tuli mieleen ruokasalissa piipahteleva koira, joka pariin otteeseen tuli syömän lattialta parhaat palat. Sellainen "pekinginseisoja", palatsikoiran ja pystykorvan sekoitus.

    ReplyDelete
  7. Suunnittelukokoukset tuppaavat olemaan hauskoja!
    Mitähän alkais suunnitteleen?

    ReplyDelete
  8. Sipulihan on todella valokuvauksellinen...

    ReplyDelete