Friday, November 16, 2007

Jo kilisee kulkunen

Pidän joulusta, juhannuksesta, vapusta sekä itsenäisyypäivästä, kerta kaikkiaan juhlia tarvitaan ja niihin on ihanaa panostaa. Usein vain käy niin, että toteutunut eroaa suuresti edeltävistä aikomuksista. Mutta joka vuosi voi hieman parantaa ja toki myös aikoa enemmän.

Tänä vuonna saapui joulutunnelma sekä -aikomukset luokseni varhain, jo muutama viikko sitten. Keskellä syyslomaa paukahti päähän joulu, lahjat, tuoksut sekä valot hämärässä. Valmistelin jopa muutaman lahjan ja rupesin suunnittelemaan lentolippujen hankintaa, joka jää aina vain liian myöhään.


Lopullinen rysäys oikeaan töpinätunnelmaan purskahti minussa eilen tämän lentolehtisen myötä. Ruotsalaisen kirkon joulumyyjäiset! Ihanaa, vad mysigt!!! Tämä kuuluu erottamattomasti Pariisi-elämääni.


Sinne ryntään heti ensimmäisten joukossa. Hamstraan piparkakkuja, kunnon karkkia, muutaman joulupuuroryynipussin, joulukuusen kynttilöitä, glögimaustepusseja, ehkä jonkin uuden koristeenkin. Kaikkea on toki saatavilla Kiva-kaupasta sekä Affärenistä, mutta tuo tunnelma on vastustamaton. Tiedättehän, valtava tungos, kielten sekamelskaa, myyntipöytien kurkkimista, lopuksi jännitys myyjättären laskiessa kuinka lähelle sataa euroa pääsen.

Sitten kirkon pihalla nautitaan punssia ja hernekeittoa, jälkiruoaksi korvapuustia ja kuumaa glögiä. Kyllä kelpaa taas joulua valmistella.

10 comments:

  1. Minä, joka en ole jouluihmisiä ollenkaan, sain joulumielen tästä postauksestasi! Jostain tuli nyt tunne että tästä joulusta teen kauniin ja erityisen, aloitan valmistelut jo nyt! Outoa minua.
    Toivottavasti nuo ruotsalaisen kirkon myyjäiset vastaavat odostuksiasi!

    ReplyDelete
  2. Noissa samoissa ruotsalaisen kirkon myyjäisissä kävin monena vuotena kun asuin siellä. Siellä oli ihana tunnelma, ihan oikeassa olet! Olihan Suomi-instituutissakin omat myyjäiset mutta voi miten ne olivat ankeat ja hiljaiset ja sellaista kyräilyä jotenkin...
    Kun asuin Hollannissa olin parina vuotena auttamassa Rotterdamin suomalaisen merimieskirkon myyjäisissä. Sepä onkin tapahtuma! 4 päivää ja tuhansia kävijöitä. Hollantilaisia lähinnä. Kauppa kävi kuin siimaa. Elintarvikkeita, suomalaisia käsitöitä, lasitavaraa, joulukoristeita...

    Pojat sanoivat eilen että voidaanko jo hankkia joulukuusi. Vielä en suostu, mutta viime vuosina olemme yleensä ostaneet sen tuossa itsenäisyyspäivän tienoilla. Sitten heivaamme sen pois melkein välittömästi joulunpyhien jälkeen.
    Tykkään kuusen tuoksusta ja tunnelmasta etukäteen, ennen joulua. Kynttilöitä polttelen pitkin syksyä jo, koristeita laitan vasta aika lähellä joulua, lahjoja en juuri ajattele kuin hiukan ennen koska emme niitä pahemmin anna suuntaan emmekä toiseen. Tämän joulun viettämisestä ei ole tietoa. En tiedä missä ollaan, kenen kanssa. Toivottavasti muiden kanssa. Jotenkin nykyään pidän sellaisista jouluista.

    ReplyDelete
  3. Täälläkin kilisee kulkuset ja toisinaan joku muukin. Joulu on ihanaa aikaa ja kuvailemasi joulumyyjäiset olisi ihana käydä katsastamassa. Olen itse haikaillut Tukholman tai Tallinnan matkasta joulukuun puolivälissä, jos vaikka olisi joulutorit ja markkinat.

    ReplyDelete
  4. Kuulostaa houkuttelevalta. Minä olen antautunut jo kauan sitten - ei joulun valmistelua ja tunnelmointia voi aloittaa liian aikaisin mielestäni...

    ReplyDelete
  5. Tule minunkin joulumyyjäisiini, Kotiin, niin näet paikan samalla...
    ainakin Piilomajasta saa osoitteen

    Toivoo, Sari.

    ReplyDelete
  6. Lontoossa asuessa oli minullakin tapana käydä ruotsalaisen kirkon joulumyyjäisissä tunnelmoimassa - sielläkään ei jostain syystä suomalaisen kirkon basaari ollut ollenkaan niin mysig.

    ReplyDelete
  7. Voi kun kuulostaa hyvältä. Olen tämän viikon laittanut täällä kauppaa kuntoon joulubrunssia varten ja yrittänyt samalla saada joulutunnelmaa omaankin kotiin. Pikkuhiljaa.

    ReplyDelete
  8. Liivia, sehän hyvä jos onnistuin tartuttamaan!

    Piilomaja ja Sanctuary, jokin kumma niissä ruotsalaisissa on kun saavat tunnelmaa aikaiseksi, vaan muistinpa juuri Lontoossa asuessani käyneeni myös suomalaisen merimieskirkon myyjäisissä. Paljon tuli silloinkin opiskelijabudjetista ostettua.

    Pikkujutut, mikä kauppa, saako udella?

    Tiuku, kävin viitisen vuotta sitten Tallinnassa jossain massuhallityyppisessä paikassa, jossa oli käsityöläisten joulumarkkinat. Ostin sieltä ison tammisen leikkulaudan, jota käytetään päivittäin - ja on edelleen kuin uusi! Sinne vaan ostoksille.

    ReplyDelete
  9. Aaaaaaah ihanaa ! Koska ne tanskalaisen kirkon vastaavat ovat ? Samoin kotimainen vastine oli tosi vaisu enkä ole sen koommin sinne mennyt, mutta tanskalaisilla on hieno tunnelma...

    ReplyDelete
  10. Kato peijakas, onpa mulla hatara muisti. Nyt paljastui sitten parantumaton siivilä-aivouteni.

    *nolostuneena*

    =D

    ReplyDelete