Thursday, November 29, 2007

Öinen tuulettuminen / Enjoying the night in Paris

Olikin jo vierähtänyt lähes kaksi kuukautta kun viimeksi olin itsekseni illalla liikenteessä. Liian helposti hurahtaa viikot, sitä samaa rataa, turvallisen mukavia ja toisaalta puuduttavia arki-iltoja.


Onneksi aina välillä joku mammoista tympääntyy ja kutsuu muut mukaan viettämään iltaa. Soittokierros lapsenlikoille ja merkintä kalenteriin tulevasta vapaasta. Eilen oli sellainen ilta. Kymmenkunta mammaa kokoontui hölpöttämään, nauramaan, nauttimaan viinistä ja pikkunaposteltavista, musikaalilaulajattaren vauhdikkaasta emännöinnistä, kerrassaan hauskasta yhdessäolosta. Ja kaikki tämä ilman passattavia lapsia ja miehiä!


Illan kruunasi kotimatka, joka kulki Champs-Elyseesin yli. Pysähdyin pitkäksi aikaa keskelle katua pienelle tolppakorokkeelle, ihastelin jouluvaloja, kiitävää liikennettä, öisiä ihmismassoja - siellä niitä aina riittää, ei lopu väki kesken.

Seuraavalla kerralla jään katsomaan jouluikkunoitakin, sen lupaan itselleni. Tälläinen muutaman tunnin irtiotto saa kummia aikaan, myös lapsille. Heitä oli (kasvattavasti) viihdytetty Kimin-leikillä. Kaikki siis tyytyväisiä. Kaiken huipuksi lähden taas tänäänkin liikenteeseen. Ikea kynttilöineen ja glögeineen odottaa!

7 comments:

  1. Champs Elysees taitaa olla kuvassasi kauneimmillaan... Kiva että pääset välillä yksinkin liikenteeseen.

    ReplyDelete
  2. Olen kateellinen! Vaikka en pääsisikään palaamaan kotiin yhtä kaunista reittiä, voisi minullekin tehdä terää ilta ystävien kanssa. Kunpa joku saisi aikaiseksi kutsuttua minut jonnekin! Edes sinne ikeaan :)

    ReplyDelete
  3. Tuli mieleen minun reissuni Haagissa muiden naisten kanssa. Oli mukavaa, ei liian usein jottei tule rutiiniksi, mutta sillain sopivin väliajoin.
    Champs- Elysées on kaunis minusta nimenomaan silloin, kun näkyy valoja eikä enimmäkseen ihmisiä.

    ReplyDelete
  4. Kuulostaa liian hyvältä suorastaan. Voi että, hienoinen tuuletus tekisi täälläkin terää.

    Näyttää ihanalta. Voi että.

    Ja laita tänne ihmeessä kuvia jouluikkunoista niin pääsen käymään Pariisissa ikkunaostoksilla!

    ReplyDelete
  5. Ikeassa kaynti joulun alla tuo viimeistaan joulumielen. Sitapaitsi sielta saa kaikkea ihanaa joululta maistuvaa hyvaa... ;o)
    Mukavaa Ikea - retkea...

    ReplyDelete
  6. Wau, mikà kotimatka! Vapaailta ulkonakin voisi tehdà hyvàà- ainakin se piristàisi kivasti! :D Olipas kiva, làmminhenkinen postaus!

    Innolla odotan, mità Ikeasta tarttui matkaan! :D Paljon paljon terkkuja!!

    ReplyDelete
  7. Ah, ah, ah, olisinpa ollut mukana!
    Champs-Elyséetä katselen kyllä mieluummin kuvastasi.

    ReplyDelete