Niin siinä usein käy, että kun vieraille näyttää omaa arkeaan havahtuu itsekin tarkkailemaan sitä hieman enemmän. Eilisiltainen tuttu ravintelikin näytti niin, noh, kiinalaiselta sen tavallisuuden sijaan.
Ruoat maittoivat toki kuten aina, keittiöväki ennätti leväyttää iloisia hymyjään ja hotpotin sekä tupakan savun muodostama sumu hajun tunnistaa takista päiviä. Mutta eniten kuitenkin hätkähdytti tyttärien vähittäisen kiinalaistumisen tila: lappasivat riisiä paikalliseen tapaan kipoja leuan tasolla pitäen, tikuilla melkein vain kevyesti riisiä reunan yli suuhun siirtäen.
Mihin tässä vielä sopeutuvaisten kanssa päädytään?
Monday, March 5, 2012
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Sopeutuvaisuus on valttikortti :-) tai niin ainakin itselleni olen uskotellut. Toisaalta kortin kääntöpuoli on se jatkuva jano uusiin tilanteisiin ja paikkoihin, joihin voi sitten taas sopeutua -ja siirtyä seuraavaan juttuun.. Tai ehkä mä olen vain poikkeuksellisen impulsiivinen? Ruuat näytti kuvista mun silmään jotenkin erityiskiinalaiselta, vaikka ei mulla olekaan muuta kokemusta kuin kiinalasiet ravintolat..
ReplyDeletemulla oli juuri lapsuuden ystava vieraana ja samaa mietin
ReplyDeletemulla oli juuri lapsuuden ystava vieraana ja samaa mietin
ReplyDeleteOn tosiaan hämmentävää, miten nopeasti lapset sopeutuvat ja omaksuvat uusia toimintatapoja. Omani alkoi höpöttää minulle tänään pitkää tarinaa ranskaksi... Terkkuja paljon sinne!
ReplyDelete