19 vuotta sitten näin lehti-ilmoituksen, jonka seurauksena perheeseemme muutti uusi olento. Pidimme ristiäisetkin, kummeineen päivineen, Fanny annettiin nimeksi. Sillä oli neljä vahvaa jalkaa, joiden varassa se vaappui eteenpäin. Välillä kuului rytmikkään tassuttelun lisäksi kolahduksia, kauniin ruskeankirjavan kilven osuessa maahan tai huonekalun kulmaan. Paras paikka koko asunnossa oli kuitenkin naulakon alla asustava kenkäröykkiö. Kuinkahan monta kertaa kaivoinkaan Fannyn esille saappaanvarresta!
Eilen Fanny muutti seuraavaan, vielä parempaan osoitteeseen, maakipikonnien taivaaseen.
Ajatuksissani asetan haudalle kukkasen, keväisen leskenlehden tai jonkin toisen herkun. Ja toivoisin Fannyn olleen hieman varovaisempi ulkoillessaan ja samalla harkutellessaan, onhan siitä lehdissäkin kirjoiteltu, ettei mitä tahansa sieniä pidä mennä popsimaan!
Olkaahan ihmiset varovaisempia!
voi. Rauhaisaa lepoa Fannylle.
ReplyDeleteKilpikonnat on niin sympaattisia otuksia. Ystävälläni on. Se ei korvaansakaan asioille tai ihmisille lotkauta, mutta kun ihan pikkuinen lapsi tulee käymään, se villiintyy ilosta ja lapsen mentyä mököttää monta päivää.
Voi että.
ReplyDeleteKiva muuten että olet taas blogiyhteyksissä, olinkin ehtinyt kaivata!
vieläkö Hertta on hengissä?
ReplyDeleteVoi toista. Vaarallista elämää eli tuo Fanny-seikkailija. Olisi voinut joltakulta loppua happi jo siellä saappaan varressakin.
ReplyDeleteKukas tossa eka kuvassa on liitänyt tuonpuoleiseen?
ReplyDeleteLiivia, toooosi sympaattisia mun mielestäni. Fannykin selvästi tunnisti perheenjäsenet ja omaa tahtoa löytyi.
ReplyDeleteOuti, minusta itsetänikin on varsin mukavaa olla taas "elossa".
Tiitta, no ei ole. Se mokomahan pahoinpiteli Otto-Willen piikityskuntoon, jonka jälkeen kuoli melko nopeasti itse yksinäisyyteensä. Ei kannattaisi ryhtyä kiusaajaksi. Vakavasti sanottuna, luulen heidän akvaarion olleen loppujen lopuksi liian pieni, ja liian vähän aktiviteettia tarjolla. Taisivat elää vain kuutisen vuotta, luonnossahan punakorvat
polskuttelevat lähemmäs parikymmentä!
Eilen tänään huomenna, no aivan samaa hapen puutetta minäkin joskus pelkäsi. Ja ihmettelin että haisikohan kovinkaan hyvältä?
Violet, joku pikkulintu joskus toukokuussa, oikein kaunis tosin! Makoili kuppilan edustalla tuhkakupissa...