Muistan jo lapsuudessa olleeni kiinnostunut vähemmistöistä. Luokallani oli yksi Jehovan todista ja hänessä oli jotain kiehtovaa. Että tyttö näytti aivan samalta kuin me muut, mutta perheen monet tavat ja uskomukset poikkesivat valtavirrasta. Hieman myöhemmin kyläämme rantautuivat venepakolaiset. Kyllä riitti ihmettelemistä, mutten harmikseni tutustunut yhteenkään. Samoihin aikoihin intensiivinen Japani-kuume vaivasi minua. Luin japanilaisesta vähemmistökansasta ainuista ja kuvittelin heidän elämää lumikinosten keskellä. Ja joskus ostarilla vilahti romani asu kimaltaen. Oooh.
Eilinen piipahdus ehkä Kiinan mahtavimmalla kirpputorilla tarjosi jotain tavarapaljoutta enemmän sykähdyttävää: vähemmistökansojen läsnäolon. Myyjiä joiden asut, piirteet, eleet, myytävä tavara ja olemus kaiken kaikkiaan poikkesi valtaväestöstä. Kuvittelin heidän kotikylänsä päivien junamatkojen päässä, haaveilin ja varmasti romantisoin.
Ehkä tunteissa on myös samaistumista. Olemme itsekin vähemmistöperhe, vaikkei se ulospäin suomalaisella kadulla kulkiessa näy. Ortodokseja ja kaksikielisiä, lapsemme kasvattavat olemassaolollaan kahta pientä suomalaisvähemmistöä. Sen lisäksi olemme ulkosuomalaisia, kiinansuomalaisia, monilapsinen perhe "yhden lapsen maassa".
Samaistumista tai uteliaisuutta, mutta jokin minua niin kiehtoo ihmisissä jotka kantavat kulttuurisia merkkejään ylväästi ja jatkavat perinteitä omalla tavallaan. Haluttaisi niin lähteä "vähemmistökansaretkelle" heidän omille alueilleen tämän valtavan maan eteläisiin osiin. Kyllähän tässä vielä ehtii. Täytyy vain harjoittaa törröhuulilihakset hyvään kuntoon, että jaksaa sitten aamusta iltaan sanoa: "Ooooooh."
Olisi ylipäätään suomalaisille tervellistä asua noin kaukaisen kulttuurin keskellä. Siinä saa kokea, mitä on olla vähemmistöläinen.
ReplyDeleteHeikki, niin, olemme onnellisessa asemassa saadessamme asua eri maissa ja nähdä kuinka paljon hyvää myös muualla maailmassa on. On erilaista, jopa outoa, mutta ystävällisyyttä sekä vieraanvaraisuutta riittää. Ja vähemmistöyttään meidän tytöt eivät täällä pääse unohtamaan, niin kiinnittävät paikallisten huomionsa vaaleisiin hiuksiin.
ReplyDeleteTämä oli mielenkiintoinen kirjoitus ja olen miettinyt toisinaan samoja asioita.
ReplyDeleteMä olen nyt ollut ulkomaalainen vuodesta -95 alkaen. Ensin Ruotsissa, sitten Ranskassa, Hollannissa ja nyt täällä. En eri rotua tai kovin paljon muutenkaan ulkoisesti poikkeava ehkä, mutta kumminkin se, jonka pitää esittää erityisiä lupia, lappuja ja todistuksia, jonka tavat eivät käy aina yksiin valtaväestön kanssa jne.
Ja näissä maissa missä olemme mieheni kanssa molemmat ulkomaalaisia niin se on sitten vielä hiukan erilaista kuin että jos vain toinen olisi, tai jos molemmat olisivat keskenään samaa maata.
Suomessa olisin aivan "tavallinen" niin uskontoni kuin kielenikin kanssa;-)
Muista ottaa kamera mukaan, kun lähdet vähemmistöretkellesi! Ja kirjoita kirja, rahkeet on.
ReplyDelete