Sadonkorjuu. Varautuminen tulevaa talvea varten. Tämä on kaunista aikaa, kun maissia, kuin keltaista kultaa, roikkuu siellä täällä.
Koulumatkalla näemme mitä ruoalle on tapahtunut ennen ruokapöytäämme saapumista. Tai no, rehellisyyden nimissä toki toivon, että meidän maissimme on kuivatettu jossain muualla kuin ajotiellä... Siksi ostan sen ruokakaupasta muovipussiin tehtaassa pakattuna, herttaisen torimyyjän tarjoaman irtomaissin sijaan.
Juuri tänään elämä tuntuu rikkaalta ja melko täyteläiseltä. Ympärillä on paljon kultapeltoja ja aurinkokin paistaa. Suuntaan Lamatemppeliin.
Mahtava maissiraportti! Tuollaisen kultavärin ympäröimänä ei varmaan voi olla muuta kuin aurinkoinen olo.
ReplyDeleteMutta uskon että hätkähdyttää aina nähdä ruokaa noin levitettävän maahan. On ne hygieniakäsitykset niin erilaiset siellä.. Täällä luulen olevan taas se toinen ääripää. Monesti ruoat on liiankin monesti pakattu, kauhea muovinkäyttö joskus raivostuttaa.
Niin mutkatonta...
ReplyDeleteOn tuo ihmeellistä. Minä ainakin ällistelisin oikein kunnolla ja muistikortit tulisi hetkessä täyteen.
ReplyDeleteÄllistelen kyllä täältä matkan päästäkin.
ihania kuvia...
ReplyDeleteeipä taida influenssa kuitenkaan nuita työskentelytapoa muuttaa...
Merja, kieltämättä hieman hätkähdyttää ruoan pito maassa, siis ajotiellä. En minkään mikään hygieenikko ole, mutta jossain sentään menee raja.
ReplyDeletePilvitarha, kiinassa monet asiat ovat mutkattomia. "Sähän olt laihtunut. Sun kannattaa jatkaa laiduttamista..."
Liivia, kuvasin noita maisseja jo viime vuonna ja kummasti edelleen kiehtovat. Hieman vähemmän tosin.
Aurinko ja Kuu, Influessa ei todennäköisesti vaikuta noiden ihmisten elämään yhtään mitenkään. Vain meitä ulkkareita vahditaan todella paljon.
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteKauniita keltakultakuvia! Minäkin jäin ihmettelemään tuota asfaltille levityskuvaa. Oikein yritin tiirata, että onko se oikeasti katu, jonka päälle maissi levitetään... On se, apua! Mistä sitä siis tietää, missä maanteillä ostamani purkkimaissi onkaan kuivattu...Hyyh, parempi olla ajattelematta asiaa liikaa.
ReplyDeleteTervehdys Cairosta!
ReplyDeleteLuin taas monta postausta kerralla - kylla teilla riittaa touhua karanteenista ihanaan lounaaseen ja muuriin!
Itse palasin kuukauden Hgin reissulta sunnuntaina ja nyt nautin taas Cairon auringosta. Ja kotona olosta.
Josta tuli mieleen - tule blogiini kertomaan missa sinun kotisi on!
Onko se siella missa sanky, omat tavarat ja perhe vai jossain muualla?
Kultaisen keltaista viikon jatkoa! :)
Noinhan ne sitä riisiäkin siellä kuivatti kadulla. Sen jälkeen aloin pestä riisin hyvin ennen käyttöä.
ReplyDeleteKaisa, ei kannata ajatella, pääsee vähemmillä murheilla. Muistelen viikottain Ponceleta, ymmärrät varmaan kun sanon kaipaavani sitä, niitä kauniisti esille aseteltuja ja putipuhtaita vihanneksia, keloa, lihaa, hedelmiä, juustoista ja vineistä nyt puhumattakaan. Ei näy täällä sellaista.
ReplyDeleteBlogitse, touhua riittä, mutta niin kait se on kaikissa pikkulapsiperheissä. Kiitos kutsusta.
Allu, riisinkuivatusta en olekaan nähnyt. Taidamme olla aivan liian pohjoisessa ja kuivassa maastossa riisinviljelemiseen. Missä päin Kiinaa olit?
Kierrettiin Peking-Xian-Chongching-Wuhan-Shanghai ja maaseudulla oli ihan yleisesti riisiä kadulla kuivamassa. Ei sitä tietysti suurkaupungeissa näe.
ReplyDelete