Kylien portit ovat usein kiemuraisia rautahäkkyröitä, jossain lähistöllä istuksiin pienellä pallilla nuokkuva vanhahko nainen punainen hihanauha hakaneulalla kiinni. Siinä lukee "Vapaaehtoinen turvallisuusvartija". Tänään portilla olikin kaksi valpasta vapaaehtoista sekä yksi hieman tärkeämmän oloinen herra sinisessä puvussaan. Vierailumme turkoosilla ja vaaleanpunaisella maalilla maalattujen tiilitalojen kylään tyssäsi heti portille.
Tärkeä mies ei ymmärtänyt viehätystämme kotikyläänsä kohtaan. "Ei ole mitään katsottavaa, ei ole ravintoloita, ei ole, ei , ei siellä ole mitään katseltavaa." "Mutta kun on niin kauniin näköistä..."jatkamme. "Ei ole, kutsun vielä tärkeämmän henkilön arvioimaan voitteko mennä, äläkä missään nimessä kuvaa sitä pyöränsatulaa, kamera pois!"
(Taisinpa kuitenkin ehtiä painaa laukaisinta.)
Pian kaartoi paikalle poliisiauto sekä siinä kaksi konstaapelia. Juuri tätä minä kaipasinkin, hieman jännitystä mukana kulkevan apen ensimmäiselle kyläreissulle! Passit esille, haastattelua, että miksi, miksi ihmeessä, ollaanko varmasti vain katselemassa...
Toinen poliisi kirjasi muistiin passimme numerot ja muut tärkeät tiedot, kuten kakki etunimet, mutta sukunimet eivät olleet tärkeitä. Toinen konstaapeli soitti jonnekin, pääsin puhumaan säröisen linjan päässä englanniksi haastattelevalle henkilölle matkani tarkoituksesta, oleskeluluvastani ja jostain muustakin. Hetken perästä toisessa päässä oleva henkilö kysyi, että puhunko englantia. Eipä ollut tainnut ymmärtää vastauksiani.
Tilanne ei enää tuntunut leppoisalta tai huvittavalta, kuten aluksi. Ystävättäreni muutti hieman tarinaa matkamme todellisesta tarkoituksesta ja alkoi kysellä olisiko kylässä ravintolaa, kova nälkä juu. Lounasta pitäisi saada, onhan kello jo yli kymmenen! Vielä hetken säädettyä halusivat poliisit saattaa meidät ravintolaan. Mutta ehei, ei kylään, vaan "tuonne lähelle". Hyppäsimme autoomme ja seurasimme kiltisti poliisia viitisen kilometriä, suuren istutetun puistomaisen metsän keskelle.
Sieltä löytyi lomaresortti, sellainen uusi, suuri, henkilökunnalla uniformut. Ovella poliisi esittelee ongalmansa, meidän lämpötilat mitataan ja pääsemme suureen autioon ravintolasaliin. Istumme, kunnes meidät pikaisesti siirretään yläkertaan, pois yleisestä salista, omaan pimeään ikkunattomaan kopperoon. Siihen emme sentään suostu, haluamme ikkunan. Siellä me sitten nautimme poliisien osoittamassa ravintolassa kylien ravintoloita viisi kertaa kalliimman, ihan tavallisen makuisen lounaan, omassa huoneessa, poissa silmistä, kaukana tartuttamasta.
Päivään mahtui rutkasti naurua, jännitystä, ihmettelyä - puolin ja toisin. Kotiin palasimme mukana toimettomuuttaan vaikeroiva kamera sekä hölmistynyt olo. Onko valtion 60-vuotissyntymäpäivien onnistuminen meidän kylävierailusta kiinni? Ehkä. Kenties olen tärkeämpi kuin uskonkaan! Odottakaas vain lisää syntymäpäivävalmisteluraportteja, ei nämä tähän pääty, vielä 2 viikkoa jäljellä!
No voi hyvät hyssykät mikä seikkailu! Miten ne viranomiset keksi alkaa mitata teidän lämpötiloja?? Ollaanko siellä tosiaan noin hysteerisiä? Voin kuvitella, että tilanne alkoi muuttua jossain vaiheessa hieman ahdistavaksi. Kielimuuri vielä oikein lisää tilannekomiikkaa/-tragediaa. Ystäväni oli aikoinaan Etelä-Amerikassa ja joutui paikallisen (täyskorruptoituneen) poliisin kuulusteltavaksi. Tilanne oli ollut todella epämiellyttävä ja lopulta ystäväni pääs jatkamaan matkaa, kun alkoi itkeä ja parkua englanti/espanjan sekoituksella ja selittää (valheellista) tarinaa lentokentällä odottavasta miehestään. Olen kuullut, että myös ranskalaisiin viranomaisiin saattaa auttaa itkeminen. Itse olen itkenyt (ei teko- vaan oikeaa itkua) täällä mm. kamalan lastenhammaslääkärin vastaanotolla - se auttoi, sillä tyranni-täti lämpeni hieman.
ReplyDeleteOi, olet takaisin! Enpas ollutkaan huomannut tassa omassa nettitakkauilutuskassani.
ReplyDeleteAika tarina!
Edellisesta postauksesta: sina opettelet rentoutumaan, mina koitan olla ajattelematta liikoja.. Onkohan sama taudinkuva? Jalkijattoisia kulttuurishokkeja?
Kaisa, aika hysteerisiä näyttävät olevan. Meidän klubitalollekin pääsy vaatii lämmönmittauksen. Mutta kuka ihmeessä menisi kuumeisena uimaan tai balettiin tai kuntosalille, ihmetteln vain. Mä muuten muistan sen pienen herran lääkärintarkastustarinan kokonaisuudessaan.
ReplyDeleteMartta, takaisin ollaan. Kiva kuulla sustakin! Musta tuntuu, että mulla on ollut jatkuva kulttuurishokki kaikki nämä ulkomaanvuodet. Alkaa muuttua normaaliksi olotilaksi. Kiinassa ja Afrikassa tosiaan ei saa liikaa ajatella, sitä ihminen ahdistuu muuten kaiken kurjuuden keskellä.
Voi apua, ovat varmasti olleet hyvin hämillään kun joku outo ulkomaalainen tähtäilee kamerallaan pyöränsatulaa! Valtava turvallisuusriski!! :D
ReplyDeleteKoko juttu on niin absurdi että jouduin lukemaan kahdesti saadakseni jonkun tolkun :D
Katsoin dokumentin SARSista ja tavallaan kyllä ymmärrän, tässä kai nyt sekoitetaan kaksi pöpöä. SARS oli niin kamala ja tappoi niin nopeasti, ja tarttui herkästi. Mutta ei varmasti ollut rento kokemus.
ReplyDeletetaalla singaporessa vouhkailtiin viela pari kuukautta sitten ja nyt possutaudista ei puhu kukaan mitaan. mediakin hyvin vahan. onhan taalla tarkeampaakin. kuten ensi viikonloppuna vormulat. pitaa varmaan lahtea pois jonnekin karkuun. olen muuten ollut honkkareissa kerran 1.10 ja juhla oli hieno. meilla oli vuokrattuna isolle porukalle sellainen chinese junk ja ilotulitukset olivat upeita.:-) sattui viela olemaan yhden juhlijan synttaripaiva.
ReplyDeleteNo huhhuh!
ReplyDeleteMinkähän takia siellä nuin hysterisoidaan?
Ehkä sairaanhoidon taso ja määrä on siellä täysin epäpätevä tuollaisen influrnssan hoitoon...
Siksi hysteria.