Meidän lähistöllä siis rakennetaan. Vimmattua puurtamista, joka syö valtavat määrät materiaalia. Eräänä päivän tienvarteen ilmaantui soravuori, joka tarjoaa oivallisen kukkulankuningasleikin. Sille on lasten mielestä päästävä vähintään joka toinen päivä juoksemaan, ylös ja alas.
Juurella puolestaan asustaa parakissaan joukko rakennusmiehiä ja sora on heidän monitoimialustansa.
Miksi en saa aikaiseksi lähteä myös juoksemaan, ylös ja alas? Seison vain juurella ja ihmettelen. Tylsyys on muuttanut minuun pysyvästi. Hö.
Tuntuisi myöskin että kiinalaiseen mielenlaatuun turhanpäiväinen ylösalas-ravaus ei istu. Ehkä se on samaa kuin se huumorittomuus josta kommentoit sen naisten ja "naisten" juoksun yhteydessä. Vai olenko väärässä? Juoksennellaanko siellä?
ReplyDeleteKrisse, niin vissiin, sama juttu. Ei täällä turhia juosta. Paitsi tarjoilijat kipittelevät kohtuullisella vauhdilla, toisinaan. Lenkkipolulla näkee oikeastaan vain ulkkareita tai ulkokiinalaisia paluumuuttajia. Ei taida tavallisella jäädä ylimääräistä energiaa juoksenteluun pitkien työpäivien jälkeen, kun ei ole edes niitä lakisääteisiä vapaapäiviä samaan malliin mihin me ollaan tottuneita...
ReplyDeleteTosin voishan se olla että energiaa olisi enemmän jos vähän juoksentelisi :) mutta ehkä se Tai Chi -tyyppinen juttu on kiinalaisempaa.
ReplyDeleteKovin on tuttu tuo tylsyys... Periaatteessa tuonkaltaisen lasten hauskuuden kyllä saattaa oikeinkin hyvin ymmärtää ja vähän tekisi mieli itsekin, mutta kun siinä on sekin puoli, että joku on mennyt kääntämään sitä säätövipua itsessä. Siis sitä, jossa virta vähenee ja fyysinen rasittavuus ylittää henkisen hauskuuden! Ei semmoisia silloin ennen edes huomannut!
ReplyDelete