Saturday, July 11, 2009

Sukulaissieluja ja sulkia


Kuuden yön matkan varrella tapasimme viisi ystäväperhettä ja lapset leikkivät 11 Pariisin aikaisen ystävänsä kanssa. Neljän erilaisen ikkunan läpi saimme aamutuimaan kurkkia päivän säätä.


Vaikuttavin vilkaisu oli tanskalaisen taiteilijapariskunnan pihapiiriin, elämää täynnä olevan renesanssilinnan ympyröihin.


Mikäpä siinä lasten leikkiessä, kotipihan riikinkukon sulilla. Tai vieraanvaraisuudesta nauttiessa; illalliseksi linnan omaa vuohta, peurojen vilahdellessa vallihaudan toisella puolen, sorsien räpiköidessä vedessä. Ja mikä hämmentävintä, isäntäväki oli tismalleen yhtä hurmaava kuin Pariisin hektisillä kaduilla tutustuttaessa.

Näitä muistoja sulatellaan pitkää.

8 comments:

  1. Vau mikä paikka! Onnea on kun on ystäviä ympär maailman, vai mitä.

    ReplyDelete
  2. Vau, minäkin täällä kiljaisen. Kuullostaa ihan epätodelliselta.

    Yritin myös epätoivoisesti löytää Lissabonin puistosta riikinkukonsulkaa, mutta ei se minulle pudottanut.

    ReplyDelete
  3. Minusta tuollainen on ihan paras tapa matkustaa. Paikallisten avulla nakee kaikkea sellaista, mista muuten luultavasti olisi jaanyt paitsi.

    ReplyDelete
  4. linna, vallihauta, vuohta...varmaan olette nauttineet kyballa...

    ReplyDelete
  5. tanaan mietin juuri samaa kun kuljetin ystavan ystavia ympari kaupunkia, singaporen hindutemppleita ja arab streetin vesipiippukujia. on ihanaa kun ihmisia jota ottavat yhteytta ja tulevat tanne:-)

    ReplyDelete
  6. Merja, jep, tuntuu kivalta, pienentää maapalloa kummasti.

    Liivia, kuulostaa tosiaan epätodelliselta vaan oli ihmeellisen kodikasta ja luonnollista kun siellä oli. Vaikka tietoisuus erityislaatuisuudesta olikin jatkuvasti läsnä.

    Elena, tämä oli sikäli hauska reissu, että Pariisissa me kaikki asuimme hyvin samankaltaisissa asunnoissa pienellä alueella ja jotenkin asumisen kannalta irrallaan omasta tyylistä. Nyt näimme näiden ihmisten koteja heidän alkuperäisissä kotimaissaan ja tämä antoi lisäsyvyyttä perheisiin ja heidän ymmärtämiseen.

    Blogitse, nautimme totta kai!

    ReplyDelete
  7. Aurinko, vai sellaisia herkkuja Sporessa. Pekingin kaverit muuttavat sinne kesän lopulla, uusiin eksoottisiin maisemiin. Vesipiippukuja kuulostaa jännältä.

    ReplyDelete
  8. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete