Poikkesin rannassa, siellä vesirajan tuntumassa joutsenemo jo vaalenneine poikasineen nauttivat iltapalaansa. Lähestyin niitä ajattelemattomasti ja silloin emo alkoi kähistä minulle: "Äläpä reviirilleni tule, sinä ihminen!" Nokka auki, sylki roiskuen.
Ei tiennyt ylväs lintu asioiden todellista laitaa. Olen nimittäin kovastikin pohtinut tätä vettä. Ja tullut tulokseen, etten oikein tiedä mitä tuosta suuresta vedestä ajattelisin. On niin pelottava, voimakas, hurjakin. Toisaalta mahtavan energinen, mukaansa tempaavan määrätietoinen ja vapaa.
Sataa saa, vaikka ukkostaakin. Tuulla ja myrskytä. Mutta ei minua meriveteen pulikoimaan saa, olen onnellisempi rannalla. Jotta turhaan hönötit, kollega, kolmen äiti!
Muistan varmasti aina öisen pulahdukseni "teidän" mereen. Siellä olisi vain lillunut. Maaginen tunne.
ReplyDeleteTulipa Kalevala mieleen niin kuvista kuin teksteistä.
ReplyDelete