Viimeistään tässä keski-iän kynnyksellä alkaa paljastua, millaisia kortteja ystävätkin ovat peliin nimeltä elämä saaneet. Pelimenestykseensä voi toki paljon itsekin vaikuttaa, mutta toisinaan ei mitenkään.
Ystäväpiirissä on viimeisen kuukauden aikana peli on saanut ikäviä piirteitä, heille on jaettu kortteja, joita kukaan ei haluaisi; tauteja jotka vaativat solumyrkkyhoitoja, pienen lapsen kärsimystä, sairaus joka ajanmittaa riuduttaa ihmisen liikuntakyvyttömäksi... On olo, kuin tämä olisi alkua vain, mitkä seuraavan siirron seuraamukset ovat?
Yhdessä jatkamme peliä eteenpäin, kunpa vain osaisin olla hyvä pelikumppani!
Yritän muistaa koko ajan, että pitää nauttia jokaisesta hetkestä kun vielä on hyvät kortit. Ihan varmasti tulee aika (eikä sitä tiedä kuinka pian), kun peli ei enää kuljekkaan kuten toivoisi.
ReplyDeleteJa näitä epäonnen korttejakin on ystäville jaettu kuluneen kymmenen vuoden aikana. Tukemiseen on pitänyt opetella. Kaksi meni jo, kolmas selvisi, toivottavasti.
Oi voi. Kuten Liiviakin sanoi, yritän minäkin nauttia joka hetkestä. Aina välillä se mielessä välähtää että mikään ei ole itsestään selvää. Meillä ei ole edes ystävien joukossa vielä ollut mitään vakavampaa, joten aika kevein askelin on saatu kulkea.
ReplyDeleteNäitä olen ajatellut kanssa. Liiankin kanssa toisinaan. Ajattelen; eihän kaiken todennäköisyyden vallitessa voi olla mahdollista ettei minuun tai perheeseeni mikään iskisi.
ReplyDeleteMelkein ei uskalla ajatella edes välillä mitä kaikkea voi tulla.
Liivia, Merja ja Violet, parahimmat kommentoijat, ollan miehen kanssa viimeisten viikkojen kuluessa paljon puhuttu, kuinka tosiaan täytyy muistaa elää nyt juuri eikä kohta tai joskus. Jatkaa kohti päämäärää (?) juuri tänään ja nauttia Jotenkin nämä sairastumiset koskettavat hurjasti, kun ovat ystäväpiirin ensimmäiset ja samalla hajallaan ympäri Euroopan. Joten ollaan yhteydessä vain puhelimitse ja meilitse, ei voi edes mennä tapaamaan.
ReplyDeleteKorttien jakaminen vaikuttaa tosiaan joskus epäoikeudenmukaiselta. Ja aina välillä joku sekoittaa pakan kesken pelin, ja kaikki menee uusiksi. Sen jälkeen on vaan sopeuduttava niihin mitä tarjolla on ja pelattava eteenpäin mahdollisimman hyvin.
ReplyDeleteJuuri näitä asioita olen pohdiskellut viime päivät. Ja kuinka osaisi elää ilman pelkoa tulevasta, asioille, joihin ei itse voi vaikuttaa?
ReplyDeleteTodella ikäviä asioita. Voimia myös teille, ystävienne tukijoille! Minä organisoin juuri ensi viikonlopuksi 90-vuotta täyttävän mummini juhalounaan - ikää hänellä on jo sen verran, etten ikinä tiedä Suomesta kotiin lähtiessäni, tapaammeko enää tässä maailmassa. Nyt on jo etukäteen niin hyvä mieli; kerrankin saadaan koko suku kokoon ja päästään rupettelemaan ihanan isoäidin kanssa. (Tulemme muuten Porvooseen lounaalle!)
ReplyDeleteHalaus sinne!
Käväisin. Terveisiä (sananmukaisesti).
ReplyDeleteNuo uutiset ovat aina yhtä riipaisevia. Niitä ei toivoisi kenellekkään, ikinä :-(
ReplyDeleteOikein paljon onnea matkaan kaikille, joita asia koskettaa!