Thursday, January 22, 2009

Valintoja

Kiinassa voi syödä lähes identtisesti kuin eurooppalaisessa kotimaassa. On ns. länkkärikauppoja joista saa patongin, juustot ja ranskalaisen punaviinin, tuorepastaa ja parmankinkkua, toisinaan jopa Oltermannia ja hapankorppua. Hintaan sisältyy tavaroiden kuljetus Siperian läpi tai merien halki, joten lompakko kevenee tuplasti eurooppalaiseen ostoskertaan verrattuna.




Jos päätyy kiinalaiseen vaihtoehtoon ei kaikkea ehkä saa saman katon alta, joutunee herättelemään myyjiä ja toisinaan taas toppuuttelemaan turhankin innokkaita kaupankävijöitä. Mutta kaikkea saa, kaikkea ihmisravinnoksi luokiteltavaa ja vähän muutakin löytyy, kunhan etsii oikeat ja ne itselle sopivimmat kauppapaikat.


Minä olen nyt valinnut vihanneskauppiaani. Tämä herttainen pariskunta löytyy suuren vihanneshallin keskivaiheilta, oikealta puolen. Palvelevat, mutta antavat rauhassa valita. Sanovat hinnan h i t a a s t i, jotta ehdin ymmärtää. Eivätkä taida lisätä ulkkarilisää loppusummaan! Tänään osti 2 munakoisoa, kaksi suuuuurta salaattia, kilon sipulia, hieman vajaan kilon porkkanaa, kaksi kourallista kirsikkatomaatteja, kolme valkosipulia ja kaksi keskikokoista brokkolia. Loppusumma oli 19 yania (2e).

Sitten suuntasinkin kahvilaan ja join 28 yania (3e) maksavan cafe latten... Kiinalainen vaihtoehto olisi ollut mennä kotiin juomaan kuumaa vettä!

12 comments:

  1. Ehkäpä noiden ostosten jälkeen raskii yhden latten jopa juoda :)

    ReplyDelete
  2. Ihana kun vihanneksia saa ostella noin! Täällä ei edes torilla (pikkupaikka) löydy mitään tuolla tavalla, että voisi olla "ihan oma vihanneskauppias"!

    ReplyDelete
  3. Ihana vihannespiste! Itkettää kun täällä pitää ostella kalliita, tyhjiömuoviin pakattuja raakoja vihanneksia. En tajua miksi suomalaisissa ruokakaupoissa on niin muoviset ruuat. Makua ei nimeksikään.

    ReplyDelete
  4. Ehei,kiinalaisittain sinun ei olisi tarvinnut mennä kotiin vaan sinulla olisi kiikkunut koko ajan mukana sellainen söpö termari josta olisit RYYSTÄNYT joko kuumaa vettä tai teetä ;-).

    Ihanan näköiset kasvisvalikoimat!

    ReplyDelete
  5. Nirppanokka, niin raaskinkin. a sen ylellisyyden suon itselleni atkossakin! Kaiken ei tarvitse olla niin eksoottista.

    Eilonwy ja Matroskin, olin kyllä pyörtyä joululomalla marketin vihanneshyljen ääreen, vai meinasinko sittenkin ruveta itkemään. Mikä siinä oikein on, ettei sinne saada kunnon valikoimia, muhkeita vihanneksia, kohtuullisia hintoja. No, tyhmä kysymys, ilmastostahan se taitaa johtua. Vai?

    Suzhouren, totta, etenkin jos olisin mies! Minusta harvemmin näkee naisia termari kourassa, mutta miehillä se tuntuu olevan välttämätön kädenjatke, sätkän lisäksi.

    ReplyDelete
  6. Kahvetta olisi minunkin pakko saada vaikka Kiinassakin. Mutta muuten varmasti jättäisin länkkärikaupat vähemmälle, ja kävisin esim. lempipariskunnallasi mieluummin.
    Ulkomailla tahdon olla yleensä maan tavoilla, mutta jotkut asiat voi tosiaan olla liian eksoottisia.

    Täkäläisistä vihanneshyllyistä: ihmettelen jatkuvasti, että miten Lidlissä on halvat ja houkuttelevat vihannekset, mutta viereisessä K-kaupassa nuukahtaneet ja kalliit. Kumpaankin kuitenkin tavara rahdataan Suomen ulkopuolelta.

    ReplyDelete
  7. Ihanaa kun on oma vihanneskauppias! Mullakin oli omat kauppiaat Boliviassa asuessani. Tomaattimyyjää pyysin ohimennessäni laittamaan valmiiksi kilon tomaatteja pussiin. Sitten menin ostamaan vihanneksia yhdeltä myyjältä ja hedelmiä sen siskolta viereisestä kojusta. Takaisin tomaattimyyjän kautta ja kotimatkalla vielä perunamyyjälle. Oli kiva tehdä ostoksia kun myivät samaan hintaan kuin paikallisille :)

    Täällä ostan vihannekset ja hedelmät kaupasta, jossa valikoimat on yleensä ihan hyvät. Toinen vaihtoehto olis tori sunnuntaiaamuisin mutta sinne ei yleensä ehditä kun koko päivä on yhtä kirkossa juoksemista :)

    ReplyDelete
  8. Olis huippuhienoa, jos voisit joskus tutustuttaa meitä Kiinan eksoottisiin vihanneksiin ja hedelmiin. Kenties valokuva, nimi ja käyttötarkoitus?

    ReplyDelete
  9. Liivia, suuntaapa merketin sijasta Lidliin kesällä!

    Mamae, oletpa sinäkin ehtiyt, Boliviassakin elää.

    Laura, fakta ei ole vahvin osa-alueeni. Rehellisesti sanottuna olen pitäytynyt leppareissani, munakoisossa ja brokkolissa... Paitsi ravintolassa tulee saatua mitä sattuu, muttei yleensä tule kysyttyä tajoilijalta mitään, kun ei kuitenkaan saa vastauksista oikein selvää. Ja kotiapulainen tulee niin vaatimatomista oloista, ettei hänenkään ruokavalioon kuulu nuudelia eksoottisempaa. Mutta kuvia voin aina laittaa!

    ReplyDelete
  10. Hyvältä näyttää vihannekset ja kuulostaa hinta.

    Meidän lähettyvillä (tai no pienen ajomatkan päässä) on meksikolaisen perheen pitämä vihannestila. Siellä on kuulemma koko läänin parhaat vihannekset. En ole vielä ehtinyt tsekkaamaan..

    ReplyDelete
  11. minulla kesti viisi vuotta tajuta etta taalla kannattaa vihannekset ostaa kadulta. kun on kuuma ja vieressa myydaan kalaa haju on tyrmaava (en yhtaan liiottele). nyt kayn kuitenkin ostamassa kadulta kun lankkarikaupoissa myydaan huonoa kalliilla. mina olen nyt muuten ostanut naita maukkaita ja makeita uuden vuoden mandariineja! jokos te olette syoneet niita? laitan jaakaappiin ja virkistaa kummasti aamulla.
    oletko paistanut kotona niita kaikkia erilaisia vihreita lehtia?
    valkosipulia,oljya, osterikastiketta ja nopeasti wokilla. sairaan hyvaa!

    ReplyDelete
  12. Joka vuosi minä ihmettelen niitä suomalaisia vihanneksia ja hedelmiä - tai siis siellä myytäviä.
    Hintoja ja laatua..ja niiden suhdetta, etenkin.
    En oikeastaan tajua mitä se tarkoittaa kun yksi täällä asuva suomalaisnainen hehkutti että kyllä Suomessa sentään vaan on kunnon valikoimat ja kyllä SUUUUomessa vaan voi ostaa ihan mitä ruokaa hyvänsä.
    Hmmmm. Enempää ei voisi olla eri mieltä kuin olen.

    ReplyDelete