Joululomalla osui käsiini aapiseni, 32 vuoden takaa. Lukemaan ja kirjoittamaan opin hitaasti, työllä ja tuskalla. Mutta itse kirjainten piirtämisestä olen nauttinut aina. Tämän sivun muistan, kuinka sitä rustasin ja opettajan merkattua virheet en yhtään ymmärtänyt mitä niissä nyt oikeastaan oli väärin!
Aapinen oli täynnä tunteita ja tunnelmia, tai ehkä olin herkässä kehitysvaiheessa. Vanha Fiina Fordeineen tulee edelleen usein mieleeni kyseisestä automerkistä puhuttaessa. Fiina oli mielestäni niiiiin ihana mummo. Ja nukkeystävykset Eila ja Ulla. Minusta oli kauhea vääryys, että Ullaa toruttiin laulamattomuudesta. Entä jos sitä ei vain huvittanut tai se oli ujo?
Kevään lopuksi sain kyhättyä yhden sadun. Sille olen useasti nauranut, kuinka osittain tarkoituksella kirjoitin hoono soomi ja osittain tietämättäni väärin. Herttaista oikeastaan.
Jälleen olen samassa tilanteessa, opettelen kirjoittamaan ja lukemaan. Uusi mandariininopettajani antaa reilun kymmenen uutta merkkiä kerralla läksyksi ja niitä yritän pinnistellä muistiin sekä kynänpäähän. Taitaa olla pikkuvirheitä tekstit pullollaan, mutta hauskaa se on, kun saa piirtää, piirtää ja piirtää. Ja olla samalla viivalla perheen ekaluokkalaisen kanssa.
Aivan ihana satu auringosta ja lihavasta siasta :D
ReplyDeleteOnnellinen kun tämä on säästetty!
Voi ku hauska postaus! Kehitystä on ainakin tapahtunut vuosien varrella :)
ReplyDeleteihana!
ReplyDeleteSamaa aapista ollaan luettu, yhtä kituaalistikin vielä. Kirjaimia minäkin rakastin huolella piirtää.
ReplyDeleteOpettajasi merkintätapa onkin varsin outo. Yleensähän sitä viivaa vedetään virheen alle, eikä sen oikean.
Ihanaa, että aapinen on sinulla säilössä. Missä lie omani..
Voi mitä muistoja tuo tuokaan mieleen!
ReplyDeleteMulla ei ole aavistustakaan millainen aapinen mulla oli, mutta kiitos kun näytit tätä!
ReplyDeleteSatukin oli vallan raju!
On ihanaa, kun äitini on säästänyt useita koulukirjojani ja myös monia koepapereita. Niille on hauska nauraa 25 vuoden jälkeen. Jossakin vanhassa terveystiedon tms. kokeessa kysyttiin "Missä ammatissa liiallinen alkoholinkäyttö voi olla KOHTALOKASTA?" - Minä vastasin: "Konekirjoittaja, pankkineiti, opettaja" Noh, onhan se kohtalokasta!
ReplyDeleteSoma tarina!
Mulla ei myoskaan ole enaa hajuakaan siita millainen aapinen mulla oli. Vanhoja koulukirjoja ei varmaan enaa ole mitaan jaljella :-(
ReplyDeleteMutta olin kuulema oppinut itsekseni lukemaan samalla kun kaksi vuotta vanhempi veljeni opetteli lukemista...
Tuollainen oli munkin aapiseni. Taitaa olla jossain äitin kätköissä. Ainakin jotain kirjoitusvihkoa on joskus vilauttanut. Hyvin huolellisesti rustailin minäkin.
ReplyDeleteMainio satu, mielikuvitusta siis ainakin riitti jo pienenä..
Naurattaa se likainen isä. Ihailen sua, että osaat kirjoittaa mandariinia. Meidän kiinalaisilla ystävillä oli kahdeksan Saksan vuoden jälkeen vaikeuksia muistaa omaa kirjoitusta, niin vaikeaa se on.
ReplyDeleteOlen tosiaan kiitollinen tämän kirjasen säästymisestä. Toivottavasti saily seuraavatkin 30 vuotta!
ReplyDeleteJa Allu, en vielä sanoisi osaavani kirjoittaa mandariinia, kunhan vasta harjoittelen ja opetustunteja on takana vasta 60! Mutta ai että se on hauskaa ja hinku oppia lisää on kova. Luulen kuitenkin ekaluokkalaisemme oppivan kohtuullisen suomen- ja ruotsinkielen kirjoitustaidon ennen minun mandariininoppimista. Ja se riemu hänelle suotakoot!
Tsemppia mandariininopiskeluun! :)
ReplyDeleteHerkkia nama aapiskuvat ;)