Kesäloman aikana oli kotiin ilmestynyt haitari, aito kiinalainen. Kodin päämuusikko on edelleen suomalainen, jonka käsistä lähtee niin Karjalanheilit kuin Satumaatkin. Haitarin ääni on huomattavasti edeltäjäänsä muhkeampi ja soitin varmasti painavampi. Pian on meillä lihaksikas soittaja, siis voisiko tätä kutsua "hyötysoitoksi" kun kunto kasvaa samalla?
Lapset nauttivat ja laittoivat tanssiksi. Tilaakin kun on vielä jäljellä, sillä pianokauppoja ei sentään ehtinyt kesän hiljaisina tuokioina syntyä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun elämme pianotta. Kokemushan se sekin on.
Mies uhoaa vielä ostavansa 'sen trumpetin'. Joutui sellaista lapsena soittamaan.
ReplyDeleteMuistutan mitä kärsimystarinoita olen saanut asiasta kuulla, mutta hän jankkaa että haluaa "näyttää niille" että oppisi sittenkin...
Haitari olis paljon fiksumpi!
Pikkusiskoni soittaa kanssa haitaria.
ReplyDeleteKerrassaan mainio soitin, tosin se koko ja paino on ongelmaista.
Itse olen soittanut poikkihuilua, ja päässyt niin paljon helpommalla.
(Mietin vain mitenhän kontrabasistit, ei kai niitä oikeasti kanneta mukana? )
Haitarimusiikissa lyömätön etu on se kuinka se riittää yksin täyttämään tilan, kuin pieni orkesteri, mutta yhdestä soittimesta. Tanssimusiikkina loistavaa. Pianoa odotellessa, hyviä tanssituokioita!
Kuullostaa hauskalta. Haitarinsoittoa olisi hauska oppia itsekin, saattaisi jopa onnistua, koska soitan pianoa. Mutta olisi kyllä outoa olla ilman pianoa, kun siihen kapistukseen on itsensä totuttanut (vaikka nykyään tuleekin soitettua ihan liian vähän).
ReplyDelete