Saturday, August 16, 2008

Vauhdikasta elämää


Asuimme kolme ja puoli vuotta metromatkan päässä Pariisin Disneylandistä. Emme sinne ennättäneet...


Linnanmäelle sentään pääsimme, eilen, kauniina kesäiltana. Vauhtia, menoa, sokerihumalaa, vemputusta ja pyörimistä. Ylenantaminen oli melko lähellä, vaikka minä kuljinkin kuopuksen matkassa.


Mutta mikään ei vetänyt vertoja tämänaamuiselle. Minulle tuotiin maitokahvi laulun kera vuoteeseen. Hetken kuluttua kuopus päättää nousta pois, ottaa tukea yöpöytänä toimivasta kukkapöydästä, jolta tarjotin kippaa mehuineen, lautasineen, kahveineen hänen päälleen. Huutoa, säikähdystä, ryntäämistä rantasaunalle, vartti viileää vettä päälle, perheelle vaatteet päälle, hytisevä lapsi autoon ja ylinopeutta sairaalaan tarkistukseen.

Luojan kiitos, selvisimme säikähdyksellä. Onnittelijat olivat sen verran olleet liikkeissään rauhallisia, että kahvi oli jo riittävästi jäähtynyt. Lintsi kalpenee aamun adrenaliinin rinnalla.

5 comments:

  1. Se päivän tärkein jäi aamuisesta: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!

    Kauhea aamustoori. Onneksi kaikki hyvin.

    ReplyDelete
  2. Hyvää synttäriä. Voi likkaraasua. Meilläkin esikoinen veti kerran kiehuvankuumaa teetä päälleen, mutta onneksi paksu pusero imi paljon. Retropehmot ovat suloisia.

    ReplyDelete
  3. Syntymäpäivää! Hyvä, että selvisitte tapaturmasta säikähdyksellä. Taas hienon tunnelmaisia, pyöriviä kuvia olet Vilijonkka napannut!

    ReplyDelete
  4. Onnittelut!
    Hyvä ettei käynyt pahemmin.

    ReplyDelete
  5. Onnea vaan kaikesta sähinästä huolimatta!

    (tuotahan se juuri on kolmen kanssa)

    ReplyDelete