Tykätä vai vihata / Love or hate

Tänään oli lapseni opettajan kanssa"kehityskeskustelu". Lapsi on kuulemma kovin mustavalkoinen ajatuksissaan ja reaktioissaan. Myöntelin, tottahan se on. Vaan samaisten tunteiden kanssa taistelen itsekin. Päivittäin. Erityisesti rappukäytävässämme. Näin viimeisten päivien kunniaksi esittelen sen teille, ken siellä ei ennättänyt käymään.


Sisään tultaessa näyttää lupaavalta. Kaunis ja sympaattinen lattia vastaanottaa tulijan.


Seinätkin ovat hienoa kiveä, jota sormet haluavat sivellä. Kesäisin ihana viileys.


Kun kipuaminen kolmanteen kerrokseen alkaa tila kapenee 75 senttiin, tummansinisestä kokolattiamatosta voi lukea leipomolaisten monet askeleet ja liehuneet jauhoiset esiliinat, seinissä kymmenien muuttojen muistot.


Porras portaalta seuraan jalkalistan elämää...


Aivan aina ei jaksa, parasta hypätä hissiin. Tuohon autuaaksi tekevään, rappukäytävän kaventavaan ja synkkään palveluntarjoajaan. 50 x 70 cm. Mahtuuhan sinne kassi ja minä.


Parasta rappukäytävässämme on matka ulos. Kapeissa portaissa on helppo kiirehtiä, kaatumaan ei mahdu eikä seiniä pahemmin lisää voi sutata. Jälleen kerran todettakoon: "Suo siellä, vetelä täällä."