Kaikkialla oli ihmisiä. Pieninä tai suurina ryhminä. Keskenään työtovereita, ystävättäriä, ventovieraita jonottajia, sinipukuisia miehiä, verryttelypukuisia koululaisia, keltakypäräisiä hanslankareita, harrastelija tanssijoita, soittajia ja jumppaajia puistoissa.
Vaatimaton, mutta kiinteä yhteisöllisyys oli läsnä. Työntekijät juttelivat hiljakseen keskenään, yhdessä kaikki ryysivät samanaikaisesti kohti linja-auton ovea, moottoritiellä Pekingin tuhannet taksit jonottivat rinnatusten kolmella kaistalla.
Ja välillä oli levähdettävä. Kaikkialla, kadunkulmissa, maantien pientareilla, risteyksen reunalla. Kykkivät ja turisivat, heittivät korttia, pelasivat lautapelejä nuo miehet. Naisista ei jäänyt muistikuvia, missä lienevät lepäilemässä? Se jäi selvitettäväksi.
Tuollaisia kyykkiviä miehiä näkyi Vietnamissakin. Pysyvätpä polvet notkeina.
ReplyDeleteKun esim. menen hakemaan poikia koulusta ja vasta toinen on tullut ja toista vielä odotellaan, kyykin usein juuri noin. Se tuntuu selässä hyvältä enkä häpeile lepuuttaa jalkoja. No, en ihan joka paikassa noin heittäydy enkä ihan kaikissa vaatteissa;-)...mutta aika ominainen asento minulle.
ReplyDeleteAika vaikea olisi kuvitella Suomen katukuvaan kyykkiviä pukumiehiä rennosti rupattelemassa!
ReplyDeleteHauska tosiaan tuo kykkykuva. :D
ReplyDeletePakko jatkaa;-)
ReplyDeleteMinusta vaikeinta olisi kuvitella Suomen katukuvaan
a) pukumiehiä
b) rennosti rupattelevia miehiä ylipäätään
Tämmönen vitsintynkä...
Violet, ihan hyvä!
ReplyDeleteHmmm. Pukumiehiä kyllä löytyy. Rennosti rupattelevia ehkä saunailtojen aikaan jos oikealle paikalle osuu.
ReplyDeleteVilijonkka, laitoin sähköpostia.