Luonnollisesti, kalligrafiaa ammattikoulussakin opettaneelle, lähes välttämätön koko kiinaelämän jatkuva kurssi on kiinalainen kalligrafia. Myönnettäköön, mukana aimo annos "mä näytän niille" -asennetta (älkää vaan kysykö keille, sillä sitä en tiedä). Rehellisyyden nimissä mainittakoon minun rakastavan mekaanista toistoa, yksityiskohdan hiomista, pilkun viilausta, mitä visuaaliseen ilmaisuun tulee. Mutta yhtä lailla kiehtoo kirjoitusmerkkien rakenne ja logiikka, kaippa niissä sellainenkin löytyy.
Tähän mennessä olen oppinut valmistamaan hyvää porkkanakeittoa ja herkullista ranskalaista sipulikeittoa. Voisin elää pelkillä keitoilla ja salaateilla. Vaihteeksi olisi antoisaa oppia valmistamaan kiinalaisia nuudelikeittoja, muutenkin kuin pussista!
Jotteivät keitot ja muut kokkailut vallan ajaisi taloutta sekasorron partaalle, on tarpeellista päästä todella tehokkaalle tinkimiskurssille. Kiinalaisen näköistä ei minusta saa, joten minulta varmasti yritetään kyniä viimeinenkin yani... Siihen ei voi varautua kuin mandariinia suoltaen ja lukuja sujuvasti heitellen. Teatraalista vartalokieltä unohtamatta?
Saatuani ruoat ostettua halvalla jää pennosia jäljelle lahjoihin, jotka perheen traditioiden mukaan paketoidaan mielellään itse. Ihmeellisten räpellyksieni sijaan haluaisin oppia kiinalaiseen kulttuuriin kiinteästi kuuluvaa paakkausperinnettä. Jouluna Pekingissä käydessäni ostin teetä. Voih kuinka hienosti irtotee pakattiinkaa - ihan vain käärästiin vaatimattomaan makulatuuripaperiin. Niin näppärästi, nopeasti, tiiviisti ja todella kauniisti. Kunpa tulevaisuudessa minunkin lahjani ja lahjojen vastaanottajat saisivat arvoisensa paketin.
Samanaikaisesti tyttärien kanssa ollaan käyty keskusteluja harrastustoiveista Kiinassa. Runsaasti olenkin jo bongannut tanssikoulusta taidekursseihin. Ikänsä soittaneiden vanhempien mieltä lämmitti esikoisen kommentti: " Viulunsoitto ei ole harrastus, se kuuluu vaan elämään, mutta sitten olisi kiva päästä myös kung fu -kurssille ja jotain piirustusjuttua ja..." Ajatella, soitto kuuluu elämään! Jeees!
--------
Tärkeä pointti joka äsken unohtui.
Inhoan kursseja. Etenkin sellaisia joissa on lopuksi koe. Minkä tahansa kokeen lähestyessä (näöntarkastus, kertotaulupistokoe, pyykinpesukurssin lopputentti, kypsyyskoe korkeakoulussa jne.) kädet hikoavat, pää tyhjenee, tunnen selviäväni juuri ja juuri räpeltämällä, envälty ajattelemasta, että säälistä päästivät läpi. Parasta oppimista on yhdessä tekeminen, gurun kanssa työskentely, jolta voi vaivihkaa imeä taitoja. Minulle oikein oppimismetodi on hankkiutua kisälliksi.
Voi niin minäkin vihaan kokeita. Minusta tulee välittömästi alisuoriutuja, pää tyhjenee( entisestään). Kannatan elämässä mentoriajattelua. Jollain sektorilla ansioituneiden henkilöiden seurassa aina tarttuu jotain omaankin reppuun...Kalligrafia olisi minullekin niin tärkeä taito...
ReplyDeleteKurssit on hyi.
ReplyDeleteMutta kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Toivon todella että olisitte jo Kiinassa ja on ihanaa päästä sinne vähän siivellä. Siis toivottavasti blogisi jatkuu sieltä käsin!
Minäkin toivon todella että jatkat blogia Kiinassa. Ja mikset jatkaisikin, ihan varmasti jatkat;-)
ReplyDeleteAi kokeet...ajokokeesta pääsin kolmannella kerralla. Kaksi ensimmäistä kertaa jännitin niin hirveästi, että tärisin. Jalat siis eivät oikeasti pysyneet polkimilla ja tuntui ettei niissä ole ollenkaan voimaa.
Ai jatkanko blogia? Totta kai, minusta tuntuu kuin muistaisin elämästäni niin paljon enemmän nykyisin, sitä hieman analysoidessa, muistiin kirjatessa ja keskustellessa, kuin ennen bloggailua. Suorastaan harmittaa, etten älynnyt aloittaa aikaisemmin. Sosiaalisesta puolesta puhumattakaan!
ReplyDeleteOlen leikitellyt ajatuksella Vilijonkan muuttaessa, että vaihtuuko nimikin. Mieheni kastettiin uudelleen työlupaa varten, hänen nimensä on Ru Sam Pa nykyisin. Tulisiko Vilijonkastakin Vi Li Jo? Vai onko se tällä kerralla jokin ranskalainen sankaritar, kuten Becassine, joka päivittelee Kiinan menoa. Ehkei sentää, enhän minä ranskattareksi ole muuttunut.
Vi Li Jo! Kannatetaan!
ReplyDeleteHyvä, kun jatkat. Toivottavasti yhteydet toimivat ja sensuuri ei iske.
ReplyDeleteHauska nimi muttei vanhakaan huono.
Meillä on välillä kotosalla mieshenkilö, jonka lapset tuntevat kiinalaisella nimellä Hui Lai Lee.
Olisikohan Kiinassa joku kalligrafiamestari, joka ottaisi
ReplyDeleteateljeehensa noviisiksi sinut? Kaikkein perinteisimmät mestarit tuskin pitävät netissä kotisivuja, joten joutunet etsimään vasta paikan päällä!
Hyvä, että jatjat blogia kiinassakin. Pidin sitä itsestäänselvyytenä ja nyt vasta tajusin kyseenalaistaa kun muut kysyivät.
ReplyDelete..Ihana toi pikkujutun miehen nimi, reps