Esikoisen "viikon uudet asiat" kuvaavat mielestäni loistavasti sitä, kuinka vaikeaa on ulkomailta käsin kasvattaa lapsi todella suomalaiseksi. Toki kieli, tietyt tavat ja perheen oman mielenkiinnon kohteisiin liityvät suomalaisuudet välittyvät lapsille, mutta moni muu jää opettamatta. Maanantaina palasi koulusta kotiin pöllämystynyt tyttö: "Mitä ovatkaan HIFK ja Jokerit?! Toista pitäisi kuulemman kannattaa?". On selvitetty myös jehovantodistajat ja tänään muistuttaa, ettei Suomessa tarvitse hätääntyä vesipullon kotiin unohtamisesta, sillä kaikista hanoista voi juoda.
Kuopuskin on oppinut uutta: "Meidän ortodoksien tärkein juhla on pääsiäinen, kristittyjen tärkein juhla on joulu. Luterialaisetkin viettävät joulua. Ja muslimit syövät kalaa koulussa." Opit kaivannevat hieman tarkennusta.
Itse olen kartottanut erinnäisiä virastoja neljä kuukautta rohkeutta kerättyäni. Tunnen olevani suorastaan vaativa, sillä hain lapsilisää, ilmoittauduin työvoimatoimiston asiakkaaksi, ilmoitin esikoisenkin olemassaolosta Kelaan, otin hänelle tapaturmavakuutuksenkin. Ja viikon kohteliaisuuden kuulin siellä työvoimatoimistossa: "Usko sinun olevan itsetyöllistyvä, annan sinulle jatkoksi vain puhelinajan kuukauden päähän." Mitä ihmettä siis yleensä menin koko virastoon? Ehkä vain aikani kuluksi.
Meillä on oltu Suomessa nyt Kalifornian jälkeen kohta kolme vuotta, ja edelleen löytyy niitä outoja asioita.. ainakin kuopuksella.. että pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
ReplyDeleteTyövoimatoimistoviittaus nauratti, sellaistahan se siellä on..
Heh, itsetyöllistyvä:) Pitäisköhän se ottaa kohteliaisuutena vai niin että koita ny kuule vaan itte löytää...
ReplyDeleteMerja, onkohan tähän joku kaava esim. kaksi vuotta ulkomailla, kolme kirimistä, neljä vuotta ulkona, kuusi kirimistä tms?
ReplyDeletePiilomaja, ehkä tuo jälkimmäinen on lähempänä totuutta, valitetavasti. Mutta kun vieraat niin harvoin kehuvat niin ajattelin yrittää ymmärtää tällä kertaa positiivisesti.
Kaikenmaailman virastot ja toimistot (+paperihommat) saavat kyllä hermot kireälle,mutta tuo lasten uuden oppiminen kuulostaa hauskalta. Ehkä koulukavereita kiinnostaa teidän lasten maailmaa nähneet ajatusmaailmat ja tapahtumat. Toivottavasti heitä ei ainakaan kiusata sen vuoksi. Nykylapset/nuoret kun tuntuvat ainakin meilläpäin välillä olevan ilkeitä .
ReplyDeleteNäitä on ihana lukea, ja visioida mielessä, että ehkä mekin sitten joskus olemme samassa "suomettumis-tilanteessa".Nauroin tuolle vesipullo-jutulle. Mä oon pari kertaa unohtanut täällä vesipullon lapsen eväslaukusta (olen vielä siinä mielessä Ranska-elämässämme), ja joutunut sitten soittamaan opelle & pyytämään sitä ostamaan lapselle pullon koulun kioskista.
ReplyDeleteKiinnostavia huomioita!
ReplyDeleteJa itsetyöllistyvä - tuo onkin minulle uusi termi.
Itseohjautuva on kyllä tuttu. Oli kovasti pinnalla silloin kuin aikanani työskentelin aikuiskoulutuspuolella. Ihan oikeaa asiaa sinänsä oppimisprosessia mietittäessä, mutta valitettavasti tuon taakse piilouduttiin joskus myös silloin kuin koulutuksen suunnittelija ei ollut vaivautunut tekemään työtään....
Lempi Sveitsistä
Kiitos! Kiitos hurjasti tästä blogista. Kuin sen juuri loppuun.
ReplyDeleteAloitin vuosia sitten lukemaan ja pääsin nojatuoli matkalla ensimmäiseen kiinanvuoteenne, mutta sitten jotenkin hukkasin blogisi johonkin ja tuntui että pitkän matkan aloittaminen uudelleen alusta tuntuu rankalta. Mutta nyt sitten tein sen, ja ei ei se ollut yhtään rankkaa, se oli hauskaa mukaansa tempaavaa ja eksoottista.
Toivottavasti saan blogia lukien taivaltaa mukananne yhä täällä kotosuomessa. Toivon että kotiutuminen tähänkin maahan menee hyvin ja en malta odottaa kun päästään vaiheeseen, jossa ilahdutat meitä täyslaidallisella suomikuvia.
Kiitos teille kaikille, koko perheellesi, että olemme saaneet hieman seikkailla kanssanne.
Mustikka
Voi mitä suomettumista, asiat saa aina eri mittasuhteita riippuen siitä missä on :-) näitä on hauska lukea, vaikka voin kuvitella esikoisesi hämmenyksen ja yrityksen tasapainoilla kaiken kanssa.
ReplyDeleteMustikka, lämmin kiitos sanoistasi!
ReplyDeleteMartta, tasapainoilla onkin oikeastaan koko perheen tilannetta hyvin kuvaava sana! Yrittää asettua uuteen ja samalla vaalia muistoja. Tuttua myös sinulle!