Suomen talvipakkaset yllättivät meidät toissapäivänä tuomalla mukanaan perheelle yhteisen harrastuksen metsästyksen muodossa. Yhtenäisellä kiihkeydellä seuraamme ansoja ja testaamme erilaisten herkkusyöttien toimivuutta.
Kahdessa vuorokaudessa olemme saaneet jo kahdesti saalistakin. Ensimmäinen oli syvän harmaa ja oikein pulska. Toinen olikin yllätyksekseni vaalean ruskea ja valkovatsainen sekä varreltaan hoikka. Miten tulikin mieleen kyseessä olleen pariskunta.
Vaikka metsästyskausi jatkunee vielä joitain viikkoja toivoisin saaliiden jäävän tähän. Myös eläinrakas kuopus olisi helpottunut. Kutsumattomien vieraiden kuvottavuudesta huolimatta on hän huolissaan ja kiinnostunut niistä jokaisesta koko sydämestään. Aina hiirien suloisista viiksistä hentoon hännänpäähän saakka.
Hyi olkoon! Minä bongasin yhden siimahännän meidän kellarissa syksyllä, ansat viritettiin mutta eipä jäänyt kiikkiin, söi vain herkut pois. Onneksi sisällä asti ei olla nähty näitä vieraita, siihen vetäisin rajan yksinhuoltajahommissa (kun mies niin paljon poissa) jos joutuisin vielä loukkuja asettelemaan..
ReplyDeleteVeittekö Seurasaareen
ReplyDeletekuten nämä?
Merja, juu, ei ole hauskaa puuhaa. Vaikka mies onkin tällä haavaa kotona näytti päämetsästäjyys langenneen minulle. Toivottavasti emme saa enempää saalista!
ReplyDeleteAllu, noin kristillinen ei edes meidän kuopus ole!
Kyllä pohdittaa myös oma tulevaisuus kun siirrymme kerrostalosta ihan maantasalle... Pelkään tottumattomana tunkeutujia, ihan kaikenlaisia.
ReplyDeleteMeillä hiirulaiset pyydystetään elävinä. Pähkinäsuklaa on paras syötti. - Pyydyksen sisällä saalis kuljetetaan hornantuuttiin; niin kauas, ettei varmastikaan osaa enää tulla takaisin.
ReplyDeleteUusi Aamu, kerrostaloissa tosiaan on vähemmänhiiriä. Mutta jos sattuu torakkatalo, niin niistähän ei sitten ihan helposti eroon pääse. Muinoin Pariisissa miehen kesätyöyksiössä oli moisia ja täytyypä todeta, että mieluummin kuitenkin vaikka hiiriä! Mutta se luukku olikin Maraisissa ja rakennettu 1600-luvulla.
ReplyDeleteRuiskaunokki, olettepa te viitseliäitä ja suurisydämisiä! Ensimmäisen uhrin metsästimme juustolla ja toisen marmeladilla. Mutta kyllä tuolta kaapista taitaa ainakin tavallista suklaata löytyä, joten kokeillaanpa sitä vaikka huomenna.
Me todettiin toimiviksi syötit, joissa ei oikeita namupaloja. Syötti vaan viritetään asentoonsa ja hyvin toimii tosi hyvin. Ainakin bauhausista löytyy..
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteHmmmmm.. Eli siis loukut joissa ei oikeita namupaloja.
ReplyDeleteElävänä pyydystävissä namisyötti hangataan erityiseen päätylevyyn,ja tuoksu houkuttelee saaliin. Loukku sulkeutuu, kun hiirulainen on sisällä. Bauhausista ostimme noita loukkuja neljä, ja kaikki ovat olleet aktiivikäytössä syksyisin.
ReplyDelete(Maalarinteipillä suljemme varmuuden vuoksi rasian kuljetuksen ajaksi.) Hiiret lähtevät innoissaan ulos loukusta, ja varmaankin aikansa ihmettelevät, miten ne yhtäkkiä ovatkin jossain peltoympäristössä. Toivomme toki hyvää tulevaisuutta niille.
Hiiriä - voi ei! Kuvissa ovat suloisia, mutta en haluaisi kotiini juoksentelemaan. En tiedä, mikä niissä hiirissä - ja rotissa erityisesti hirvittää. Jotenkin pelkään, että ne juoksee päältä, kun nukkuu ja puraisee.
ReplyDeleteTorakat sen sijaan ei niinkään pelota. Ellei niitä ihan valtavaa armeijaa. Torakan läiskäytän kengällä hengiltä ilman suurempaa draamaa.
Lempi Sveitsistä