Wednesday, January 16, 2013

Boikottiinko?

Mies palasi eilen hurjasti köhivänä Kiinasta. Ideani entisessä kotimaassa tehdyn tavaran ostoboikotista sai täten lisäpontta. Tunnen kuinka omantuntoni vuoksi minun on muutettava kulutustottumuksiani. Nyt kun se on siis mahdollista. Kiinassa asuessa boikotti olisikin ollut hieman hankalaa!
Lehtitietojen mukaan valtavat saasteet johtuvat talouskasvusta, siitä kun kiinalaiset kuten muutkin ihmiset maapallolla haluavat parempaa ja enemmän. Halutaan kulkea muodikkaissa vaatteissa, asua lämpimissä taloissa, soittaa hienoista puhelimista,
saada alle moottoroitu ajoneuvo,
pakata perhe mopon sijaan omaan autoon,
ja sitten seisoa kärrypolun ruuhkassa. Pekingissä kaupungin päättäjät ovat edesauttaneet yksityisautoilua satsaamalla kuuden kuusikaistaisen kehätien rakentamiseen samalla jättäen esimerkiksi metrolinjat ja -pysäkit minimiin. Ja koska kaukaa esikaupungista on päästävä kuitenkin töihin niihin tavaraa suoltaviin tehtaisiin tarvitaan taas lisää autoja... Ja kustannustason ollessa edelleen jokseenkin halpa myös koko muu maailma haluaa siellä valmistettuja tavaroita. Entä kuinka pitkälle minä voin boikotissa mennä? Vaikka vaate olisi valmistettu jopa Suomessa, niin mistä on kangas tai värjäämisessä käytetty väri tullut? Entä Ikean Puolassa valmistettujen höyhentyynyjen sisus? Tai Hollantilaisen huonekasvin muoviruukku? Tai Suomessa painetun nuottivihkon kierreselkä? Tieto tuntuu olevan hankalasti saatavissa. Airamin lampussakin lukee vain valmistuttajan olevan Airam, valmistusmaan jäädessä salaisuudeksi. Jo nyt aloin arpoa millä intensiteetillä tämän boikottihaasteen otan vastaan - selkäranka hohoi!

5 comments:

  1. Meillä on kiinassa valmistettu ruoka boikotissa juuri saasteiden ja kyseenalaisten lannotteiden sun muun vuoksi. Ruoka-aineissa alkuperämaat ovat ainakin täällä aika hyvin esillä ja jos on mitään epäselvyyttä, en osta. Kiinalaista vihreää teetä tulee tosin joskus nautittua, mutta olen siinäin siirtynyt pääosin japanilaiseen.

    Tsemppiä boikottiin. Tuntuu, että melkein puolet maailman tavarasta on Kiinassa valmistettu ja nuo 'huomaamattomat' ja merkitsemättömät esimerkkisi varmaan myös!

    ReplyDelete
  2. Jonkinsortin boikotti kuulostaa hyvältä - pitää itsekin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota asiaan. Hienoa lukea kiina-postauksiasi - kiinasta kotoisin olevien suomessa asuvien kertomukset kotimaastaan tuntuvat järjestään kovasti värittyneiltä..

    ReplyDelete
  3. Tulee mieleen yksi juttu mitä olen useasti ihmetellyt täällä Belgiassa. Miksi pinjansiemenet ovat lähes aina Kiinasta?
    En pirulauta osta.

    Piilomajan Kati

    ReplyDelete
  4. Hei, miten mielenkiintoista lukea tämä! Minä olen myös päätynyt Kiina-boikottiin. Jätän ostamatta kaiken missä lukee made in China. Monta tuotetta on jo hyllyyn jäänyt.

    Terkkuja, Marianne

    ReplyDelete
  5. Myös minulla kiinatuoteboikotti päällä. Täällä Italiassa torit ovat pullollaan Kiinassa valmistettuja halpoja huonosti ommeltuja vaatteita, joita kansa kilvan ostaa. Ja italialaiset kaupat pistetään kiinni, kun ei asiakkaita riitä. Eikö laadulla ole mitään merkitystä?

    Onnea uudelle alulle Suomessa! Sitä on mielenkiintoista seurata näin ulkosuomalaisena.

    ReplyDelete