Boikottiinko?

Mies palasi eilen hurjasti köhivänä Kiinasta. Ideani entisessä kotimaassa tehdyn tavaran ostoboikotista sai täten lisäpontta. Tunnen kuinka omantuntoni vuoksi minun on muutettava kulutustottumuksiani. Nyt kun se on siis mahdollista. Kiinassa asuessa boikotti olisikin ollut hieman hankalaa!

Lehtitietojen mukaan valtavat saasteet johtuvat talouskasvusta, siitä kun kiinalaiset kuten muutkin ihmiset maapallolla haluavat parempaa ja enemmän. Halutaan kulkea muodikkaissa vaatteissa, asua lämpimissä taloissa, soittaa hienoista puhelimista,

saada alle moottoroitu ajoneuvo,

pakata perhe mopon sijaan omaan autoon,

ja sitten seisoa kärrypolun ruuhkassa. Pekingissä kaupungin päättäjät ovat edesauttaneet yksityisautoilua satsaamalla kuuden kuusikaistaisen kehätien rakentamiseen samalla jättäen esimerkiksi metrolinjat ja -pysäkit minimiin. Ja koska kaukaa esikaupungista on päästävä kuitenkin töihin niihin tavaraa suoltaviin tehtaisiin tarvitaan taas lisää autoja... Ja kustannustason ollessa edelleen jokseenkin halpa myös koko muu maailma haluaa siellä valmistettuja tavaroita. Entä kuinka pitkälle minä voin boikotissa mennä? Vaikka vaate olisi valmistettu jopa Suomessa, niin mistä on kangas tai värjäämisessä käytetty väri tullut? Entä Ikean Puolassa valmistettujen höyhentyynyjen sisus? Tai Hollantilaisen huonekasvin muoviruukku? Tai Suomessa painetun nuottivihkon kierreselkä? Tieto tuntuu olevan hankalasti saatavissa. Airamin lampussakin lukee vain valmistuttajan olevan Airam, valmistusmaan jäädessä salaisuudeksi. Jo nyt aloin arpoa millä intensiteetillä tämän boikottihaasteen otan vastaan - selkäranka hohoi!