Palasin erään kauniin talon luokse päivittäin. Seurasin sen riisumista, yritin hieroa kauppoja taidokkaasti valmistetuista ikkunaristikoista punakypäräisen työnjohtajan kanssa, joka vain naureskeli ja pyöritteli minulle päätään. Ei useasta yrityksestä huolimatta tuntunut ymmärtävän.
Ja sitten tuli lumimisade, kylmyys ja ankeus. Palasin jälleen talolle, joka olikin yön aikana muuttunut pelkiksi valkohattuisiksi tiilikasoiksi. Huomatessaan minut työnjohtajalle tuli hoppu, lähteä pois luulin, mutta kuinka ollakaan hän vain kipaisi nappaamaan sivusta pienen ristikon. "Ole hyvä, tämä on sinulle", hän sanoi ojentaen kaunista vihreää ristikkoa. Pahoitteli yhden kulman repeämää, eikä maksu tullut kuuloonkaan. Olinko saanut hänet näkemään toisin? Joka tapauksessa hyvä mieleni jatkui pitkään. Minulla on aarre.
Oih. Ihana kun sait aarteen. Sydäntä särkee nähdä noin kauniiden talojen tulevan puretuksi.
ReplyDeleteVoi kuinka ihanaa että tajusi mitä ajoit takaa. Tuo olisi mahtava aarre minullekkin. Mihkähän tuo kaunis puukaappi joutuu kun seisoskelee yksin lumisateessa!
ReplyDeleteIhanaa että tuollaisia ihmisiä on vielä kuitenkin olemassa purkutuomioiden keskellä. :) Kaunis ele.
ReplyDeleteMaailmassa on sittenkin toivoa :). Ihana aarre.
ReplyDelete