Här igen!

Täällä päässä on yksi virkistynyt, lähes vallaton mutta myös väsynyt nainen! Takana erikoinen viikko pienehkössä ruotsalaisessa yliopistokaupungissa, jossa tapasin ihmeellisiä ihmisiä ympäri maailman. Aluksi syvä ulkopuolisuuden tunne meinasi vallata mielen, kunnes löysin opettajakunnasta porukkani. Ja ne oppilaat, oih, he olivat ihania ja taitavia ja luovia ja ahkeria ja uteliaita ja...

Tuntuu kuin olisin sukeltanut jonkun toisen elämään. Jonain iltana vilkkaan opetuspäivän ja ulkona syödyn illallisen jälkeen, hotellihuoneessa yksin romaania lukiessani pohdin, että kauankohan tällaisesta jaksaisin nauttia?

Kotiin on palannut energiaa puhkuva mamma. Olen levänneempi kuin loman jälkeen konsanaan!

Täpinää

Tiedättehän kun on asioita joiden tekemisestä pitää, tuntee olevansa siinä hyvä, jota tehdessä ihan hymyilyttää. On hyvä mieli, joka jatkuu pitkään vielä homman loputtuakin... Minun "se" on taidekirjansidonnan opettaminen. Kyllä vain, se kun saan jakaa tietotaitoa eteenpäin ja oppilaat omaksuvat taidon, josta on hyötyä heille ammatillisesti tai muuten vain.


Nyt olenkin täpinöissäni, lapsellisen innoissani, kyynärtaipeissa kihelmöi - niinhän siellä aina kun vähän jännittää. Pakkaan vaatteita, työkaluja, esimerkkimateriaalia, ties mitä tilpehööriä. Pyörin matkalaukun ympärillä kuin väkkärä. Samalla yritän olla ajattelematta mitä kotona tapahtuu minun ollessa toista viikkoa poissa, tekemässä sitä jotain ihanaa!


Huomenna lennän Pohjolaan, maanantaina kietaisen ylleni kirjansidontaesiliinan ja astun ruotsalaisen muotoiluyliopiston oppilaista ja opettajista kootun ryhmän eteen ja laitan heidänkin hihat heilumaan. Näin innokasta opettajaa heillä ei taatusti ole vähään aikaan ollutkaan!

Eli se on kuulkaas heips vaan, vi ses sen!

Kylällä tapahtuu!

Joululoman aikana on kylän laittomat rakennuksien "siivekkeet" saaneet kyytiä. Niiden takaa paljastuu ihmeen ryhdikkäitä taloja, joista ei monella ollut aavistustakaan...



Puretut hökkelit toimivat kylän ravintoloina, putiikkeina ja kauppiaiden asuntoina. Mutta eipä näytä kauppiaskansan kaupantekoa talojen katoaminen pahemmin hidastavan.



Elämä jatkuu ja seuraamme mielenkiinnolla kylän kasvojenkohotusprojektin etenemistä. Meininki kaduilla eilen aamupäivällä oli hyväntuulinen, lähes riehakas. Mikseivät lapset olleet koulussa onkin taas jo toinen kysymys...

Taidetta kansalle

Lasten koulun käytävillä on uusi raikas ilme. Maalaaminen aloitettiin jo marraskuussa ja joululoman aikana valtava urakka on saatettu päätökseen.








Kirkuvista väreistä ja kaikesta naiviuudestaan huolimatta pidän näistä kovasti. Ja lapsetkin olivat innoissaan, suorastaan hyppäsivät kuviin sisään. Kyllä nyt vanhempien, ayien ja kuskien kelpaa lapsia odotella saapuvaksi, kun samalla saa nauttia shanghailaisen kansantaiteilijan Lu Yongzhongin seinämaalauksista. Tällaista taidetta tarvitaan aina!

Kotona ollaan

Ensimmäisen vuorokauden kommellukset pähkinänkuoressa:

Lentokoneessa saimme suggestopedisen venäjänkurssin. Jäin ihmettelemään, kuinka jo keski-ikäisellä pariskunnalla voi riittää kiihkeätä keskusteltavaa koko yöksi? Ollako ärsyyntynyt vai kateellinen? Molemmat pahasta.

Kodista oli selvästikin pidetty hyvää huolta, sillä ulko-ovi oli kaksinkertaisessa lukossa. Pieni ongelma olikin siinä, että meillä oli avain vain toiseen niistä. Sattumalta kotiapulainen oli avaimineen lähistöllä, joten pääsimme sisälle kohtuullisen nopeasti.

Avainta odotellessa köpsöttelimme klubitalolle lämpimään, kuopuksella pehmokilpikonnansa sekä "unitäkkinsä" kainalossa. Perille 150 metrin päähän saavuttuamme huomaa kuopus tiputtaneensa täkin. Mutta eihän sitä enää löytynyt, lienee päätynyt saman tien roskana siivoojan sammioon, rakas repaleinen täkki. Lapsiperheen perustappioita. Jo lentokoneeseen jääneen elektroniikkapelin lisäksi. Sen takaisin saamisessa on sentään vielä toiveita.

Loman aikana heinäsirkkani oli vaihtanut äänialaansa, väriään ja hengailutyyliään kummasti. Tunnustus tulikin heti tänään kotiapulaisen saavuttua töihin. Vanha oli kas kuollut ja paniikissa oli ayi lähettänyt kuskin ostamaan uutta. Eipä siinä muuten mitään, mutta olisin ehkä toivonut minun mielipiteen odottamista, kenties olisin jopa halunnut valita sirittäjäni itse. Jotenkin on myös hieman ylitseampuvaa ajaa 35 kilometriä suuntaansa eläintorille ostamaan vain ja ainoastaan yhtä euron hintaista heinäsirkkaa... Tai voihan tuon asian ajatella toisinkin?

Muuta valitettavaa en nyt keksi, vaikka kuinka yritän. Joten seuraavaksi voinkin keskittyä lopun päivää tähän ihanaan valoon!

Paluu hämärästä

Kuusi ja puoli vuotta elämää eteläisemmillä leveyksillä muovaavat ihmistä. Yllättävää kyllä tunnen olevani edelleen kulttuurisesti tyystin se sama ihminen kuin ennen, enkä ole ranskalaistunut saati kiinalaistunut. Mutta tuosta Suomen talven pimeydestä huomaan vieraantuneeni täysin. Se sai minut uuvuksiin jo ensimmäisten lomapäivien aikana. Sitten joskus paluumuuttoa suunnitellessa täytynee muistaa budjetoida erikseen valtavia lamppuhankintoja varten. Eihän siellä muuten hengissä selviä.

Tsemppiä Pohjolan kansalle!

Uusin silmin

Taudin edelleen vaivatessa, toki muotoaan välillä muuttaen, joudun tyytymään uusien kuvien sijaan viime viikon kuvien ihmettelyyn. Ja kas, eipä haittaa, sillä tein ilahdutavan havainnon. Olen nimittäin ajatellut suomalaisen talven olevan kuin siniristilippu. Maassa valkoista, taivas sinessä ja piste. Mutta nyt huomaankin siihen väliin mahtuvan rutkasti ruskeaa, oranssia, kirkasta vihreää, täyteläista harmaata. Lempivärejäni kaikki.

Olen siis taudille yhden oikein positiivisen havainnon verran velkaa. Kiitos siitä, vaikka muuten saisi jo mokoma häipyä. Pientä lupausta onneksi on jo ilmassa.

Vastaisku

Puolisen viikkoa lomaa jäljellä, ajatukset alkavat vähitellen palata kotikonnuille Kiinaan. Jotain sieltä onneksi kaipaankin:






-sattumanvaraisuutta, kaikessa
-tulisia makuja
-värikkyyttä, koristeiden runsautta
-sekavuutta, jonka keskellä tunnen itseni upean organisoiduksi
-valoa, josta tiedän päivän alkaneen

Kaikella siis puolensa. Jopa Kiinalla, vaikka Hesarissa taas tänään kovin mollattiin.

Hurjan vilkasta

Minkä lie viruksen olen napannut, ääni katosi ja olen varsin tietoinen kehkojeni olemassaolosta. Välillä näin.

Perhe hajaantui laskettelurinteeseen ja Runebergin kotiin. Ensimmäiseen en haluaisikaan, toiseen pääsen onneksi jonain muunakin päivänä.

Nyt viihdytän itseäni seuraamalla anoppilan kammarin ikkunasta avautuvaa näkymää. Näin yhden vesipisaran tipahtava. Kyllähän siinä tapahtumaa yhdelle sunnuntaille riittävästi!

Toivelista

Uusi vuosi alkakoon hyvin ja kauniisti. Onnellisten tähtien alla.

Toivon erityisesti lapsille terveyttä, vähemmän lääkärikäyntejä ja koulumenestyksen jatkumista. Parhaita mahdollisia ystävyyssuhteita. Niin, lapsille sitä toivoo koko sydämestä hyvää. Kaikkien blogiystävienkin lapsille, aivan kaikille.

Itselleni toivon enemmän tyyneyttä, että oppisin olemaan parempi ihminen monessa suhteessa. Ja se onkin vain itsestä kiinni. Parempi minä vuonna 2011 -projekti onkin alkanut hyvin. Toisaalta olen ollut heräillä vasta tunnin...

Millaisia toiveita teillä?