Tyypillistä ja yllättävää

Viikon kohokohta lienee ollut muutaman paikallista meininkiä oivallisesti kuvaavan ihmispotretin näpsäisy. Harva se kerta kujilla kulkiessa osuu katseeni ihmiselolle luonnollisiin, mutta suomalaisesta ehkä hieman yksityisyyttä kaipaaviin toimenpiteisiin...

Toinen mieltäni hieman hämmentävä juttu on juuri nyt olohuonettamme vallitseva tunnelma. Siellä omat kolme tyttöä sekä esikoisen ystävätär katsovat keskittyneesti elokuvaversiota Oopperan kummitus -musikaalista. Vibraatto kuulunee naapuriin asti ja lauantaiherkut katoavat hyvin hissuksiin keskittyneiden katseiden alta. Tusinan verran kulttuurikasvatusvuosia alkaa vihdoin siis kantaa hedelmää!

800

Sen verran monta kertaa olen raportoinut tulemisiani ja menemisiäni. Halunnut kirjata muistiin havaintojani ja koettuja hetkiä, lähinnä itselleni ja lapsille myöhempiä aikoja varten. Mutta myös teille lukijoille, keitä lienettekään.

Kuulumisiin.

Kohtaaminen

Sellaistahan se, että kun hetkeksi antaa keskittymiskyvyn ja yleisen huolellisen valmistautumisen herpaantua, niin siitä saa maksaa. Lähdin temppeliin tietoisena lähes tyhjästä kameran akusta. Ajattelin, etten viitsi enää palata toista hakemaan, olenhan temppelissä ennenkin ollut ja pääsen milloin vain uudestaan sinne kamerani kanssa. Temppelin pihalla kuvailin huolettomasti tyhjänpäiväisiä yksityiskohtia, kuten yllä näkyy. Kunnes odotetusti värkki sammui.


Kutakuinkin samalla hetkellä saan kurkistaa toiseen maailmaan, uuteen heimoon, näen ihmeellisiä vaatteita, kampauksia, koruja, hahmoja... tusinan oikeita tiibettiläisiä! Jotka olivat itse yhtä uteliaita meitä ulkomaalaisia kuin me heitä kohtaan. He hypistelivät paikalle osuneita afrohiuksia sekä lähes valkoisia lapsen käsiä. Ja turistit kuvasivat - paitsi minä... Itsetuntoni kohosi hetkeksi pilviin toimittuani muutaman lauseen verran tulkkina saksalaisten ja lhasalaisten välillä. Tunnelma oli vahva ja sydämellinen - tämä tahtoo Tiibettiin! Heti kevään pilkottaessa siellä korkealla vuoristossa suuntaan sinne, niin sen täytyy tapahtua. Oi oi oi.

Sääasiaa

Ensiksi oli ilmanlaatu myrkytystasoa, oikeasti. Viikon verran nyhjäsimme kotona ja ihmettelin täällä elämisen tarkoitusta, noin kärjistetysti. Sitten tuli 12 tuntinen rankkasade ja tuuli. Aamulla vieraiden saavuttua oli ilmanlaatu parempi kuin viikkoihin, paistoi ja elämä hymyili. Kiertelimme pakolliset ja muutkin nähtävyydet auringon lempiessä meitä. Kunnes vierailun viimeisenä päivänä saapui talvi, saasteet palasivat, elohopea kutistui lähelle nollaa, aurinko katosi tyystin ja tihuutti.

Että osasi olla hyvä tuuri! Arjen oli juuri tänään hyvä alkaa.




Miten lie tiesivät tämän kylillä jo viime viikolla. Siellä laskeutuvaan kylmyyteen varustauduttiin ompelemalla uusia muhkeita täkkejä, vielä lämmössä ja varsin iloisin mielin. Tuli sellainen olo, että kyllä vanha kansa tietää, vaikka nuoriahan nämä ompelijataret olivatkin.

Lähdenpä tästä etsiskelemään kaappien kätköistä toppatakkeja.

On meitä monta

Vierailevien ystävättärieni ihmetellessä suuria nähtävyyksiä olen kulkenut perässä ja nauttinut. Kukapa ei viihtyisi kun katseltavaa on niin paljon. On kummallisia isoneniä tuijottavia lapsia, poseeraamisen upealla tavalla hallitsevia naisia, ryhmälippalakkien koristamia eläkeläisryhmiä, oppaan perässä kuuliaisesti laahautuvia maalaisherroja. Tällä viikolla olen tarkkaillut ihmisiä enemmän kuin koskaan. Tyyneys ja aavistuksen hämmentynyt ilo on välittynyt heistä kaikista. Jospa lähitulevaisuudessa palaisin Taivaallisen rauhan aukiolle ja istua nököttäisin, tutkailisin lisää ihmisiä ja vain olla möllöttäisin. Ja antaisin kameran liverrellä sielunsa kyllyydestä.

Nähtävyyksillä

Kielletyssä kaupungissa. Parasta ovat ihmiset. Kaukaa ja läheltä. Samassa hulinassa me kaikki.

Lempiteema 19B

Samat aiheet vuodesta toiseen, mutta samapa on paikkakin...




Kukkapelto, sisäänpääsymaksu 5 euroa, tuoksuvaa laventelia, valkoinen flyygeli, tuulimylly ja portti, toki myös valkoinen aidanpätkä, kätevästi valtatien reunalla ja hyvin suosittu. Pikaisen arvioinnin perusteella 15 rakastunutta hääparia olivat eilen valinneet tämän yhdeksi kolmesta hääkuvauspaikastaan.

Tuuli palasi, kaikki hyvin

Voi hyssykät kun nyt iski lomastressi, vaikken ole edes lomalla. Kahden ja puolen vuoden "yksinäisyys" rikkoutui yöllä ystävättärien saavuttua ja nyt pelkään etten osaa, muista tai hahmota näyttää Kiinan parhaita puolia. Löydänkö tällä viikolla ihmiskuhinan täyteiset kadut ja niiden rinnalta ne pikkuruiset kujat?




Näyttäytyykö kaupunki heille yhtä monikulttuurisena ja herttaisena kuin minä sen näen?



Osuuko kaupungin miljoonista kissoista ja koirista kohdalle yksikään, nyt kun seurueessa on oikeasti niistä pitäviä ja alan ammattilaisia?

Yhteen rukoukseeni sentään on vastattu: ilma on kirkas kuin Pohjolassa konsanaan ja vuoret näkyivät aamulla kirkkaammin kuin koskaan! Oi kiitos öinen sade ja nyt puhaltava tuuli.

Raikkaat terveiset kaikille lukijoilleni syksyisen kuulaasta Pekingistä! Vilijonkka on ILOINEN.

Onnea

Viikonloppu jatkui kaikista ylemmille tahoille lähetetyistä anomuksista huolimatta harmaana ja valitettavan saasteisena, joten pysyttelimme kotinurkissa ilmanpuhdistimien suojissa... Murehtimisen sijaan käänsin asian hyväksi: kerrankin minulla oli kaksi kokonaista päivää aikaa ompeluun! Niinpä yöllä saapuvat vieraamme saavat nukkua upouusissa kiinalaistyylissä lakanoissa. Työhuoneasukit pujahtavat perinteisiin sinisiin batiikkilakanoihin ja kellariasukkaat puolestaan uinuvat punaisessa pioniniityssä.

Muinainen filosofi Kungfutse on sanonut, että suurin onni on kun ystävä saapuu kaukaa vierailulle. Siltä minustakin nyt tuntuu, nelinkertaisesti vielä! Rakkaat lukioystävättäreni lienevät jo Uralin yllä. Luvassa eittämättä hilpeä ja pölinän täyteinen viikko, ihanaa!

Sumussa

Ilmanlaadun oltua kolmatta päivää muun maailman mittakaavassa evakuointitasolla lähdimme päiväksi vuorille tuulettumaan. Nautimme ihastuttavasta alkusyksyn ruskasta sekä ylös polkua seuraamaan houkuttelevasta vuoristopuron lorinasta. Ja kiipesimme, kipusimme ja könysimme... Kipuaminen taisi jopa hieman karata käsistä, sillä paikalle osuneet solttupojat saivat auttaa tytöt alas liian jyrkiltä kiviltä!





Jälleen kerran päämäärätön (kyltitön) kipuamisemme palkittiin huikein maisemin. Kaukana alhaalla sumun läpi häämötti hopeinen pagodalaakso, josta lähdimme liikeelle. Ihmeellinen maa täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä paikkoja. Mitäpä sitä vaeltajalle etukäteen turhalla informaatiolla paineita luomaan.