Juuri nyt

Alle kouluikäisenä punainen oli lempivärini. Meillä taisi olla punainen autokin ja punainen värikynä loppui paketista ensimmäisenä. Kunnes siirryin 7-vuotiaana vaaleanpunaiseen.

Sittemmin en ole mokomasta välittänyt. Pakon sanelemana kiltisti valmistaudun perjantaiseen valtion kansallispäivään kulkemalla punaisilla tossuillani punaisten lippujen välistä, ali punaisten lyhtyjen kohti nuolen neuvomaa oikeaa suuntaa.

Mikähän siinä on? Punaisissa on paljon mitä oudoksun. Punaiset marjat vain luulevat olevansa parhaita, punainen aate lienee jo muualla kulahtanut ajat sitten, huomiovärinä punainen lähinnä ärsyttää, perheen emalinen oksennusvatikin on punainen (ihan oikein sille!) eikä lapsistani yksikään punaiseen mieluusti pukeudu.

Apua, juhlista seuraava on joulu... Voisiko se sittenkin olla hopeinen?

Odottelin...

...ja viihdykkeeksi seurasin ohikulkijoita. Ei käynyt aika pitkäksi vaikka pitkä aika olikin.

Ilmaisia terveysvinkkejä

Syksy on alkanut osaltani harmittavan tahmeasti. Syytin siitä elokuussa täytettyjen vuosien määrää, 4-kymppisillähän ne krempat alkavat. Mutta tänään valaistuin luettuani miehen työnantajan huolehtivan ja valistavan kirjeen syysterveyden edistämiseksi. Syy viimeisen kuukauden aikana sairastamiini kahteen vatsatautiin, flunssaan sekä edelleen piinaavan jännetupintulehdukseen löytyykin väärästä ravinnosta!



Tänään se sitten alkaa, uusi terveellisempi elämä. Syysillalliseksi pitäisi valmistaa liljan sipuleita, jamssia, lootuksenjuurta kera valkoisen retikan. Ja päivän proteiinit saamme pehmeäselkäisestä kilpikonnasta - helppo nakki, niitä myydään elävinä eli tuoreina kalaosaston vesialtaissa. Lahtaustapa ja reseptit ovat vain vielä hukassa. Seuraavaan virkistysosaston kirjeeseen toivoisinkin myös niitä. Onneksi sentään muistivat kehottaa meitä kaikkia pukeutumaan sporttisesti tai edes rentoon takkiin! Saattaa olla tarpeen tuolla marketin ruokaosastolla karanneen konnan perässä juostessani.

Elämys

Kovan yrittämisenkin jälkeen innostun harvoin Pekingissä esiteltävästä kuvataiteesta. Minun makuuni kiinalaiset taiteilijat keskittyvät liikaa politiikkaan, elinten esittelyyn, unohtavat taidon merkityksen asian kertomisessa ja teokset ovat useinmiten yksinkertaisesti rumia. Onneksi viimeisen vuoden aikana olen löytänyt ja tykästynyt ulkomaalaisen pariskunnan omistaman UCCA- taidemuseon näyttelyihin. Esillä on sekä paikallista että ulkomaalaista tuotantoa. Viimeisin näyttely oli niin kiehtova, että keskimmäinen oli kerrassaan pakko viedä sinne toistekin! Hän kuljetti mainoskuvaa teoksesta mukanaan päiviä ja esitteli sen tapaamilleen aikuisille. Täten jatkan hänen aloittamaansa valistustyötä.

Saanen esitellä Erwin Wurmin Kapea talo.








Näin vaihteeksi vatsataudin kourissa palaan mielessäni Kapeaan taloon, muistan lapsieni reimun, taiteen voiman ja tunnen itseni heti paljon terveemmäksi!

Joulukoristeet?

Olimme Monsieurin kanssa juuri kohottamassa tuttavien jäähyväisillallisen alkumaljoja muutaman korttelin päässä kotoa, kun puhelin soi. Lapset olivat toista kertaa yksin kotona, joten enpä ihmetellyt kun näytössä näkyi soittajana Koti.




Keskimmäinen siellä hieman järkyttyneenä, sähkö on loppu, tuleeko joku auttamaan. Kylläpä taas ärsytti oma typeryys, etten ollut älynnyt tarkistaa sähkötilannetta. Kolmatta vuotta mennään ja edelleen takkuilee tämä prepaid-elämä, niin sähkön, kaasun, veden kuin puhelimenkin suhteen.

Monsieur palasi kotiin, sytytti kynttilät, kävi talonyhtiön toimistossa lataamassa kortin, sujautti kortin sähkömittariin, vaan mitään ei tapahtunut, pimeys jatkui vain. Sykäyksiä oli mittari entuudestaan pulloollaan eli vika olikin jossain muualla. Nyt ovat sähkömiehet selvitelleet ja korjanneet ongelmaa muutamaan kertaan ja saimme iltapäivästä naapurin puolelta vedetyt väliaikaiset sähköt. Oikein hienot ovatkin!



Uusien vetojen tietyt yksityiskohdat ehkä hieman ihmetyttävät, mutta toisaalta johdot tuovat etupihaan hieman persoonallisuutta ja kaipaamaani väriä kukkien jo kuihduttua.

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan kuinka pitkä on täkäläinen väliaikaisuus. Useassa remonttiasiassa meillä kotona Porvoossa se oli monta vuotta...

Metsään, sammaleita nuuhkimaan...

Syksyn tullen kasvaa halu valmistautua hyiseen talveen, myös täällä. Myönnettäköön, että jo kesällä aloitin hamstraamisen ostamalla kotiin tuomiseksi herkullisesti inspiroivan Neulo virkkaa kirjo jämälangasta -kirjan. Koska en ole vuosiin mitään neulonut ei jämälankojakaan ole siunaantunut. Niinpä tälläydyin tänään mukaan iloiseen naisseurueeseen kohti nelikerroksista lankamarkettia eli Wool Spinnig Cityä.



Hiljan jossain suomalaisessa akkainlehdessä oli ihana kuva ruohonvihreästä lankamatosta muuten valkoruskeassa sisustuksessa. Kuva on pyörinyt päässäni useamman viikon. Himoni vihreään ja ruohoon on kasvattanut itseään. Nyt bongasin kirjastani myös muutaman oivallisen sammaleisen vihreän jämälankaohjeen.

Eli iltapäivällä ajauduin periekspatrouvamaiseen käytökseen palaamalla kotiin muovikassi pullollaan tavaraa: bambupuikkoja kolmea eri kokoa ja niitä "puuttuvia" vihreitä jämälankoja yhtätoista sorttia. Ja puolustukseksi toki kuuluu kertoa kuinka kerrassaan halpaa olikaan... Hah, enhän minä edes tiedä lankojen nykyhintoja missään muualla kun en ole virkannut, saati bambupuikkojen hintalappua! Mutta koska alitajunnassa keikkuu kaukainen idea työelämään paluusta joskus tulevaisuudessa voinee toinen puolustus olla ammattitaidon ylläpito. Kyllä kai käsityönopettajan täytyy edelleen lankatekniikat hallita, vaikka se vain minun sivuaine olikin. Voi näitä selityksiä.

Nyt vain pika pikaa neulomaan virkkaamaan kirjomaan, jo viikonloppuna olisi metsäretki luvassa ja näillä säillä tarvitaan ylle lämmintä!

Sataa ropisee

Muutamat viime päivät on raikas syyssade huhkinut kaupunkia pölyttömämmäksi. Myös lämpötilan laskeminen alle hellelukemien on vaihteeksi mukavaa. Ja taitaahan se olla muuten aika syksyn saapua!


Mutta kaupungin liikenteen pieni ripsunta sai täysin sekaisin. Päivittäiset 4 000 uutta autoa uusine innokkaine kuskeineen ja ne vanhat 4 500 000...siitä syntyi taas kunnon rokka! Kehäteitä ei ole kuin kuusi ja siellä ne kaikki jurnuuttaa ja koikkelehtii miten sattuu. Metron valmistumista tänne Pekingin "Espooseen" odottaa aika moni!


Muuten sade tuo tullessaan veikeitä yksityiskohtia, jotka pistävät silmään vielä vuosienkin jälkeen. Kuten kaikkiin taloihin käytäville ripoteltavat pastellisävyiset vadit, niin virastoihin kuin hienoihin gallerioihin, sekä uusiin että vanhoihin ostoskeskuksiin. Kaikkialla on vuotavia kattoja, ja pientä hilpeyttä tuovat nuo vatien herttaiset kuviot.


Sisäänkäyntien liepeille ilmestyy kuin tyhjästä tiiliskiviä, joita pitkin voi sipsutella sisään varpaita kastelematta... Katuviemäröintiä ei ilmeisesti vielä ole kukaan älynnyt tänne maahantuoda.


Ja maan historia kurin suhteen näkyy ovenpielissä. Käsittämättömän kuuliaisesti sateenvarjot jäävät sinne odottamaan, vaihtavat kenties kuulumisia ja lähtevät asioiden hoiduttua oikean isännän matkaan.

Sellainen sade täällä. Entä siellä?

Uusi vanha marketti

Suurkaupunki jaksaa yllättää. Aivan suosittujen turistikorttelien vierestä, Houhai-järven kupeesta, löytyi kauppahalli, toinen ja kolmaskin. Monesti olen kulkenut niiden ohi, vain 30 metrin etäisyydeltä, mutten ole osannut kuvitellakaan mitä umpinaisen korttelin sisältä löytyy. Miten lie nytkään uinuvasta ovesta sisälle osuin, mutta olen löydöstä onnellinen.

Liha- ja kalahallin viiletin läpi juuri sillä nopeudella mitä lemahdukset vaativat. Siinä ei kuvia ennättänyt ruvata ottamaan ja seuraava halli olikin mielenkiintoinen kiinalainen tavarataivas: hiustenkuivaajiia, suitsukkeita, akupunktiokarttoja, merkkitennarikopioita, puhelimia, kaasuliesiä, rintaliivejä. Paljon sekä halvalla, ja todennäköisesti niukasti hintansa väärtiä rojua.

Kolmas halli kuitenkin pehmensi sydämeni tyystin. Hedelmä ja vihannestori, jossa suorastaan väreili kiinalainen rakkaus hyvää ruokaa kohtaan. Kahdeksan eri värisiä munia, neljän sävyisiä maisseja, räiskyviä kurpitsoja, laidalla lemmikkikultakaloja, kaikenlaista pitkää ja vihreää niputettuna. Tuoretta ja raikasta, lattiat siistejä - siitä dokumenttikuvakin! - sekä ihanat maltilliset myyjät. Uusi lempikohteeni kaupungilla on löytynyt.

Eläköön Sihuan Market!

Sentään hengissä

Olen onnellinen tämän viikon arkipäivien loppumisesta. Ajauduin jopa lohdutusostoksille ja toin kotiin yhden valtavan muhkean ja toisen pienen terhakan viherkasvin. Vuokraemäntä pitää tällaista kasvien viljelyä terveydelle vaarallisena, mutta minusta ne luovat kodikkuutta ja auttavat oivallisesti viihtymisen illuusion rakentamisessa.

Ei tässä oikeasti mitään ole sattunut, paitsi näitä tyypillisiä: inhimillisten virheiden peittelyitä valheilla, koska mitään ei voida myöntää työpaikan menettämisen pelossa, muina miehinä tunnin myöhässä saapuva soitonopettaja, myymälävarkaan huomaaminen ja paljastaminen (kauppias tervehtii minua nykyään ystävänä) ja sitä rataa. Viikon kruunasi diagnoosi olkapään niveltulehduksesta. Outo viikko.

Illalla aion hiljentyä teealttarini äärellä ja valita jotain lempeää ja rauhoittavaa hömppäromaanin seuraksi. Ei tällaista vihanpitoa pitkään jaksa. Huomisaamuna onneksi lienee jo paremmin, särkylääkkeet auttanevat, lapset sijoitan Suomi-kouluun ja aion kaapata Monsieurin taidekortteleihin kahville!

Suloinen pieni ihminen ja halu sukeltaa papupussiin. Kuinka ihanalta tuntuu työntää sormet syvälle, antaa papujen valua sormien lävitse, yhä uudestaan.




Ihmisen kokoinen kauppa, optikko kankaalla, siellä missä asiakkaatkin liikkuvat, kujalla. Sanomalehden kärpäsenkakat testiluettavana, kauppa käy mitättömien hintojen ansiosta, huomenna toiselle kadulle.


Monta hyvää päivää takana. Maltan tuskin odottaa keitä huomenna tapaan.

Vartijan kotikatu

Kiinalaiskotien ovissa ei nimikylttejä harrasteta. Tekstiä toki on sekä uudenvuodentoivotuksien muodossa, jotka roikkuvat ovenpielissä kunnes tuuli ja sade viimeisenkin riekaleen marraskuussa pesee pois, että yleisten ilmoitusten muodossa, leimoineen päivineen. Mistä sitten tietää kuka missäkin luukussa asuu?




Kuivuvista uniformuista tietenkin! Tämä vartija lienee puhtauden ystävä, kun kengätkin sukkineen tuulettuvat auringossa.



Vartijalla on lisäksi mukavan oloiset naapurit: ihminen jolla on pandoja hyttysverkossa on oltava kiva. Toisella puolen taas tuotetaan onnellisten kanojen munia.

Tämä kadunpätkä sai suuni leveään hymyyn, kaikessa humoristisuudessaan niin hellyyttävää touhua.