Koko eilisen kävelimme, ihastelimme, muistelimme, kuljimme vanhan koulumatkan, tarkistimme kotitalon, leikkipuiston, koulun opettajineen ja jäljellä olevine ystävineen sekä kirkon pihamaan, valitsimme iltaruoaksi herkut lähiruokakaupasta... Tämä viikko on paluu Pariisi-elämäämme, kuitenkin vailla velvotteita ja kiireitä.
Pariisi on minusta kaunis, kaunis, kaunis. Ihmettelen kovasti kuinka kykenin silloin niin ahdistumaan täällä, tämän kaiken kauneuden keskellä...
Toinen ihmetykseni aihe ovat lapset. He näyttävät täällä eriltä, eivät niin ulkomaalaisilta kuin Kiinassa, mutta eivät enää aivan pariisilaisiltakaan. Ollaan koko poppoo vissiin mietoja suomalaisturisteja!
Tämä oli teille luultavasti tärkeä matka tehdä. Pyysitte vähän anteeksi Pariisilta;-)
ReplyDeleteEi mutta joo....se ahdistus mikä muinoin tuli ja oli...on asioita joita ei kauneinkaan kaupunki pidä loitolla. Sitä paitsi joskus voi käydä niinkin että kumma olo syntyy juuri sellaisessa ympäristössä syistä x ja x.
Ai ai... Ihana Pariisi!
ReplyDeleteLiekö sitten tummat fiilikset johtuneet Pariisista, ahdistus tulee jos on tullakseen missä vaan...mutta ihanaa, että palasitte ja noin hyvän tuulen toi.
ReplyDeleteVipa kuva mahtava!
Heiii ystävä ja apinatytöt aivan tutunnäköisessä puistossa!! Tervetuloa Eurooppaan ja meille pian!
ReplyDeleteBisous
p.s. Minäkin ahdistuin Pariisissa. Minulle se on kovin kaunis kaupunki käydä, mutta rankka asua.
Piilomaja, todellakin tärkeä matka, etenkin lasten kannalta. Mikäli ei välillä käy "muistelemassa", katoaa muistista säälittävän paljon. Ja kuopukselle tämä on kuitenkin pitkäaikaisin ja eniten tunteita herättävä paikka maan päällä - koko ensimmäisen vuoden Kiinassa uikutti hän haluavansa "takaisin kotiin Pariisiin". Vaikka nyt on käynyt ilmi, että hän muistaa paikkoja ja ihmisiä vähiten!
ReplyDeleteNina, juu!
Liivia, oli riemastuttavaa katsella kuinka lapset riehuivat ja nauttivat tutuista kipeilytelineistä. Joskin esikoinen tuli pian ilmoittamaan, ettei leikkipuisto ole enää kiva. On tainnut kasvaa leikkipuistoikäisestä esiteiniksi viimeisten kahden vuoden aikana! Hyvä niin. Tämä onkin vallan mahtavaa saada kokea Pariisin katuvilinä ilman rattaita kuopuksenkin kasvettua isoksi tytöksi.
Kaisa, jep, lauantaihin!
Tervetuloa valon kaupunkiin! Pariisi on kaunis ja julma. Se ottaa helposti enemmän kuin antaa. Väsyneenä vauvan/lapsien kanssa, paikka kuin paikka vie voimat, jos arki on taistelemista. Kaupunkiviidakko on kaunis katsella, mutta usein rankka paikka elää, jollei ole aseistautunut viidakon vaatimin varusten.
ReplyDeleteNauttikaa kaikesta ihanuudesta ja verestelkää muistojanne. Ihanaa fiilistelylomanne jatkoa ja jos on tekemisen puutetta (mitä epäilen) niin hypätkää junaan ja hurauttakaa tännekin suuntaa!
Edith, kaunis ja julma, niinpä. Ja kokemuksesta voi ottaa opiksi! Kyllä minun sydämestäni osa on täällä Pariisissa, aivan ehdottomasti. Voin hyvin kuvitella palaavani asumaan tänne joskus, oikeat aseet kainalossa ja ilman vastasyntynyttä ja kahta avutonta leikki-ikäistä! Nämä kaksi päivää ovat olleet näiden isojen tyttöjen kanssa aivan mahtavia. Kiitos kutsusta, pidetään mielessä, vaikka, kuten sanoit, tekemisen puutetta tuskin ilmenee.
ReplyDeleteAi hyvänen aika, joko muutostanne on kaksi vuotta aikaa! Ihana Pariisi ja kuvasi sieltä:)
ReplyDelete