Unohduin kuva-arkistoihini. Muistelin Kiinan tunnelmaa, hajut tulvahtivat nenääni, lämpö tuntui niskassa, lavamoponi tärisi kämmenissä. Hetkellinen haikeus valtasi mieleni, mutta varsinainen ikävä ei. Niin, en tutustunut kunnolla ainoaankaan kyläläiseen, jota kaivata. Tervehtimistason tuttuja vain, sellaisia jotka myivät minulle hedelmiä tai keittiötarvikkeita. Tai oli jonkin aikaa meillä tai jollain tuttavalla kotiapulaisena. Tasavertaisuus oli siinä elämässä kaukana; oli hyötyviä paikallisia ja erilaisuutta kamerallaan haaliva ulkomaalainen.
Vaikka kuinka menin paikallisten sekaan, en sanoisi päässeeni kiinalaisuuden aakkosia pidemmälle. Toisaalta jatkuva eksotiikka auttoi tietysti viihtymään, olihan aina jännää seurattavaa ja kuvattavaa. Kaiken kansan nähtäville jätetyistä hygieniavälineistä lähtien.
Epäilen päässäni olevan käynnissä jonkinlainen psykologinen irrottautuminen edellisestä maasta. Täytyy ikäänkuin löytää hyviä syitä miksi lähtö oli oikein. Ihmismielen ammatttilaiset varmasti osaisivat selittää millaisessa myllerrykserssä pääkoppani juuri nyt on. Saati lapsien.
Minä olen myös miettinyt milloin mahtaa tulla se vaihe, että alkaa kaipaamaan asioita Kiinasta. Tällä hetkellä lähdön häämöttäessä, kun tuntuu siltä, että mitään en tule kaipaamaan. Niin kovasti yritin päästä kulttuuriin sisään ja ymmärtää asioita. Ajatukset nyt täysin uusissa kuvioissa ja Kiinan taaksejättäminen tuntuu kovin helpolle.
ReplyDeleteMukavaa kun jatkoit blogia :)
- Marianne
P.s. Ei ole rehtorin follow upia kuulunut...
Nyt vasta huomasin, että täällähän tarina jatkuu :)
ReplyDeleteTervetuloa Suomeen!
Marianne, äh, kirjoitin äsken piiitkän vastauksen ja sitten tuli jonkin error. Taidanpa laittaa ihan privameiliä. Kiitos kommentoinnista, ystäväiseni!
ReplyDeletePandice, vanha tuttu, kiva kun huomasit! Kiitos, tänne oli kiva tulla!
Olipa monta KIVAA tuossa äskeisessä kommentissa ;)
ReplyDeleteOi, tuttu tunne. Mietin juuri eilen illalla sitä, kuinka tuntuu, että taaksejääneisiin maihin on jotenkin jäänyt myös keskeneräinen elämä.
ReplyDeleteMyllerrys on varmasti aikamoinen. Tuleehan sellainen miniversio jo silloin, kun muuttaa Suomen laidalta toiselle. Saati, jos muuttaisi maailman laidalta toiselle. Varmasti ajatuksille ja prosessille kannattaa antaa aikaa ja lempeyttä, jotta luopuminen kävisi mahdollisimman kivuttomasti ja tuottaisi lämpimiä, pysyviä muistoja.
ReplyDeleteYhä edelleen, vaikka Kiinasta lähdöstä on jo 4 vuotta, iskee ikävä. Kaipaan makuja, tuoksuja,jopa hajuja, ääniä, ihmisiä, elämän tyyliä, meidän Kiinan kotia, ayia...
ReplyDeleteTänään sitä ikävää helpottaa, tai toisaalta ruokkii, JiaoZit joita omin pienin kätösin valmistin illalliselle.
Ikinä en pääse irti Kiinasta, se kulkee aina minun mukanani vaikka en siellä joka päivä viihtynytkään ja elämä ei todellakaan ollut aina ruusuilla tanssimista.
Mukavaa, että jatkat taas blogia!
Minulle jäi lyhyehkön (pari vuotta) kokemuksen jälkeen paljon hyviä muistoja erimaalaisista lämpimistä ihmisistä ja hyvistä hetkistä perheen kanssa. Suomessa on erilaiset hyvät asiat, kaunis luonto,rauha,helppous elää,rakas kesäpaikka etc..Muistoissa on hyvä viivähtää,mutta niihin ei tarvitse jäädä.Täällä Suomessa on vaikea kertoa ja jakaa kokemuksia,kun tuntuu,että muut eivät jaksa kuunnella niitä.L.
ReplyDeletePitkästä aikaa tulin käymään ja huomasin, että olettekin paluumuuttajia. Voin vain kuvitella noita tunnelmia. Vähän "vaikeammasta" maasta on varmasti helpompi siirtyä eteenpäin kuin sellaisesta johon on kovasti asettunut. Minä jo nyt käyn läpi noita irrotautumisshokin vaiheita täällä rakkaassa Belizessä vaikka muutto on vasta ajatuksen tasolla eikä tietoa ole vielä muuton ajankohdasta saati uudesta asemamaasta.
ReplyDeleteHyvää joulun odotusta ja asettumista koti-Suomeen!