Friday, September 9, 2011

Kirpparilla

Uusi talo vuokrataan meille tyystin tyhjänä ja vuokraisäntä antaa meille käyttöön määrärahan, jolla sen kalustaa. Koska kaikessa ulkomaalaisten omituisuudessamme haluamme hengittää edes kotona puhdasta ilmaa olemme päättäneet ostaa omien entisten ilmanpuhdistimiemme lisäksi muutaman lisää. Siihen upponeekin puolet määrärahasta ja toinen puolikas suuntaa todennäköisesti Ikean kassaan sänkyjen ja (eurooppalaisittain miellyttävien) patjojen hankkimiseksi.




Niinpä kaivoin esiin naftaliinista, sekä tyylillisten että taloudellisten syiden vuoksi, idean sisustaa yläkerran askartelu-, taiteilu- ja muu puuhailuhuone paikalliseen "hutonki" tyyliin. 20-30 vuotta vanhoin paikallisin huonekaluin, puoli-ilmaiseksi kierrätyskeskusksesta. Litra pesuainetta päälle, toinen maalia ja huone olisi valmis. Lisäksi sain hyvän syyn etsiä käsiini kaipaamieni jo purettujen kirppareiden perinnölliset.

Sinnepä siis suuntasin, ja tunsin olevani kuin kotonani - en tosin nykyisessä vaan jossain aiemmassa. Nuo väkerrykset, somat viritelmät, ajan patina. (Vaatekaappi 10€)



Kuten yleensäkin kirpputoreilla tulee vastaan tavaraa jota oikeastaan ei tarvitse, mutta halvalla saisi ja sitten ihminen jää sitä pohtimaan, vaikkei edelleenkään keksi syytä ostoon. Paitsi että olisihan tuo kiva, halpakin. (Peilipöytä 6€)


Loppujen lopuksi ainoa, jonka hankintaa täällä kotona illalla edelleen mietin on vanha messinkisänky. Sen mukana tuskin tulisi luteitakaan.

Huomisen ilmanlaatu saa päättää asian. Sillä tänään saimme nauttia kolmen ja puolen vuoden Kiina-ajan parhaimmasta ilmanlaadusta! Jos huomenna on huonommin masentunen, jätän liikkumiset ulkoilmassa väliin ja koteloidun tänne puhdistimien ääreen. Ja kuopus saa tyytyä ruotsalaiseen sänkyyn, kuten me muutkin. Mutta jos raikas meininki Pekingissä jatkuu, suuntaan heti aamusta koilliseen...

8 comments:

  1. Toivotaan hyvää ilmaa siis huomiselle! Ihastuttavia löytöjä halvalla. Mukavaa uuden kodin sisustusta!

    ReplyDelete
  2. Ihania löytöjä!! Haluan kanssa sinne kirpparille :) no, tulisi ehkä liian kalliiksi. Toivottavasti huomennakin saatte nauttia hyvästä ilmasta.
    Onnea uuteen kotiin ja valmisteluun. Sisustaminenhan on ihanaa. Laita sitten kuvia askarteluhuoneesta!

    ReplyDelete
  3. Mielenkiintoinen postaus. Tuollaisia kirpparilöytöjä ja kurkistuksia lukisi mielellään enemmänkin.
    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  4. Yläkerran "huuhaahuone" (salli mun kutsua sitä noin, se on pelkästään arvostava nimi!)
    kuulostaa hyvältä.

    ReplyDelete
  5. Sulla on siellä kiva projekti epäilemättä menossa.
    Olen aivan varma että huuhaahuoneesta tulee ihana!

    ReplyDelete
  6. Siellähän on hauskat sisustussuunnitelmat!

    Ja hui - luteet! Ne on mulle sellainen puolihysteerinen painajainen. Pelkään, että mies tuo matkoiltaan matkalaukussa luteita meille. Siksi aina neuroottisesti putsaan matkalaukkuja ja - kasseja ulkoa ja sisältä ja tehopesen matkalla olleita vaatteita.

    Yksi kaveri oli tuonut New Yorkin lomamatkaltaan ludetuliaisen ja meinas saada hermoromahduksen ennen kuin pääsi niistä eroon.

    Lempi Sveitsistä

    ReplyDelete
  7. IKEAN sängyt ovat hintaansa nähden, useiden kertojien suulla, todella hyvät hankinnat; siis jos ei JENSENeitä tahi HÄSTENSeja ole saatavilla, tahi ei raski lyhyeksi? ajaksi hankkia. "Piilomajan huuhaahuone" -nimike on oivallinen, sellainen olisi tarpeen joka huushollissa, etenkin jos on lapsia ja taitelva Äiti. Hienolta kuulostaa. Ja että vuokrataan ilman huonekaluja ja vielä hankintarahaa kaupan päälle, sitä ei voi kuin kadehtia, sikäläisia oloja tuntien.

    ReplyDelete
  8. paasitko kirpparille? mina olen ostanut pelastusarmeijalta meidan kolme ikean sohvaa. ostan, varjaan ja vaihdan paallyksia. tassa ilmastossa kaikki homehtuu. myos sohvat ja kirjat.

    ReplyDelete