Tuesday, December 14, 2010

Kuten joka vuosi...



...tähän aikaan vuodesta kameran muistikortti täyttyy lapsukaisten tanssista. Kuinka terveellistä onkaan päästä katsomaan mitä ne kolme oikein siellä baletissa ovat oppineet.



Tavallaan aika outoa, että he kaikki tanssivat. Ovat muuten niin erilaisia, joten tämä taitaa olla se heitä sisaruksina yhdistävä tekijä. Sekin on mielenkiintoista, ettei meistä vanhemmista kumpikaan ole koskaan harrastanut luonnossa vaeltelun lisäksi mitään urheilua tai tanssia, tenniksen alkeiskurssia lukuunottamatta, minkä kumpikin on suorittanut noin 14-kesäisinä!



Paljon oli jalkoihin syksyn mittaa tarttunut. Kiitos lienee myös uuden, hurjan energisen ja vaativan, mutta myös pidetyn opettajattaren. Mietinpä tässä, että olisiko minusta aikuisbalettiin... Täytysi varmistaa lattian vahvuus ensin!

7 comments:

  1. Mene semmoisille tankotunneille. Tai lattiatunneille. Niillä tehdään venytyksiä ja muita joita yleensä tanssitunneilla tehdään lämmittelyinä. Ehkä hiukan tehdään jotakin ryhtiä parantavia juttuja ja kävellään kuninkaallisesti! Eikö semmonen olisi kivaa!

    ReplyDelete
  2. Voi kun tykkään näistä! Ja omasi siellä ihan säkenöivät. Vanhimmasta onkin varttunut karismaattisen näköinen neito. Terveiset!

    ReplyDelete
  3. Kauhistus... baletti ei kyllä ole hyvä aloituslaji. Harkitse vaikka modernia. Se on lempeää, pehmeää ja luovaa. Mutta tyttöset näyttävät oikein kotonaan olevan ja nauttivan.Hieno harrastus ja ammattikin! Hauskat nuo vihreät leotardit. Onko se se pakollinen puvun väri tunneillakin? Täällä tuollaista väriä tuskin edes löytää. Mustaa, vaaleanpunaista ja valkoista vain :)

    ReplyDelete
  4. Piilomaja & Aurinko ja kuu, tankotunti kuulostaa hyvältä, mutta täällä on tanssikoulussa aikuisille tarjolla ainoastaan modernia balettia. Ja siinäkin ryhmässä on ainoastaan yksi oikeasti aikuinen oppilas, muut ovat lukiolaisia. Että en minä kuitenkaan taida mennä, kunhan piristykseksi leikin ajatuksella.

    Tunneilla on pakolliset värit. Ja oikeasti tuo vihreä on turkoosi, mutten vaan saanut säädettyä väriä oikeammaksi, oli niin kummallinen valaistus tuossa salissa. Baletti kouou onneksi myy kaikkia varusteita, aika hyvä bisnes muuten!

    Liivia, vanhin on tosiaan muuttunut niin, että tuskin itseään peilistä tuntee. Ihan hurjaa. Lämpimät terveiset takaisin!

    ReplyDelete
  5. meidan tytot laulavat molemmat kuorossa ja oli niin ihanaa istua yksi ilta yhdessa ja laulaa kaikki joululaulut yhdessa. kuulen usein tyttojen laulua ylakerrasta ja siita tulee niin hyva mieli.

    ReplyDelete
  6. Näistä kuvista tulee mieleen oman tyttäreni balettitunnit. Kaikki alkoi satubaletista ja jatkui lukioon asti eritasoisissa ryhmissä ja siitä eteenpäin modernina tanssina, jota harrastaa vieläkin.

    Monet ovat ne tossut, joihin olen nauhoja ommellut ja tossujen kärjet, joihin tungimme lampaankarvaa pehmikkeeksi.

    Pettymys oli suuri, kun selkävaivojen takia baletista ei tullutkaan ammattia.

    Pidän kuvistasi. Tyttösi erottuvat edukseen.

    ReplyDelete
  7. Kiva, että lapset ovat löytäneet mieluisen harrastuksen!

    Mä muuten kävin Suomessa työporukan kanssa tankotanssikurssin ;)

    Hieno näyttely muuten! Kattomeri oli myös yksi mun suosikeista :)

    ReplyDelete