Täällä Aasiassa olen uuden ongelman edessä. Viimeksi eilen ajauduin noloon tilanteesen kahdesti.
Ovelle ilmestyy kaukoaasialaispiirteinen nainen joka tuttavallisesti alkaa kiitellä ja ojentaa pakettia minulle. Kuuntelen hölmistyneenä ja ihmettelen naisen välittömyyttä. Juuri kun olen avaamaisillani suuni, että taidat olla väärällä ovella sanoo tämä kaunotar, että mies on aivan sekaisin innostuksesta kun ymmärtää nyt niin paljon enemmän valokuvaamisesta. Ha haa, tämähän on alkuviikkoisen oppilaan vaimo, jonka olen jo kahdesti tavannutkin, mutta aina perheineen...
Illalla oli viikon kolmas vanhempainilta. Tilaisuudet ovat erittäin suosittuja, koulu pursuilee meitä keski-ikäisiä ja luokkahuoneissa käy kuhina. Koulun oppilaista (ja vanhemmista) vähintään 80% on kaukoaasialaisen näköisiä: korealaisia, japanilaisia, ameriikankiinalaisia sekä paluumuuttajia. Osaa vanhemmista näen päivittäin koulun käytävillä lapsia noutaessa, toisia tapaan vain näissä illoissa, muutaman kerran vuoden aikana. Ja sitten vaihtuvatkin luokkien kokoonpanot ja seuraavana vuonna ovat uudet vanhemmat. No niin, luokassa luokseni siis asteli vieras mies, ojensi ponnekkaasti kätensä ja kyseli pienellä kiinalaisaksentillaan kesän kuulumisia. Heittäydyin uhkarohkeasti mukaan keskusteluun ja jossain vaiheessa sainkin kysyttyä, etä kukas herran poika olikaan. Vastauksen kuullessa haluaisin vajota maanrakoon, sillä miehen TYTÄR on esikoiseni parhaimpia kavereita. Olen tavannut miehen kerran kotimme ovella ja myös edellisvuoden vanhempainilloissa. Kuinka ihmeessä en häntä muista?! Rehellisesti sanottuna ei minkäänlaista erityistä muistikuvaa löydy.
Voiko kyse olla rodullisesta muistiongelmasta? Etten kaikesta visuaalisuudestani huolimatta erota näitä mustahiuksisia, mustasilmäisiä ihmisiä, samalla tavoin hymyileviä, kaiken huipuksi tyylillisesti toistensa kaltaisia toisistaan. Jospa en näe vastaavanlaisia persoonallisia eroja ihmisissä kuten eurooppalaisissa? Mustahiuksiset näkyvät yhtenä massana, vaikka todellisuudessa sävyeroja on taatusti aivan samoin kuin vaaleahiuksisissa.
Että nyt on kyllä heikosti asiat, kun en muista nimiä enkä kasvoja. Tarinat ovat sentään vielä jäljellä.
Minä luin jostain, että jollain muulla etnisellä ryhmällä, en muista millä, on vaikeuksia erottaa meitä valkonaamoja, kun olemme kaikki niin samannäköisiä!!!
ReplyDeleteMulla on kyllä vaikeuksia erottaa toisistaan vaaleita suomalaisia. Siis koulussa. Teinit ovat uskomattoman hyvin onnistuneet maastoutumaan toisikseen: sama kampaus, sama tyyli, sama käyttäytyminen.
ReplyDeleteMutta totta tosiaan, niitä aasialaisia on vielä vaikeampi muistaa - ja mies on ihmeissään, siis tämä on se ja tuon veli, sisko, tai serkku. Jep, miksi en itse sitä tajunnutkaan....
Itse olen aina hämmästellyt sitä, että miten aasialaiset voivat sanoa, että valkoihoisia on vaikea erottaa toisistaan. Itse kaivoin jossain vaiheessa esiin vanhat yläasteen luokkakuvat ja totesin, että itse asiassa kaikki ovat aika samannäköisiä ja jos äkkiä vilkaiseekin kaverin luokkakuvaa, niin yhtä hyvin voisi katsoa omaansa. Kaikki enemmän tai vähemmän samasta muotista kuitenkin.
ReplyDeleteMulla on poikien koululla tämä ongelma myös. Lasten äideissä on semmonen perusnaamaporukka josta en kerta kaikkiaan erota kuka on kuka.
ReplyDeleteVaatetus sama, hiustyyli sama, kantavat laukkuakin samaan tapaan jokainen..(tyylillä jonka soisin pian menevän ohi, muuten).
Minut he muistavat (jos siis ollaan puhuttu) koska minä olen "se suomalainen". (Tai ruotsalainen, tanskalainen, norjalainen, kuka jaksaa muka muistaa).
Sama juttuhan se on kielissäkin. Korva on tottunut erottelemaan niitä juttuja, jotka omassa kielessä on tärkeitä ja muut menee ohi ja vaatii totuttelua ja opettelua.
ReplyDeleteAasialaisten mielestä eurooppalaiset on samannäkösiä. Vaikea erottaa kuka etelästä, kuka pohjoisesta jne.
Joten huoli pois - on ihan "normaalia" :)!
Lempi Sveitsistä
Hyvä kuulla, että ongelma on myös Aasiassa pitkään asuneella. Kiusallista tuollainen. Sun pitää kehittää joku muistikikka,joistain ihan muista asioista. En tosin nyt keksi mitään esimerkkiä... Hankalaa.
ReplyDeleteHelena, minä taas muistan lukeneeni jostain ihmisen oppivan erottamaan kasvot toisista n. 6 kkn ikään mennessä. Oliko se nyt sitten niin, että tämä oli saatu selville kun oli korjausleikattu kaihivauvoja, niin jos näkö saatiin korjattua vasta esim vuoden ikäisenä, niin silloin ihminen ei enä opi samalla tavoin hahmottamaan eri henkilöitä toisistaan. Onneksi kaihi on vauvoilla äärimmäisen harvinainen!
ReplyDeleteMari A. , sun on melkein pakko yrittää tosissaan erottaa heidät toisistaan, jos kerran sukulaisia ovat. Eihän sukutapaamisista muuten mittään tule! Tsemppiä vaan.
Maj, totta! Yläasteikäisissä tämä pätee aivan erityisesti.
Piilomaja, hih, mä olen vain ulkkari eli isonenä. Olisi kiva olla edes eurooppalainen! Mutta joo, valitettavasti itsekin muistin väärin espanjankielisen naapurin kotimaan. Muistin hänen olevan Espanjasta luonnollisesti, kaveerasi yhden espanjalaisen kanssa vielä, mutta olikin Puerto Ricosta, ihan eri mantereelta! Hyi hyi minua.
Lempi, normaalia juu, tiedän, muttei poista ongelmaa! Nolot tilanteet kun ovat niin ikäviä. Olen nyt päättänyt oikein paneutua tähän kuka kukin on -asiaan.
Aurinko ja kuu, ehkemme ole vielä asuneet riittävän pitkään, kääääääk! Ameriikkalaiset ovat ihmeellisiä, heillä on jokin salainen kikka, kun muistavat kaikkien nimetkin. Esimerkiksi 1000 oppilaan ala-asteen kuraattori oppi viikossa KAIKKIEN lasten koko nimet. Tapailee iloisesti joka kerta käytävällä nähdessämme meidänkin (jopa Suomessa) hankalaa sukunimeä ja nauraa vain päälle. "Hello Mrs. Ruyöhtyyy...." ja minä taas....ei hajuakaan hänen nimestä. Hänen korkokengät sentään tunnistan!
ReplyDeleteTutulta kuulostaa! Minäkin muistan kaikki naamat alakoulusta alkaen (joskin tutut naamat eivät läheskään aina yhdisty siihen alkuperäiseen yhteyteen, vaan vasta myöhemmin välähtää mistä kasvot ovat tutut). Mutta.. minulla on ollut täällä koto-Suomessa suuria hankaluuksia erottaa somaliperäisen väestönosan yksilöitä toisistaan. Olen joutunut todella pinnistelemään, että tunnistaisin esim. esikoiseni hyvän kaverin vanhemmat toisten somaleiden joukosta. Varmaankin kyse on harjaantumisesta: ihan pienestä asti on tottunut näkemään eroavaisuuksia valkoihoisten ihmisten ulkonäössä. Tummaihoisten tunnistamiseen on riittänyt aluksi pelkkä ihonväri. Miehelläni, joka on viettänyt pitempiä aikoja Afrikassa taas ei tätä ongelmaa ole ollenkaan, vaikka yleisesti ottaen en tunnista ihmisten kasvoja yhtä hyvin kuin minä.
ReplyDeleteMinäkään en muista nimiä ja kuvittelen muistavani kasvot. Olen kuitenkin joutunut vähintään yhtä noloihin tilanteisiin pari viime vuoden aikana, kun en ole yhtään muistanut ihmistä, joka on hyvinkin muistanut minut. Eli pitääkö nyt syyttää ikää vai mitä?
ReplyDeleteMulla on samanlainen muisti, nimet hakusessa, mutta kasvot tunnistan, vaikka henkilö kuinka yrittäisi kätkeytyä tai muuntautua.
ReplyDeleteVaikka niinkin kyllä käy.joka nola- että kasvot on tutut, mutten pysty yhdistämään niitä mihinkään, että missä on tavattu. Olen muutamia kertoja vatkannut käyttä "kiva tavata taas" ja samalla paniikinomaisesti yrittänyt saada päähän kukamissämilloin.
Mutta kiinalaisten seassa voisin kanssa kuvitella, ettei samanlailla toimisikaan.
Mikä himputin 'joka nola' mulla tuonne lipsahtanut...
ReplyDeleteÄlä huoli, pian muistat myös kaikkien tapaamiesi (ja kuvaamiesi!) kiinalaisten kasvot - se vie vain vähän enemmän aikaa. Ihan samalla tavalla kävi minullekin Japanissa :)
ReplyDeleteKun kasvonpiirteisiin ensin tottuu, alkaa nähdä persoonalliset piirteet. (Minä olen samanlainen, kasvot muistan mutta nimiä en niinkään...)
Prosopagnostikkona minulla olisi Kiinassa varmasti vielä veikeämpää kuin täällä.... :-D Kamala ajatuskin! Minulla oli eilen viimeksi turhauttava kokemus kasvojen kanssa: juttelin hyvän tovin erään naisen kanssa aavistamattakaan että olen hänen kanssaan ollut jo kaksi vuotta tekemisissä viikottain. Ja koska en tunnista omia lapsiani ryhmästä ellei heillä ole selviöä tunnusmerkkejä, ottaisin varmaan tarhasta kenet tahansa mukaani........
ReplyDeleteMulla on sama juttu tunisiassa. Ja olen ajatellut sen nimenomaan olemaan rotuasia. Ja täällä vielä useilla naisilla huivi päässä niin muista siinä sitten :D
ReplyDeleteMulle käy jatkuvasti juuri noin, että joku tulee juttelemaan ja kyselemään kuulumisia enkä muista ollenkaan kuka ihminen on kyseessä. Minut taas muistaa kaikki kun kaupungissa on vähän ulkomaalaisia.
Elina, eli "rotuongelmaksi" sinäkin tämän tunnistat. Hassua juttu.
ReplyDeleteKirjailijatar, mutta eihän aivan kaikkea voi ijän syyski laittaa! Ei, niin vanha en vielä ole.
Liivia, meitä onkin siis enemmän kuin uskoinkaan! Joka nola oli ihan veikeä sivulause.
Pinea, niin varmaan, mutta kuinka ihmeen kauan siihen menee, olemmehan täällä jo totutelleet paikallisiin piirteisiin yli kaksi vuotta.
Maahiska, jaahas, päivän uusi sana, piti ihan googlettaa! Tuollainen ominaisuus luo taatusti haastetta arkeen. Mutta hei, jos asuisitte Kiinassa ehkä tunnistaisit omat lapsesi päiväkodin ryhmästä helpommin kaikkien muiden ollessa tyystin toisen näköisiä, vai? Uteliaisuuttani kyselen, että mitkä ovat näitä mainitsemiasi selviä tunnusmerkkejä? Vaate, kampaus, ilme, koru?
Mizyena, ulkomalainen on aina ulkomaalainen, myös Suomessa. Kampauksen näkymättömyys luo varmasti myös lisähaastetta tunnistamiseen. Sitä olenkin joskus ajatellut, kun on niitä kokonaan kasvonsa peittäviä, että miten lapset tunnistavat äitinsä ihmisvilinässä? Huudellanko ja viuhdotaanko vain enemmän?
blogissani on sinulle jotain.
ReplyDeleteMeidän kiinalaisilla ystävillä oli aikanaan ihan samoja tunnistamisongelmia eurooppalaisten kanssa, kaikki oli heidän mielestään ihan samannäköisiä. Kahdeksan Saksan vuoden jälkeen he tunnistivat kyllä jo ihmiset.
ReplyDeletesun pitaa aina hokea sita
ReplyDelete'nice to meet you bo heng'
heti kun teidat on esitelty.
jos kaytat nimea heti se jaa kaaliin. kai?
mina erotan japanilaiset korealaisista ja intialaiset pakistanilaisista/bangladeshilaisista ja indonesialaiset malesialaisista, ainakin joskus!
aika usein myos erotan kaukaa kuka on ruotsalainen tai kuka on tanskalainen.
pienia koodeja juuri esim vaatteissa.
suomalaiset erottaa aina.
kylla minkin ihmettelen lasten koulun rehtoria joka muistaa lasten ja vanhempien nimet!
olen muuten lasten koululla alkanut erottamaan ketka ovat sydneysta. siina alan olla haka.