Puolivahingossa kiipesin 800 metrin korkuiselle Hongluo vuorelle. Reilussa helteessä huomasi joutuvansa todella rehkimään ja 1,5 tunnin rauhallisen mutta määrätietoisen stepperiharjoituksen jälkeen minut palkittiin.
Huipulla seuranani oli ihana tuulenvire, tärisevät lihakset, sumuun katoava maisema, helpottunut ja ehkä hieman henkeväkin olo.
Tänään onkin taas toisin, että kuinka voikaan tunnelmat vaihdella!? Ärsytti ja vihastutti äsken niin että kynärtaipeet tärisivät. Törmäsin jälleen kerran kiinalaiseen hierarkiaan ja oikeaan auktoriteettipelkoon, jonka vuoksi mieluummin sähelletään ja rävelletään ja langetaan valkoisiin valheisiin sen sijaan, että kysyttäisiin astetta korkempiarvoiselta... Ja aiheutetaan kolmannelle osapuolelle turhaa päänvaivaa ja pakotetaan hänet uusimaan useiden muiden ihmisten aikatauluja. Ihan vain koska ei uskalleta edes kysyä voisiko sijaiseksi hakijan haastattelua pitää yhtään toisena ajankohtana kuin juuri huomenna 9.30. Olisi kyllä tosi ankeaa jos pitäisi pelätä noin! Paljon on pelkoa talossa jossa ainakin 50 sihteeriä hommailee ja pelkää toisiaan päivästä toiseen.
Voi hyvä luoja mitkä maisemat....! Sanattomaksi vetää. Varmasti rehkiminen portaat ylös oli palkitsevaa kun tuollainen maisema avatui. Juuri tuollaisten maisemien ja rauhallisuuden tunteen vuoksi olisi mukavaa vierailla Kiinassa, mutta toisaalta juuri kertomasi yksi epäkohta saa aikaan ristiriitaisia tuntemuksia. Niin kaunista, mutta toisaalta niin ärsyttävää.
ReplyDeleteUskomattoman tyyni ja rauhoittava maisema - ihana katsella. Tsemppiä "kiinalaisen" elämän ääripäihin!
ReplyDeletehietzu ja Pandice, tuntuu kuin jankkaisin aina vain tätä samaa virttä: yhtenä hetkenä on henkeä salpaavan kaunista ja ihanaa ja jännää ja toisena taas olen valmis häippäsemään heti pois kauas jonnekin "sivistyksen" pariin. Ja sitten, taas, yritän asettua aloilleni ja muistaa, että täällä keksitiin ruudit ja paperit ja ties mitä silloin kun Suomessa esimerkiksi ei ollut vielä ketään saati yhtään mitään muuta kuin karhuja...
ReplyDeletemikä paikka! ei ihme jos tuolla henkevöityy.
ReplyDeletejoo-o, kyllä minuakin ärsyttäisi. Ärsyttäisi itseni, kolmannen osapuolen ja vielä sen auktoriteettipelkoisen nöyristelijänkin puolesta. Onneksi harvemmin pitää täälä pomoja kumarrella.
Miten voi puolivahingossa kiivetä noin korkealle???
ReplyDeleteVai oliko niin että ajattelit: menen vielä vähän, katsotaan mitä siellä on....
Oih, mikä näkymä...!
ReplyDeleteNo. varmasti kannattavin patikka ikinä!
Eilen tänään huomenna, tuollainen kollegojen pelkääminen on täällä todella yleistä, sen vain aina välillä tuppaa unohtamaan. Ja miehen mukaan tapaamisia ei koskaan voi sopia enempää kuin yhtä päivää ennen, monesti vasta samana päivänä.
ReplyDeletePiilomaja, polku jakaantui, valitsin vasemman haaran koska edellisellä kerralla olin mennyt oikealle. Lukutaidottomana en kylttejä ymmärtänyt, joten en sitten tiennyt mihin oikeastaan olin ryhtymässä. 2/3 osan matkasta taitettuani tajusin olevani matkalla huipulle puolivälin sijaan, mutta siinä vaiheessa olisi ollut hölmöä palata, vasinkin kun tiesin entuudestaan polkujen muodostavan lenkkejä, että koko ajan sentään saa kulkea uusissa maisemissa. Että sillä lailla vahingossa kävi tämä valloitus.
HUVIlassa, utuisuus esti näkymän horisonttiin asti, mutta toi toisaalta hienon satumaisen tunnelman. Tämä tuskin oli lyhyisyydestä johtuen paras patikkani ikinä, mutta ehdottomasti yksi parhaista viimeiseen 12 vuoteen eli lasten syntymän jälkeen.