Tuesday, May 3, 2011

Ihan salaa





Suunnittelen pientä matkaa muutaman muun seikkailijan kanssa. Toiselle puolen maata tai ihan minne vain täällä Kiinassa, kunhan siellä asustaa jokin 55:stä vähemmistökansasta. Mielikuvitekseni jo väittää oviverhojenkin olevan siellä erilaisia, kuten myös nuhjuisuuden, lämmön ja chilin. No kieli ainakin. Onneksi eleillä pärjää pitkälle, ja pitkään. Vaikka kaikki muu on vielä avoinna matkani pituuden olen jo päättänyt, että kolme yötä ainakin. Jossain vaiheessa pitää paljastaa suunnitelmat perheellekin, kai?

7 comments:

  1. Olis niille varmaan hyvä jotain sanoa.
    Tai toisaalta anoppini meni muinoin Palestiinaan käymään ja oli mukana joissakin avustushommissa ja n ukkui teltassa ja sai silmänsä mustaksi jossakin kahakassa mutta perheelleen kertoi totuuden matkastaan ja vaurioista vasta vuosia myöhemmin...

    ReplyDelete
  2. Voi tuo kuulostaa niin mielenkiintoiselta. Mä monta kertaa mietin erilaisia matkoja, mutta multa puuttuu uskallusta...matkaseuraa jos olisi niin ehkä sitten. Nimim. suunnitteli matkaa Intiaan, muttei sitten uskaltanutkaan yksin lähteä..
    Tuo piilomajankin tarina kyllä kuulostaa hurjalta, mutta kuitenkin vetää jotenkin puoleensa. Olen kuitenkin liikaa "jos ja jos"-pohtija tyyppiä, siinä se sitten taas jo olikin. Pitäisi oppia olemaan jälleen vähän rohkeampi.

    ReplyDelete
  3. Kuullostaa hyvältä! Lyöttäytyisin seuraan, jos vaan mitenkään.

    Ja toka kuva, tykkään ihan hirveesti.

    ReplyDelete
  4. Palasin juuri Tiibetistä. Siellä tiibetiläiskortteleita kolutessani mietin että rohkeampi kuvaaja/kulkija kurkkisi sisäpihoillekin, miksei oviverhojen taaksekin. Lhasassa seikkailu jätti vain hyvin ristiriitaisen tunteen, harvoin vähemmistökansoja kohtaan harjoitettu politiikka tunkee niin turistien kulkureitille. Sen toki tiesi jo mennessä, valitettavasti.

    ReplyDelete
  5. Ehkäpä perhe jo arvaakin?
    Kaikella tapaa kuulostaa erinomaiselta. Minua harmittaa yhä vain peruuntunut retki Syyriaan. Parempia aikoja odotellessa.

    ReplyDelete
  6. Voisihan sitä kertoa hiukan etukäteen :) Tosi mielenkiintoista. Kiinakin niin iso maa, että siellä on varmasti paljon kaikkea ja erilaista.

    ReplyDelete
  7. mulla on matka suunnitteilla loppukuusta jakartalle parin valokuvaajakaverin kanssa:-) ilman lapsia ja miehia:-)

    ReplyDelete