Käväisimme ystävän kanssa paperiostoksilla Songzhuangin taiteilijakylässä, muutama kymmen kilometriä kaupungista itään. Sinäänsä kylä näyttää aivan samalta kuin muutkin lähitienoon paikat: rumia moderneja yksikerroksisia taloja, joissa lämmityksestä, asiallisesta sähköstä ja viemäröinneistä ylipäätään voi vain unelmoida. Ruutukaavan mukaisilla hiekkakujilla asuu ja työskentelee eri arvioiden mukaan neljästä kahdeksaan tuhatta taiteilijaa. Teknisesti huippuosaajia, sisällön ja sanottavan uupuessa. Mutta onneksi on maailmassa paljon mestareita, joita kopioida - Songzhuangista saa kotinsa seinälle öljymaalauksena minkä tahansa Rembrandtin.
Lounaan päätimme nauttia paikallisessa ravintolassa. Pian tilauksen jätettyämme paikalle ilmaantui ilmielävä eurooppalainen Taiteilija, hiukset hulmuten, löysä villapusero roikkuen (+27!) ja samettipöksyistä hevosetkin karkasivat. Tietänette tyypin. Ainakin me tiedämme hänestä nyt hyvin paljon, sillä meidät hoksattuaan liittyi hän sen kummemmin aikailematta seuraamme ja joutui armottoman puheripulin kouriin. Ei lienee ollut tavannut länkkärinaisia vähään aikaan.
Sveitsiläisellä puoli vuosisataa täyttäneellä herralla oli selkeät näkemykset asioista:
-lapsettomana hänellä on enemmän aikaa tarkkailla perheitä ja ihmisiä ja siksi onkin voinut kehittää oman teorioita lastenkasvatuksesta
-naisia hän tarvitsee inspiraatioon, heitä löytää paikallisesta bordellista, sillä varsinaista tyttöystävää tai vaimoa ei juuri nyt ole
-taiteilijakylässä hän voi elää kuin rikas mies, syöden kaikki ateriansa tässä samaisessa ravintolassa - en ihmettele, maksoihan ateriat vain 1-3 euroa
-minutkin analysoi, että kasvoistani näkee etten aina ole ollut näin pyöreä, että minun kannattaisi tutustua verityypilleni sopivampaan ravintoon...
Juu paljon hän ehti siinä puhella. Syötyämme jouduimme vetoamaan kiireeseen ja suorastaan pakenemaan paikalta. Hänellä ateria oli vasta aluillaan.
Näin on meitä moneksi. Kuten kaupungissa satuloita. Hauskaa viikonloppua kaikille!
Ensimmäinen satulansuojain on oikeasti ihana!
ReplyDeleteSain tyypin elävästi eteeni. Heh. Ja heti tuli mieleen eräs Tampereella asuva vastaava, joka pitää kiertää kaukaa jos on kiire vaikkapa bussiin.
Onneksi on kaikenlaisia taiteilijoita ja "taiteilijoita", maailma olisi paljon värittömämpi paikka ilman heitä.
Voi kauheeta. En ihmettele että teillä tuli kiire...
ReplyDeleteEnsinnäkin hienot satulat... mitähän keksisin omalleni... Kun aloit kuvailemaan miestä ajattelin heti, että olisiko veljeni? Vain avioliiton kautta veljeni matkustaa irtolaisena, eikä koskaan kerro missä on. Nytkään emme ole 1,5 -vuoteen nähneet. Kiinakin olisi vallan mahdollinen paikka -osaahan hän kiinaakin. Mutta hän on brasilialais-tanskalainen ja vasta 39.
ReplyDelete:) matkailu avartaa, suunta on onneksi omissa käsissä elikkä jaloissa.
ReplyDeleteNo jopa oli varsinainen herra Taiteilija! Vai että veriryhmälle sopiva ruokavalio... Kaikkia tyyppejä sitä löytyykään maailman eri kolkista.
ReplyDeleteSatulat ovat ihania, haluaisin itselleni kukikkaan satulan.
Halauksia!
Hauska tarina ja hauskat satulat!!!
ReplyDeleteLiivia, tämä oli vissiin ihan oikea taiteilija, ainakin blogissansa esitteli kohtuullisia tekeleitä, mutta kyllä seuraavalla kerralla menen toisen kyökin ääreen, sen verran hengästyttävä tyyppi.
ReplyDeleteMerja, ihme kyllä mä jaksoin tyyppiä joten kuten, mutta ystävättäreni alkoi pyöriä tuolillaan jo aika nopeasti, vaikkei hänelle tehty edes lihavuusanalyysiä! Maailmalla törmä kaikenlaiseen, siksi onkin kivaa päästä kesällä mökille missä enintään tapaa hirven.
Aurinko ja kuu, ju, ei ollut veljesi, mutta ehkä hänen sielunkumppaninsa? Naisen perässsä tämänkin sanoi Kiinaan tulleen kolmisen vuotta sitten. Mutta olikin naimisissa jo, oli paljastunut...
Anonymous, tämän lounaan päätyttyä olin tosi iloinen toimivista jaloistani. Toisaalta, elämä olisi tylsää ilman vastaavia kohtaamisia!
Kaisa, satulakuva-albumissani on monta kukkasatulaa. Odotas vain että ennätän postata!
Fjordinna, tervetuloa konmmentoimaan, en muistakaan nähneeni nimimerkkiäsi aiemmin. Kiitos, kiva jos ilahdutti.
Minä suhtaudun aina ihmisiin perusuteliaasti ja olen valmis kuuntelemaan pitkiäkin jorinoita, mutta luulen, että tuo tyyppi olisi hermostuttanut minutkin siihen pisteeseen, että olisin karannut paikalta.
ReplyDeleteMikä luovuus noissa satuloissa :)
Tuo toiseksi viimeisen kuvan satula - hieno!
ReplyDeleteAikamoisen taitelijan yhytitte..Mulla ihan yksi lähisukulainen paasasi aina innoissaan tuosta verityyppi- dieetistä vuosia sitten. Hänen mukaansa sillä oli ties mitä terveysvaikutuksiakin. Viime vuosina kylläkin on enempi mainostanut Ayuerveda (noinkohan kirjoitetaan- dieettiä, jossa syödään joittenkin "elementti"tyyppien mukaan.
Siinähän mulla päivät kuluiskin rattoisasti, kun kokkailisin viiden hengen porukalle kullekin veriryhmän (joita löytyy kolmea erilaista meidän porukasta) ja "elementtien" mukaista sapuskaa, heh.
Lempi Sveitsistä
Kuvittelin ensin, että se taiteilija oli tehnyt nuo satuilat ja meinasin kommentoida, lukematta spontaanisti, että tuollaisesta taiteilijasta minä tykkään!
ReplyDeleteHesus maria, onneksi luin tekstin, nyt ihan yäkkäilyttää. Mutta yhdessä asiassa hänellä saattaa olla järjen hiven: ostin juuri kirjan jossa neuvotaan syömään verityyppinsä mukaan. Kommenttinsa muiden olemuksesta rasuukka olisi voinut silti pitää itsellään, mutta ainahan se on niin, että ne kommentoivat joilla ei olisi varaa!
Se on karannut Dubletin tarinoista!
ReplyDeleteSatulat ovat kyllä hienoja, kerrassaan valloittavia - toisin kuin tapaamasi Taiteilija!
ReplyDelete