Thursday, April 17, 2008

Käytännössä / In practise


Rahaa tulee ajateltua paljon, oikein oksettavan paljon. Joutuu vertailemaan hintoja ja yrittää selvittää oikeata hintatasoa, jottei ikuisesti tarvitse tyytyä ulkkarihintoihin. Ja ettei tule möhlittyä tinkimisessä tarjoamalla loukkaavan alhaista hintaa, tosin siitä ei toistaiseksi ole ollut pelkoa!

Mutta raha on myös toisella tavalla läsnä. Hyvin harvoissa paikoissa voi maksaa kortilla, joten seteleitä on oltava mukana aina. Ja mieluiten pieninä 20 ja 10 yuanin lappuina. Automatit suoltavat satasia, mutta taksikuskit eivät niitä halua. Arvatkaapa mihin tämä kasa satasia (100 y = 10 euroa) oli matkalla? Huvitti suunnattomattomasti tunkiessa nippua laukkuun ja kantaessani sen koulun kansliaan maksaakseni Cillan kevään päivähoidon. Ymmärsin jotain käytännön systeemeistä nähdessäni kansliassa setelilaskurin! On kanslistin hommissakin eroa maanosien välillä.


Mitä sitten kymmenellä rahalla saa? Esimerkiksi kolme tällaista herkkupakettia. Jotain pinnalta ruskeaa, hmm, kenties suklaata tai...


mätä kananmuna! Ajattelin olla rohkea, haukkasin pienen palasen. Maistui kananmunalta, suolaiselta, kuivahtaneelta, vanhalta ja todella kovaksi keitetyltä kananmunalta. Kotihengettäremme pikkupoika nauttii näitä kuulemman välipalana. Ei kelpaa meidän nirsoneideille, vaan en minäkään munaa sen enempää haukkassut. Jatketaan hedelmälinjalla.

--------

Cash, a lot's of cash. I'm getting used but as well tired of it. You need it every where, always in little bills since cards are rarely accepted. Well, it's fun also. I felt really rich when I was carrying these for paying Cillas school. But how practical this is, it sure takes time to be used to system.

It might take some time to learn enjoy these old eggs. Supposed to eat as snack. Tasted salted, dry, really old egg. Next step is to learn make them my self!

12 comments:

  1. Meilläkin maksetaan päivähoito käteisellä suoraan pk johtajalle kansliassa.

    ReplyDelete
  2. Hei! Löysin blogisi äskettäin ja olen sitä suurella mielenkiinnolla selannut. Niinpä annoin sinulle tunnustuksen. Käy kurkkaamassa!

    ReplyDelete
  3. Mielenkiintoinen 'herkku'. Jää varmaan aika monelta maistamatta.

    ReplyDelete
  4. Voihan mätä, mikä muna! :) Ihanaa varmaan imeä kaikkea mahdollista uuden uutukaista itseensä; sen oikein aistii tekstistäsi. Voikaa hyvin siellä Idän Ihmemaassa. Me suunnataan huomenna Pohjolan alkukevääseen lomalle. Odotan kovasti, sillä olemme asuneet viime ajat olohuoneessa evakossa; makkarin parketti lakattiin uudestaan ja haju on ollut sanoinkuvaamaton Ensi yöksi ehkä hotelliin, kun remppa-ukko tulee vasta illalla laittamaan uuden myrkkykerroksen. Toimiiko siellä jotkut asiat paremmin kuin täällä? En edes ihmettelisi. ;)

    Bisous!

    ReplyDelete
  5. Olipa kiva lukaista blogisi lävitse. Kauniita kuvia, kuvauksia elämästänne. Meillä on mies lähtemässä Shanghaihin (hyvin suurella todennäköisyydellä ainakin) vuodeksi vielä tässä keväällä. On ollut jännää lukea käytännön kokemuksista muutostanne ja asettumisestanne. Taatusti tulen toistekin! :)

    ReplyDelete
  6. Muistan joskus ammoin kuulleeni, että noita munia haudattiin maahan vuodeksi ja sitten herkku oli valmista. Tuskin sentään enää ehtivät maahan haudata. Olisiko jo joku uudenaikaisempi konsti? En toivo sellaisia tuliaisia kesällä. Kiitos ei.

    ReplyDelete
  7. No jopa olit rohkea, itse en olisi maistanut.
    Kiitos taas päivän eksotiikka-annoksesta!

    ReplyDelete
  8. Hurja tuo raha nippu, suorastaan pelottava. Toisaalta herättäkö tuollainen pinkka kahisevaa tosi rikkaan fiiliksen? Erikoista että kaikki kauppa käy käteiselllä, ja että vielä koulut myös?
    Ihmeellistä on maailman meno, niin erilaista toisaalta häkellyttävästi joka puolella sitä ihan samaa.
    En tiedä miten kommentoida tuota kananmunaa. Olen vähän järkytyksessä, kun en osaa ajatella syöväni normaalejakaan kananmunia. Toisaalta on maailmaa avartavaa kokeilla ja maistaa uusia juttuja.Hatun nosto Vilijonkalle olet sitten rohkea!

    ReplyDelete
  9. Siis oliko tuo todella oikea kananmuna? Näyttää aivan kauhealta. Mutta olet kyllä ennakkoluuloton, noin pitääkin tehdä, mistäs sitä tietää ellei kokeile??

    Melkoisia rahapinkkoja siellä. Pelottaako koskaan kuljeskella tuommoisten kanssa? Ajatellen tulevaa reissuani muuten, missä kannattaa vaihtaa valuutta?

    ReplyDelete
  10. Kiina on (mieheltä kuulemieni mukaan) erittäin tinkauspakollinen maa. Mitään ei kannata ostaa tinkimättä. Mutta tosiaan, sopivasti tinkien.

    Nauttikaa kummallisuuksista siellä. Tuo paikallinen kodinhengetär on oiva apu tajuta maa kunnolla :)

    ReplyDelete
  11. Pakko kommentoida täältä Suomen itäisen naapurin pääkaupungista tuohon käteisjuttuun. Täälläkin kortit eivät aina käy kaikkialla, mieheni osti auton käteisellä pari vuotta sitten. Matkusti metrolla 15000 euron edestä paikallista valuttaa salkussa. Vähän hirvitti. t. jaana

    ReplyDelete
  12. Jaana, tuosta olenkin kuullut. Tutun aviomies on Pietarissa ooperalaulaja ja palka maksetaan parejantaisin käteen - jollet pääse paikalle on seuraavan kerran mahdollisuus saada palkkaa seuraavana perjantaina. Aika hurjaa.

    ReplyDelete