Tuesday, April 22, 2008

Ilmaisua etsimässä / The art trip


Äkkiseltään kaupunkin vaikuttaa suurelta työmaalta. Vanhoja taloja ehostetaan, joitain puretaan, tilalle rakennetaan uutta. Retkeni taiteilija-alueelle tuntui virheeltä, sillä ensimmäisen tunnin väistelin vain traktoreita, kuokkia ja lapioita. Välistä joku tietyömies huikkasi iloisen tervehdyksen, muttei sekään oikein ilahduttanut sillä kaikki ateljeet ja galeria olivat kiinni.


Kunnes kello läheni yhtätoista! Alkoi löytyä valoa ja raikkautta hiekkapölyn keskeltä. Ultramoderneja gallerioita, nuoria raikkaita taiteilijoita, perinteisiä miniatyyrimaalauksia väkertäviä hindutaiteilijoita, kalligrafeja ja monia houkuttelevia kahviloita.


Kylläpä maistui Pavonilla hurautettu Illy herkulta. Sain huuhdottua pölyn kurkusta alas ja samalla rakatuin Chen Wenbon maalauksiin. Inspiraatio alkoi heräillä ja jalat saivat lisää voimaa hypellä hiekkakasojen yli seuraaviin gallerioihin.


Jotkut ovat hyppineet niin, että vallan kengätkin ovat jääneet matkasta. Kovin oli kontrastinen taidepläjäys, sillä aivan gallerioiden ovien vieressä tönötti muovinriekaleista kyhättyjä majoja, joissa katutyömiehet ja hanslankarit asuivat. Oviaukoista pilkistivät kaasuhella, hammasmuki ja kuivumaan ripustetut vaatteet. Heillä ei taiteen tuottamiseen mahdollisuuksia olisi.

Eteeni osui siis paljon sulatettavaa. Pureksin yhä.

--------

I found the art district from middle of chaos where they builded new houses and repaired the streets. The Illy's latte tasted wonderful, Chen Wenbons paintings were really enjoyable, air conditioned galleries had young artist's fresh exhibitions. But contrasts to workers plastic tents beside was almost too huge. I still don't know what to think.

7 comments:

  1. Lyön täällä vain käsiä yhteen, kun oli niin kivaa kanssasi galleria-kahvilla!
    Lisää halajan ma.

    ReplyDelete
  2. Jihuu, täälläkin seurataan innokkaana! Lisää tyylisuuntauksia! Erilaisia tekniikoita!

    (huomaatko että käymme vaativiksi)

    ReplyDelete
  3. Liivia ja Merja, palveluksessanne Madamet. Yritän parhaani.

    ReplyDelete
  4. Ihanaa kun olet niin ahkera bloggaaja, kiva lukea teidän kuulumisia.

    Uutinen: me muutetaan elokuun alussa 3 vuodeksi Etelä-Afrikkaan! Näinköhän Pretoria-Beijing -lentoyhteys toimii hyvin?

    Ilmeisesti minunkin pitää opetella blogaamaan....

    ReplyDelete
  5. Kaikenlaisiin paikkoihin oletkin jo ehtinyt tutustua! LIsää tätä;-)

    ReplyDelete
  6. Krisse, oho, Etelä-Afrikka oli Mr.Vilijonkankin uusien työmahdollisuuksien listalla, päädyttiin kuitenkin tänne. Olisipa ollut lystikästä jos oltaisiin oltu yhdessä siellä! Taitaa jäädä varoittamasi vierailu Pekingiin toteutumatta, vai?

    Violet, tämän retken tein viime perjantaina. Nyt edessä kotiviikko, sillä kuopuksella molemmissa korvissa ja silmässäkin tulehdus. Itsekin köhin keuhkoja pihalle. Olemme siis käyneet TAAS lääkärissä (huuutamassa hiljaisten kiinalaisten kauhuksi). Sellaisia "elämyksiä" täällä.

    ReplyDelete
  7. Ellei tosiaan se Pretoria-Beijing -ilmasilta toimi, voi olla että jää käymättä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Mies oli jo sitä mieltä että käydään Australiassa "samalla" (kun siis kerran jo eteläisellä pallonpuoliskolla ollaan...) joten kai me "samalla" voitaisiin sielläkin piipahtaa.

    ReplyDelete