Saturday, March 9, 2013

Hamstrauskohtaus

Ruokakauppaan oli ilmestynyt hyllyllinen pääsiäisherkkuja: pieniä suklaamunia, suuria yllätysmunia, käärepaperikaramelleja, raesekoituspusseja, mitä kaikkea niitä onkaan. Riemastuin ja kahmaloin vauhdikkaasti ostoskärryyn pusseja enemmän kuin meillä on perheenjäseniä. Nyt on hamstrattava, huomenna näitä ei välttämättä enää täällä ole, rakeita ainakin kolme pussia, niitä emme viime vuonna saaneet lainkaan, apua, ei kai tuo vanhempi rouva tule minun  apajilleni, nappaanpa nopeasti vielä tuonkin pussin...


Kotona vasta sen tajusin, että kaikkea on vielä huomennakin saatavilla, jopa enemmän lähempänä pääsiäistä! Huomasin myös, että kalenterivuoden suuremmista juhlista ainoastaan pääsiäinen on ollut juhla, jonka olemme ulkomaanvuosinamme aina viettäneet kotona ensin Ranskassa ja sittemmin Kiinassa. Ranskassa konditoriakulttuurin sydämessä ei juhlaherkuttelun järjestäminen luonnollisestikaan tuottanut vaikeuksia. Sen sijaan Kiinan vuosina, jos mies ei sattunut käymään työmatkalla Suomessa juuri ennen pääsiäistä oli pupun jättämät herkut kovin yksipuolisia, ainoastaan Pekingin ranskalaisleipomon tekemää kaunista mutta hurjan kallista suklaata. Niinpä kuopus tuskin edes tietää, että pääsiäiseen kuuluvat rakeet, yllätysmunatkin taitavat olla kaukainen muisto useamman vuoden takaa. 


Jälleen kerran käytökseni yllätti minut täysin. Hamstrata nyt sekopäisenä pääsiäiskarkkeja, aikuinen nainen! Niitäkö minä todella olen näin kaivannut? Ehkä. Tämän puhtaan ilman ja huikean kauniin kevätluonnon lisäksi. On minulla nyt onni.  

6 comments:

  1. Et nyt kyllä ihan kamalan hakoteillä ollut tuon hamstraamisen kanssa ;) Minun kokemukseni mukaan nimittäin monena pääsiäisenä ko. herkut loppuvat kaupasta ennen aikojaan! Jäljelle jää vain isommat (ja kalliimmat yllätysmunat) ja juuri nuo ihanat pikkujutut loppuvat!
    Tänä vuonna ajattelin olla viisaampi ja ostaa ko. herkut ajoissa :) Ongelma on vain se, että kuinka malttaa olla syömättä niitä ennen h-hetkeä..
    T. Katri keski-suomesta

    ReplyDelete
  2. Komppaan täällä edellistä. Varsinkin nuo pienet rakeet ovat pääsiäisen aikaan kiven alla,ja tuntuu että moni muukin hamstraa pääsiäismakeisia etukäteen jotta saa varmasti haluamansa. Hassua ajatella että makeisista pitää ihan "taistella" mutta lohduttavaa ajatella ettet ole asian kanssa yksin ;)

    ReplyDelete
  3. Pääsiäisraesekoituspussihamstraaja! Olisin varmaan itse toiminut aivan samoin. Meksikolainen logistiikkaketju toimii sen verran kehnosti, että jos jonain päivänä kaupasta saa Perrieriä, Lindtin suklaata tai jotain muuta tuontitavaraa, niin voi olla varma, ettei sitä seuraavalla viikolla enää siellä ole. Tajusin, ettemme mekään ole olleet kuuteen vuoteen Suomessa pääsiäisenä. Siksi olemmekin syöneet sitten vapun tienoilla mämmiä... Suomen juhannus on myös mennyt sivu suun kaikkien näiden vuosien ajan. Sitä en enää edes osaa kaivata, hassua.

    ReplyDelete
  4. Kyllä käy kohta Brysselin merimieskirkon ovi kun suomalaiset kiiruhtavat hamstraamaan mämmiä ja Mignon-munia. Minä etunenässä!

    ReplyDelete
  5. Ei sitä näköjään ihminen aina tiedosta, mitä on kipeästi kaivannut. Ja nyt minun rupesi tekemään mieli Mignon-munia...lapsena se muna riitti aina jotenkin kamalan hyvin, tuli melkein ähky ja nyt syön sen yhdessä hujauksessa.

    ReplyDelete
  6. Täällä Shanghaissa juuri ihmetellään mistä löytyisi pääsiäismunajahtiin piiilotettavaa. Kindereitä kyllä onneki löytyy ja noita värikkäitä pajunkissavitsoja saa koristeeksi. Ja eurooppakaupasta saa jopa rakeita. Mutta juttu on aina ollut ne erilaiset munat, joita kartan avulla etsitään.

    Terveisin keväisestä Shanghaista, Marita

    ReplyDelete