Kertomus jatkukoon

Ensiksi taisin suutahtaa jostain ja ajattelin, etten enää kirjoita. Sitten en saanut ladattua valokuvia liian täydelle kovalevylle ja uutta juttua ei minulta vanhojen kuvien kera oikein synny. Kesän loputtua kovalevy oli edelleen repeämispisteessä ja niin jäi tunneliohjelma kiinalaisten palomuurin läpäisemiseksi asentamatta. Lopulta sain uuden kovalevyn, mutta asiallista nettiyhteyttä odotan nyt kolmatta viikkoa - Suomessa! Vilijonkan on kuitenkin nyt jopa mielenterveydellisistä syistä tarve palata maisemiin ja avautua.

Todellakin, on tullut aika kääntää uusi sivu elämässä ja kokeilla millaista elämä täällä synnyinmaassa onkaan. Hyvin on meidät otettu vastaan, vaan onhan touhu yhtä seikkailua täälläkin!

Pinnan päällä sentään olemme pysyneet, mutta matkan varrella kertyneistä jankkaamistaidosta on eittämättä ollut hyötyä. Kolmesti sain maistraatissakin asioida ja usemman meilin lähettää kunnes meidät väestörekisteriin hyväksyttiin. Kelan asiakkaaksi tai internetin hallitsijoiksi ei meitä sentään vielä olla hyväksytty.

Mutta mikä tärkeintä, lapset viihtyvät. Niin koulussa kuin kotonakin. Aamuisin tyttöparvet ympäröivät molemmat koulun pihamaalla ja iltapäiville on löytynyt kavereita. Keskimmäinen ilmoitti muutaman Suomessa vietetyn vuorokauden jälkeen, ettei muuta tästä kodista enää mihinkään. Hmm, täytynee jossain sopivassa käänteessä hänelle tarkentaa mitä vuokralla asuminen tuon ajatuksen kannalta oikein tarkoittaakaan... Suomi, näytä minulle voimasi!