Juhannuskuvia katsellessani en voi välttyä ajatukselta, että näissä on todellisempaa elämää, oikeampia värejä, aidompaa valoa. Verrattuna mihin? Ehkä siihen kovin toisenlaiseen elinympäristöömme Pekingissä ja vanhaankin kotikaupunkiimme Pariisiin. Mutta myös ympäröivien ihmisten elintapaan. Siitähän on kovin lyhyt aika kun suomalainen on jättänyt taakseen maatilaelämänsä ja metsän. Niinpä on kieltämättä hupaisaa seurata 6-vuotiaan vuolemista keittiössä pienellä muka-antiikkisella kiinalaispallilla istuen, lastujen lentäessä juuri puunatulle ja kiiltävälle kivilattialle. Koska suomalaiseen yleissivistykseen edelleen "kuuluu" puukon hallinta(?) ja Pekingin esikaupunkialueella pinnan "kuuluu" olla komeaa(!).
Toisinaan tällainen kahdessa todellisuudessa eläminen tuntuu raskaalta, mutta enimmäkseen rikkaudelta. Ehkä nautin juhannusyön toimistakin enemmän kuin ennen, koska arkena on niin toisin.
Onhan se omanlaisensa tuo suomalainen maisema. Tai siis maisemat, etelässä on niin kovin erilaista kuin pohjoisessa. Kainuun maisemat - Oulunjärven rantoja ja selkää lukuunottamatta - saa mut surulliseksi. Ne kituisat risukkoiset metsät ja alhaalla roikkuva taivas. Joku ankeus, joka puristaa rintaa.
ReplyDeleteNykyisessä asuinpaikassani on todella hienot elementit ja luontoa piisaa. Oikeastaan vielä paljon "villimpää" jollain lailla kuin Suomessa.
Mulla meni monta vuotta ennen kuin pääsin sisään tähän maisemaan. Vuoret näytti hienolta, muttei tuntunut omalta, vähän ahdistivatkin. Maiseman kauneus ei "merkinnyt" minulle mitään, häikäisevät näkymät jätti mulle ulkokohtaisen fiiliksen.
Se keskisuomalainen järvenrantamaisema oli se sielulle tuttu "kaunis maisema". On se vieläkin, mutta nyt olen päässyt sisään näihinkin maisemiin.
Lempi Sveitsistä
Kyllä kaupunkisuomalainenkin on jo nykyisin aika etääntynyt metsästään, valitettavasti.
ReplyDeleteEhkä todellisuuksien lukumäärää tärkeämpää on se, miten arkeensa suhtautuu. Yhden todellisuuden arkikin voi olla raskas, ja jos maailmojen erilaisuuden haluaa muodostuvan rasitteeksi, niin se varmasti sen tekee. Toisaalta on hyvä oppia katsomaan näitä omia nurkkiakin välillä vähän kauempaa.
Leppoisaa kesäoloa sinulle siellä mäntyjen ja rantahiekan maisemassa. :)
Tuo viimeinen kuva on niin Suomen suvea kaikessa ihanuudessaan :) Jotenkin osaan heti kuvitella tuon hetken juhannuyönä. Vaikka kaikilla varmaan tulee erilaisia muistoja mieleen samasta hetkestä.
ReplyDeleteJa meitä taitaa olla yhtä moneksi kuin maisemia. Lempi ei nauti kainuun maisemista mutta itse taas rakastan tätä pohjoisemman suomen olemusta, mäntykankaita ja kituista metsää ja vaaroja. Joskus kun käyn esimerkiksi itä-suomessa niin ahdistun siitä rehevyydestä ja aluskasvillisuuden määrästä ja huokaisen taas helpotuksesta kun pääsen tänne väljemmille vesille :)
Sinulla/teillä on ihan toisenlainen perspektiivi maailman menoon. Sitä kun on koko elämänsä asunut koto-Suomessa ei osaa ajatella millaista se on muualla. Muuten kuin kuultujen juttujen perusteella.
ReplyDeleteMinulle elämänne vaikuttaa rikkaudelta,vaikka vastoinkäymisiä ja negatiivisiakin juttuja on. Mutta hei, missä niitä ei olisi? :P
Ai niin te ollette täällä taas!
ReplyDeleteJuuri näitä miljöitä ja ihmisiä miljöössä mietimme matkalla. Roomatar sopii kultakäädyissään ja silkeissään sinne, marimekko tänne. Toisin päin näyttää jotenkin hupaisalta, ei tosin aina, mutta siinä se taito sitten piileekin.
Minä olen usein ajatellut, että minulle sopisi kahdessa eri paikassa eläminen. En tiedä miksi minulla on sellainen olo. Ehkä siksi että kaukaa näkee selvemmin. Tai että vaihtelu virkistää...
ReplyDeleteMeidän tytölle ostettiin juuri täältä Istanbulista hyvä linkkari.