Keltaisella vuorella elimme auringon mukaan. Aamun sarastaessa kiipesimme yhdelle kymmenistä huipuista ja yritimme kuunnella ruosteen oranssin lintusten kuikuilua. Mutta vaikeaa se oli, sillä kuten opaskirja ystävällisesti varoitteli, saimme paljon seuraa. Tunsimme olevamme lähes yhtä merkittäviä kuvauskohteita kuin auringon ensimmäiset tai viimeiset säteet ja mutta ihmeteltävää riitti meillekin. Kovin on erilainen tämän kansan tapa nauttia huikean kauniista aamusta: kokeillaan kaikua uudestaan ja uudestaan, huudatetaan matkaradiota, nauraa räkätetäään, estottomasti päästellään erilaisia luonnollisia ääniä... Pistäydyimme siis keskelle todellista Kiinaa, jonka kasvot Pekingin kansainvälisellä esikaupunkialueella välillä vallan unohtuu!
Mutta todellinen Kiina tarjosi myös mieleenpainuvia elämyksiä riisipeltojen, villiapinoiden, bambumetsän, gekkojen sekä satojen hymyjen muodossa.
Kaunista.
ReplyDeleteSe hiljaisuutta rakastava suomimetsäläinen asuu meissä jokaisessa...jossain määrin:)
ReplyDeleteHuikeita maisemia. ;) Kun tällä tavalla nettimatkailee, saa näkymiä ilman sitä todellisuutta - eli meteliä - ja voi kuvitella seisovansa yksin siellä vuoren reunalla. ;)
ReplyDeleteWau ja :D
ReplyDeleteKaunis maisena, kauniit kuvat. Itse katson auringonnousua ja -laskua mielelläni hiljaisuudessa, mutta kukin tavallaan.
ReplyDelete