Täällä ja siellä

Juhannuskuvia katsellessani en voi välttyä ajatukselta, että näissä on todellisempaa elämää, oikeampia värejä, aidompaa valoa. Verrattuna mihin? Ehkä siihen kovin toisenlaiseen elinympäristöömme Pekingissä ja vanhaankin kotikaupunkiimme Pariisiin. Mutta myös ympäröivien ihmisten elintapaan. Siitähän on kovin lyhyt aika kun suomalainen on jättänyt taakseen maatilaelämänsä ja metsän. Niinpä on kieltämättä hupaisaa seurata 6-vuotiaan vuolemista keittiössä pienellä muka-antiikkisella kiinalaispallilla istuen, lastujen lentäessä juuri puunatulle ja kiiltävälle kivilattialle. Koska suomalaiseen yleissivistykseen edelleen "kuuluu" puukon hallinta(?) ja Pekingin esikaupunkialueella pinnan "kuuluu" olla komeaa(!).

Toisinaan tällainen kahdessa todellisuudessa eläminen tuntuu raskaalta, mutta enimmäkseen rikkaudelta. Ehkä nautin juhannusyön toimistakin enemmän kuin ennen, koska arkena on niin toisin.

Kurkkimassa taas

Kadulta kurkin, ihan salaa vain. Katselen taloja, joiden nurkat remontoimme ja jotka tunnen ajalta ennen ulkomaille muuttoa. Paperilla ne ovat edelleen meidän, mutta vuosien mittaa huomaan henkisesti erkaantuneeni niistä, niin päätalosta kuin pihasaunastakin. Näen talot toisten ihmisten kotina, vaikka ne ykkösluokan rakennuksia ovatkin ja kaksi vanhinta lasta ovat viettäneet niissä varhaisvuotensa, kuopuskin kolme ensimmäistä elinviikkoaan. Mutta ne ovat vain kauniita muistoja ne ja olen onnellinen siitä, että taloissa osuvat toiset, toivottavasti tyytyväiset ihmiset. Talojen elämä jatkuu kuten meidänkin. Ainakin toistaiseksi erillään.

Tuntuu hyvältä! Hassua.

Onhan niistä kuultu, lentävistä lehmistä ja kalakukoista, mutta meilläpä oli eilen lentävä mökki! Hellu otti ja siirtyi 15 metriä takavasemmalle.

Kesän riehakkuus on lähtenyt jo melkein lapasesta.

Täällä ja tuolla

Kaupungissa:
hienostuneita kukkia penkeissä
tuttujen yllätyskohtaamisia kaduilla
siirtolavalöytöjä
piipahduksia ystävien koteihin


Maalla:
naapurilla puolukkavarvikko nurmikkona
kaislan repimistä jumppana
uiva vaskitsa
saunan puhdas mieli

Kahden maailman välissä seikkailua, käyhän tämä kesän vietto näinkin.

Kuulumisia pitkästä aikaa

Nukuin viime yön anoppilassa yksin, omien kirjojeni viereen pedatulla patjalla ja tuntui kovin turvalliselta. Aamu varhaisella aikaerosta sekaisin herätessäni selasin ihmetyksen vallassa unohtamiani valokuvalaatikoita sekä -albumeja. Katseeni harhaili kirjojen selkämyksillä - aarteita, meidän ihanuuksia. Hassua kuinka tulinkaan tuon sellumaterian omistamisesta onnelliseksi!


Itse asiassa viime yönä kaikki perheenjäsenet nukkuivat toisaalla: mies vielä Kiinassa, esikoinen ystävättärellä, keskimmäinen isovanhempien mökillä ja kuopus mummilassa. Olenkin laahustanut pitkin Porvoon kujia, huumaantunut syreenien tuoksusta ja todennut naakkojen lisääntyneen. Inspiraatio valtasi mieleni, kyllä, kirjani saatettakoon valmiiksi kesän kuluessa. Saamattomuus loppukoot ja elämässä on mentävä eteenpäin. Näin on nyt marjat.

Oi kiitos sade ja puhdas ilma! Olen energiaa ja toimeliaisuutta täynnä. Nyt vain pitää kohdentaa se kaikki oikein! Kesäloma on alkanut.

Marmatusta vaan

Kuten aina vajaata viikkoa ennen kesälomalle pääsyä mieleni kuohuu negatiivisia tunteita, mutta kuten eräs viisaampi kerran minulle totesi, että tunteet en ole minä...




Nyt ei enää jaksaisi yhtä ainutta kiinalaisen kohtaamista. Tämä valehtelun, kasvojen menettämisen pelon, osaamattomuuden ja tietämättömyyden kulttuuri saa minut raivon partaalle. Aamu ei ole edes vielä ohi ja olen saanut mm. vuokramännän kiinni kolmesta eri valheesta. Noh, tulipahan herättyä ja avattua hieman sanallista ruukkua - ja menetettyä jälleen kerran kasvot!

Kuvituksena tänään yksityiskohta kotimme toisen kerroksen vessasta, jonka katon läpi ja myös kolmannen kerroksen läpi rankkasadevedet tulivat. Tähän kuntoon työmiehet sen eilen aamulla jättivat palatakseen tuota pikaa jo maanantaina jatkamaan hommia... Näin voimme leikkiä venäläistä rulettia kenen asioijan päähän tuuletin tipahtaa.

Mrrrrrr.

Hauskempaa päivää teille!

Kesäauto

Autossa on minusta tärkeää olla ratti jolla ohjata ajosuuntaa, pyörivät renkaat, toimiva moottori sekä riittävästi istumapaikkoja koko perheelle. Merkillä, värillä, ijällä tai muodolla ei väliä ole, saati mahdollisella vekottimen tuomalla statusarvolla. Auto on vain välttämätön paha mökin sijaitessa 20 kilometrin etäisyydellä kauppalasta eikä julkisia kulkuvälineitä kulje seudulla nimeksikään. Mieluiten autoa en omistaisi laisinkaan, mutta vuokraaminenkin on kovin tyyristä. Niinpä olen jo muutamia viikkoja panikoinut ensimmäiset Suomi-lomapäivät mielessäni, kuinka saan vietää ne kesäautoa etsiessä. Mutta kuten yleensäkin, on asioilla taipumus selvitä!

Myimme vuosikymmen sitten vanhan automme ystävän äidille. Ja tänään tämä ystävä soitti, että joskos haluaisimme ostaa sen kärryn takaisin sopuhinnalla, hänen samalla tarjotessa huoltopalvelujaan! Ystävän ei montaa sekuntia myöntävää vastatusta tarvinnut odotella.

Juuri tänään elämä tuntuu taas kovin leppoisalta ja helpolta.

Toiselta tuntuu varmasti suomalaisen pankin tiliotekirjekuoresta. Se toki saavutti päämääränsä tänään, mutta leimojen mukaan on se Itellan käsistä kuukausi sitten lähdettyään käynyt ainakin Saksassa ja Keniassa sekä saanut kaksikin kiinalaista leimaa pintaansa. Ehkä se oli matkannut maailmaa jonkun seikkailunhimoisella kesäautolla?

Kurkistuksia

Päätin nostaa kurkistukseni arvoiselleen tasolle. Vaikkakin ne ovat vain pikaisia, ohikiitäviä hetkiä ovat ne kuitenkin tärkeä osa elämääni, tätä ihan oikeaa arkea ja juhlaa. Niihin sisältyy paljon kauneutta, vaikken aina edes näkemääni ymmärrä. Eikä uteliaisuuteni myötä syntyneet kohtaamiset muuta minua kiinalaiseksi. Mutta nämä kokemukset ansaitsivat minusta ihan oman näyttelynsä. Pienten hetkien värejä, materiaaleja, ääniä ja hajuja.

Kurkistuksia, olkaa hyvät:








Työhuoneeseen pääsivät esille Hullunkuriset perheet. Niitä Kiinassa riittää, kuten alla olevat Tuunaajat, Punaiset ja Perinteiset sekä monet muut.






Ruokasalin puolelta löytyy lisää kurkistuksia.






Tarjoamuksina kansainvälisesti belgialaista suklaata, ameriikkalaisia shipsejä, japanilaisia wasabi-palleroita sekä kotimaisia pähkinöitä. Sekä chileläistä kuohuviiniä ja jääkahvia.



Taustamusiikkina tänään salamointia, huomenna ehkä linnun laulua. Näyttely avoinna vielä huomenna keskiviikkona Yosemitessä 11-21, tervetuloa!

Hongcun

Unescon maailmanperintökohde Anhuin vuorten syleilyssä, kylistä kaunein ja perinteisin. Pahat henget loitolla pitävä peili ripustettuna jokaisen kodin ulko-oven päälle, käppyräiset räystäät ja tyylikkäät mustat koristemaalaukset pakottivat kameran räpsimään jatkuvalla syötöllä.



Päivällä kymmenet turistibussit toivat kapeille kujille ihastelijoita, joiden kylän pääsymaksuilla näitä satoja vuosia vanhoja taloja hienovaraisesti ylläpidetään. Hiljaisemmat sivukujat täyttyivät piirtelevistä taideopiskelijoista, joiden tussitöissä jokainen talon väkkäräinen yksityiskohta oli tunnollisesti kopioitu.





Illan hämärtyessä katosivat ihmismassat lähikaupungin suuriin hotelleihin ja me saimme Hongcunin hiljaisuuden itsellemme. Nautimme illalliseksi bambunversoja ja munakoisoa lammen rantaravintolassa. Ihmeellisesti vältyimme kanavapulahdukselta kujien mutkissa vaikka seikkailimme syvässä pimeydessä mukulakivikatuja kompuroiden takaisin majataloomme. Herätäksemme taas suloiseen aamuun.

Kaiken jo kokenut?

Siltä minusta nyt äitinä tuntuu. Esikoisen elinkaari alkoi 13 vuotta sitten ja sen jälkeen sekä sisarustenkin syntymän jälkeen on elämässä tapahtunut yhtä ja toista. Osin omaa syytä ja toisaalta ihan vain koska "se kuuluu asiaan". Kuten toistuvat kihomatoepisodit Pariisissa.

Tänään oli tarkoitus saada ensi viikon näyttelyn taulut valmiiksi. Hyvinhän tuo työpäivä aamulla lähtikin käyntiin, mutta keskeytyi kouluterveydenhoitajan aamuiseen puheluun, että tulepa rouva hakemaan tämä täilapsi kotiin. Nyt sitten olen täysin oppinut täiäiti. Kuopus ressukka joutui mukaan täishampoon etsintään (ei ollut ihan helppoa tässä maassa, eihän täällä mitään niin öllöä ole...), sai sittemmin istua puoli tuntia shampoolla kuurattavana, nököttää tunnin täikampakäsittelyssä, ja lopuksi päätimme lyhentää kuontalon puoleen. Neljä tuntia kaikkeen meni. Voisihan tuon päivän toisinkin viettää. Toisaalta ihan mukavaa yhdessäoloahan tämä, pienen reippaan koululaisen kanssa.

(Kuvissa eivät suinkaan pällistele kiinalaiset täit, vaan Anhuista ostamani perinteiset heinäkäsityöt.)

Illallisen aikoihin

Veijarit halusivat harjoitella Miss Wangin opettamia englannin taitoja. He johdattivat meidät koulunsa pihalle, jossa asuntolassa viikot asuvat lähikylien lapset söivät illallista, seisten kuten tällä seudulla muutenkin näytti tapana olevan. Eniten kuitenkin hätkähdytti illallisen vaatimattomuus: riisiä ja väriksi hieman bambunversoja. Ilmankos lapset näyttivät järjestään kaksi tai kolme vuotta kertomaansa ikää nuoremmilta. Elleivät sitten juksanneet, 13-vuotiaat veijarit.