Monday, April 25, 2011

Havainnointia kaupungista





Suomi-vieraiden hypättyä lentokoneeseen ja arjenjo alettua - eihän täällä pääsiäistä vietetä kuin 67 miljoonan kristityn voimin - on hyvä hieman laittaa muistiin edellisen viikon havaintoja.

Taivaantemppeli on aina yhtä vaikuttava: tyyni, kaunis ja mahtava. Mutta keskellä puistoa kohtasimme perinteisen "kukkotappelun" uhrin. Ensimmäisen kerran näin täällä todella väkivallan jälkiä. Ohitimme tilanteen nopeasti, muuta yleisöä ympärillä olikin jo runsaasti eikä näky ollut kaunis, etenkään pienille silmille. Mutta paikallisten totaalinen mitään tekemättömyys hämmästytti. Puuttuiko uskallusta vai taitoa?

Me siis siirryimme eteenpäin kuten muu kaupunki ympärillämme. Kaupunki muuttuu käsittämättömällä vauhdilla. Viikon aika kävi useasti niin, että innoissani halusin näyttää jonkin liikeen tai asian vieraille, muttaa kappas olikin se joko lopettanut tai muuttanut sitten edellisen käyntini. Vieraiden hämmästellessä kaupungin leppoisuutta ihmettelen minä aina vain sen vauhdikasta muuttumista.

Vastakohtien kaupunki, hyvin monella tasolla.

7 comments:

  1. Kunpa minäkin näkisin kaupungilla ollessani tuollaisia värejä, noita munkkeja ja tuommoista arkkitehtuuria...

    ReplyDelete
  2. Upeita kuvia - ja vastakohtia. Nämä ison maan mittasuhteet aina yllättävät: pieni vähemmistö on yhtä suuri kuin eurooppalaisittain jättiläismäisen maan, Ranskan, väkiluku!

    ReplyDelete
  3. Aurinko ja kuu, niin, puolensa joka paikassa, myös sinun kävelyreiteissäsi! Arvaat varmaan miksi kuvat ovat hieman sumuisia...

    Marja Bruun, samaa mietin minäkin kun Hesarista luin maan arvioitujen kristittyjen määrän, että enemmän kuin ranskalaisia. Meille muunmuassa selvisi vasta hiljattain lapsenlikkana jo vuoden käyneen kiinalaisopiskelijan olevan kristitty. En ollut edes ajatellut jonkun paikallisen mahdollisesti olevan kristitty, vaikka eihän sillä sinäänsä mitään väliä ole mikä on.

    ReplyDelete
  4. Minä havannoin nuo ensimmäisen kuvan värit ja kuviot, kaunista.

    Tätä nykyä on täälläkin hyvin hankalaa ohjata ketään uutta minnekään, kun tilanne on sama kuin siellä, uutta tulee, vanhaa lopettaa.Aikaisemmin ei ollut näin.

    ReplyDelete
  5. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  6. Nuo munkkien pitkät, harmaat takit. Voi ihanat. Kuinka kauniisti siinä kävelyn liike elää. Oi, kauneutta!

    ReplyDelete
  7. OI, ihana Taivaan temppeli. Jostain syystä ehdoton lempipaikkani Lamatemppelin lisäksi Pekingissä.

    ReplyDelete