Vauhtimimmin runosuoni on alkanut sykkiä - koulussa muutama päivä sitten käyttöön otetulla runovihkolla on ihmeellinen voima! Riimejä syntyy nyt kotonakin. Ahaa-elämyksiä ja oppimisen riemua parhaimmillaan. Uusia puolia pienestä ihmisestä.
"Kuuma kaakao
oli mikroaaltouunissa
eikä kukaan tykännyt
kuumasta kaakaosta.
Hän sanoi
minä sulan."
(suomennos Vilijonkka)
Mielenkiintoisinta minusta kaikessa on lapsen kyky omaksua uusia asioita. Vielä kuusi kuukautta sitten lapsi ei osannut kirjoittaa saati lukea ja englannin taito oli tasolla :" I toilet..." Koulun opettajat hokevat mantraansa vanhemmille: "Learning a second language is a hard work." kodin mahdollisimman suuren tuen ja ymmärryksen toivossa. Jos asenne on tämä, niin varmasti aasialainen lapsi alkaa kokea voimattomuutta ja painetta asiasta, vanhempienkin pian hokiessa, että vaikeaa on, hurjan vaikeaa.
Tämä pieni hassu runo on minusta todiste kuinka rennolla asenteella pötkii pitkälle, että tietoa ja taitoja voi lapsille suorastaan kaataa päähän. Hankalaa on ainoastaan lapsien kykyjen vähättelyn välttäminen. Toki jos pyrittäisiin täydellisyyteen olisi meilläkin vielä pitkä ja kivinen tie edessä, mutta onneksi vähempikin riittää meille suomalaisille.
Siitä löytyy veikeitä todisteita Hesarin "Päivän videoista" uuden kansanedustajan haastattelussa... Hyi mua.
Ihana runo! Se kansanedustajan teksti olikin sitten vähemmän ihana.
ReplyDeleteSuloista ja haikeaakin, sillä kun päästään tiettyyn ikään alkaa spontaanit runosuonet monesti tyrehtymään. Kuopuksesi osoittaa kyllä sellaista luovuutta, että ehkä hänestä tulee vielä vaikka ammattirunoilija!
ReplyDeleteMeillä eräs väsää parhaillaan keittiön pöydän ääressä mainosjulisteista puhellinorkesterinsa konserttiin, joita aikoo mennä ripottelemaan ympäri kylää.
Loisto runo, kerrassaan upea.
ReplyDeleteTäällä opettajat valittavat kuinka hankalaa on arabian opiskelu mutta minun mielestä hankalaksi sen tekee vain se tapa, jolla opettavat.
Ja tuolla rennolla asenteella pääsee paljon pidemmälle.
Minustakin tuntuu, että meillä tuo runosuonivaihe meni jo ohi. Ei ole tullut runoja pitkään aikaan. Myös sarjakuvavaihe meni ohi. Se oli kiva.
ReplyDeleteVoi, ihanuus-runo heti aamunavauksesksi. Ja tuo amerikanenglannin ääntämisasu kirjoitettuna - mahtava tyttö. P.S. ja suomennos oli huippu:)
ReplyDeleteAllu, juu, meitä on niin moneksi! Kunhan keskiarvo pysyy edes aavistuksen paremmalla puolen.
ReplyDeleteLiivia, mulla ei koskaan ole runosuoni sykkinyt, ei koskaan. Siksi olen niin ihmeissäni näistä tytöistä kun he kukin vuorollaan runoilevat. Ja mahtavaa aktiivisuutta tytölläsi! Toivottavasti julisteet houkuttelevat edes yhden ihmisen lisää kyliltä konserttiin.
Pikkujutut, juuri niin. Asennevikaa ja pedagogiikan puutetta. Lisäksi ihmettelen kun tuntuu olevan vallalla tyyli opettaa kieliä ilman valmiiksi mietittyjä oppikirjoja, sähelletään epämääräisillä kopioilla vaan. Näin oli ruotsalaisessa koulussa sekä Pariisissa että Pekingissä ja nyt myös tässä muuten mainiossa kansainvälisessä koulussa. Esikoisen ranskan opettaja sentään hyödyntää valmista opiikirjaa. Mitenköhän Suomessa nykyään, käytetäänkö kielten opiskelussa oppikirjoja. Ehkä minä olenkin vanhanaikainen!
Kirjailijatar, keskimmäiseltä syntyi sarjakuvaa alkuvuodesta. Se tosiaan on hauska periodi se. Ja sitten on sävellyskausi. Esikoinen puuhasi muutamaan otteeseen konserttoa, mutta se hyytyi parin rivin mittaiseksi. Toivottavasti palaa vielä joskus asiaan.
Anonyymi, jos saisin valita vapaasti lapsieni aksentin niin kallistuisin herkästi brittiläisen puolelle, mutta minkäs teet, luokkatovereita ja opettajia on hieman hankalaa mennä vaihtamaa ;)
Miten tämän sanoisin...
ReplyDeletesanon, että ilahduin, kun en löytänyt postauksestasi myöskään sitä tyypillistä suuvinossa-hyminää ja ilveilyä, mitä niin monien vanhempien asenteessa näkee, kun lapsi kurkottaa uudelle alueelle.
Että juuri näin lapsellakin on oikeus tulla otetuksi tosissaan, vaikka leikin varjolla oppiminen välillä käykin. Äh, en saa nyt puristettua mitä tarkoitan! Mutta aikuisilla tuntuu olevan tapana joko korostaa että työllä ja tuskalla ja heti korjailla virheitä tai sitten "voi ku sööttiä" asenteella ylikehua pilke silmäkulmassa, mutta näin luonnollisesti iloiten ei usein osata asioita ottaa.
Rakastan tuota lasten elämänasennetta! Tai liekkö se edes tietoista asennetta tuossa iässä. Mutta luovuus pulppuaa voimakkaana :)
ReplyDeleteYksi kavereistani kävi amerikkalaista koulua yhdeksänvuotiaaksi, ja muistan naurahtaneeni nähdessäni hänen tarina-/runovihkon.
ReplyDeleteKäsitykseni mukaan lapsia niin Usassa kuin nykyään myös Suomessa (tietokone mm.) kannustetaan kirjoittamaan, oli kirjoitus sitten oikein kirjoitettua tai ei. Kaverini vihkon tarinat muistuttivat tyttäresi runoa. Tuoltahan se englanti kuulostaa! :)