Lopullisen kevään merkki kujilla on lavapyörään viritetyn lemmikkieläinkaupan ilmestyminen. Mikä piristävä näky siinä vihennesmyyjien välissä. Hellyyttävät ankkavauvatkaan eivät enää näyttäneet niin säälittäviltä kuin aikaisempina vuosina. Mutta en minä lapsiani uskalla kujalle viedä, pian olisi meidän hienon villa-alueen takapihalla varsinainen kaakatus käynnissä ja naapurit tykkäisivät kyttyrää. Joku onneton naapuri on hankkinut kukon, ja siitä on syntynyt varsinainen polemiikki. Minua lähinnä huvittaa, mutta meidän makuuhuoneen ikkuna onkin toiseen suuntaan...
Voi ei...Ihania tipuja ja ankanpoikia! Minä en tuolta pääsisi pois ilman korillista pieniä siipiveikkoja. Onneksi olen täällä hyvin kaukana. Ankanpoikia en ole tainnutkaan "vauvoina" nähdä.
ReplyDeleteIhanaa ja tosi hassua! :))))
ReplyDeleteMä olen alkanut haaveilemaan pupuaitauksesta takapihalla :)) Sellainen iso ja luonnonmukainen missä olisi iso pupuperhe joita hoitaisimme.
ReplyDeleteKaakattajia löytyy naapureista tarpeeksi.
Kultakalakuva on makee!
Onpa ne pieniä! Voin vain kuvitella, varsinkin eläinfani-kuouksenne, sinne kujalle haalimaan tipuja...
ReplyDeleteTuo kala on symppis!
Oijoi noita ankkoja muovikorissaan... ja mulkoilevaa kultakalaa. Maassa maan tavalla ;)
ReplyDeleteMulle tulee eka kuvan sävyistä etäisesti mieleen joku aasialainen elokuva.
ReplyDeleteMEidän lasten koulun lähellä on jossakin kukko. Ei olla koskaan nähty mutta viimeksi tänään se kiekui ääntään käheeksi siellä.
Ihan älyttömän hellyyttäviä! Ja niin hienot kuvat.
ReplyDeleteJotenkin sääli kun meidän kulttuurissa lapset näkee eläimiä vain eläintarhoissa, ellei itsellä satu olemaan. Meidän tutuilla ei ole kellään eläimiä, ei edes koiria tai kissoja. lapseni on kasvanut vailla mitään kosketusta eläimiin. Se on tosi harmillista.
Sama maa, mutta eri kaupunki. Meidän kulmille on ilmestynyt myös kalakauppa - siinä se pappa myy niitä fisuja muovipussista...
ReplyDeleteMukava blogi sulla, jään seurailemaan. :) Ja suuri hatunnosto - jo kolme vuotta Kiinassa??