Tuesday, September 21, 2010

Metsään, sammaleita nuuhkimaan...



Syksyn tullen kasvaa halu valmistautua hyiseen talveen, myös täällä. Myönnettäköön, että jo kesällä aloitin hamstraamisen ostamalla kotiin tuomiseksi herkullisesti inspiroivan Neulo virkkaa kirjo jämälangasta -kirjan. Koska en ole vuosiin mitään neulonut ei jämälankojakaan ole siunaantunut. Niinpä tälläydyin tänään mukaan iloiseen naisseurueeseen kohti nelikerroksista lankamarkettia eli Wool Spinnig Cityä.



Hiljan jossain suomalaisessa akkainlehdessä oli ihana kuva ruohonvihreästä lankamatosta muuten valkoruskeassa sisustuksessa. Kuva on pyörinyt päässäni useamman viikon. Himoni vihreään ja ruohoon on kasvattanut itseään. Nyt bongasin kirjastani myös muutaman oivallisen sammaleisen vihreän jämälankaohjeen.

Eli iltapäivällä ajauduin periekspatrouvamaiseen käytökseen palaamalla kotiin muovikassi pullollaan tavaraa: bambupuikkoja kolmea eri kokoa ja niitä "puuttuvia" vihreitä jämälankoja yhtätoista sorttia. Ja puolustukseksi toki kuuluu kertoa kuinka kerrassaan halpaa olikaan... Hah, enhän minä edes tiedä lankojen nykyhintoja missään muualla kun en ole virkannut, saati bambupuikkojen hintalappua! Mutta koska alitajunnassa keikkuu kaukainen idea työelämään paluusta joskus tulevaisuudessa voinee toinen puolustus olla ammattitaidon ylläpito. Kyllä kai käsityönopettajan täytyy edelleen lankatekniikat hallita, vaikka se vain minun sivuaine olikin. Voi näitä selityksiä.

Nyt vain pika pikaa neulomaan virkkaamaan kirjomaan, jo viikonloppuna olisi metsäretki luvassa ja näillä säillä tarvitaan ylle lämmintä!

16 comments:

  1. Ihan uutta nähdä SINUN blogissasi lankaa ja puikkoja! Ei sillä ettäkö olisi vaikeaa kuvitella kudinta käteesi. Hyvä hyvä.

    Vinkki; bambupuikot on täällä törkeissä hinnoissa, että siinäpä bisnesrako kun Suomeen palaat. Minä ainakin ostaisin monet, jos hinnat on enemmän kohdallaan.

    ReplyDelete
  2. Ah, mitkä värit langoissa!

    Juu, bambupuikkoja ja kärpäslätkiä matkalaukut pullolleen!

    ReplyDelete
  3. miten on lankojen kanssa siellä, löytyykö helposti muuta kuin akryyliä?

    Nauratti tämä jämälankojen ostaminen;-)
    Bisnesidea: sekoittaa kaikenlaisia suttukeriä muovipussiin ja hinta päälle. Hommaan kuuluu että osa on iloisesti solmussa ja osa ihan rutulla kun on purettu niin moneen kertaan.

    ReplyDelete
  4. Neulomiseen, virkkaamiseen, lankahommiin ei koskaan tarvita selityksiä!
    Neulominen on neulominen on neulominen. Ruusu on ruusu on ruusu.

    Neulominen, langat, olemisen ydin, universumin malli.

    Nii, että ihan rauhassa vaan ja innolla yhtäaikaa neulomaan :)

    Ihanat vihreät. Voi että, iIHANAT. Piti ihan huutaa.

    ReplyDelete
  5. Liivia, vieraalta tuntui itsellekin lanka-asiaa postata, hih, melkein nolotti. Että esitellä pelkkiä ostoksia, muut kun näyttävät niitä valmiita luomuksiaan. Mutta jostainhan se minunkin on aloitettava. Vaan kerroppa paljonko bambuiset puikot maksavat!

    Minja, väreissä jäin kaipaamaan lisää murrettuja sävyjä, mutta makuaisat taitavat olla kovin kulttuurisia. Neonvihreitä oli tarjolla paljon... Ja mitäpä sitä muuta joululomalle tullessa matkalaukkuun tarvitsisikaan, kuin kärpäslätkiä ja puikkoja. Siinähän samalla hoituu lahjat armaille sukulaisille! Että mikäs olikaan anopin lempiväri...

    Piilomaja, näillä markkinoilla on onneksi hyvää ja kunnon tavaraa tarjolla. Paljon sekä kashmerelankoja että pehmeää villaa. Mutta peruskylien ja Pekingin keskustan lankakaupoissa kaikki on a) kamalan väristä, b) surkeaa sekoitelaatua c) raastinrautavillaa. Tämä viidennen kehän ulkopuolella kaukana kaisesta sijaitseva kauppakeskus on ainoa järkevä lankaostospaikka. Kiitos bisnesideasta, jospa vaikka kokeilisi?

    ReplyDelete
  6. ihania vihreitä, lempivärini! minäkin kudon vihreätä kaulaliinaa ylellisestä ja niin pehmeästä silkin ja alpakan sekoitelangasta. Sain sen lahjaksi viime jouluna ja kerä on niin pieni, että siitä tulee kapea huivi.
    Kiirettä huivin valmistumiseen ei ole, sillä täällä kuumuus saapuu ja suomeen emme vielä pääse pitkään aikaan.

    ReplyDelete
  7. Puhti, aikomus ainakin on nyt kova. Jos olisin tv:n töljöttäjä jotenkin olisi perustellumpaa neuloa samalla kun seuraisi tapahtumaa ruudulta, mutta nyt sillä tavalla vain kutoa tai virkata, onhan se vähän epäilyttävää... tai sitten ei. Katsotaan mitä syntyy.

    Kameleontti, no jopa sulla aarteet ovat. Mulla on vain villaa. Lisäksi sain joltain myyjältä jonkin epäilyttävän nestetäytteisen pussin. Sillä saa kuulemman langat pörhölle, täytyy ensiksi kokeilla ihan pienellä tilkulla!

    ReplyDelete
  8. Voi mikä lankataivas! :-)

    Bambupuikot on muuten vähintään 5-6 euroa pari täällä Suomessa, mulla on vasta muutamat sellaiset, mutta niillä neulominen on ihanaa.

    ReplyDelete
  9. Puikkojen ja lankojen (muiden kuin Novitan) hinnat täällä Suomessa on aika korkeita.

    Bambupuikot maksaa n. 5-10 euroa merkistä riippuen, metallisia Novitoja saattaa saada parilla eurolla.

    Villaista tai erikoisempaa (alpakka, silkki, merino jne.) saa n. 6-20e kerä ja villasekoitetta tai muovilankaa sitten muutamalla eurolla. Laadukkaisiin lankamerkkeihin neulojat satsaavat helposti lähelle 30 euroakin vyyhdiltä.

    ReplyDelete
  10. Olipa ihania värejä. Niitä bambupuikkoja kadehdin, Pohjois-Suomessa sellaiset ovat harvoin nähtyä ostettavaa. Varsinkin sukkapuikkoja, eri paksuisia, on vaikea löytää; joten nauti ja neulo.
    Kiva lukea sinun blogiasi. Kävin kauan sitten Kiinassa ja nautin joka hetki erilaisesta maailmasta.
    Aurinkoa! al

    ReplyDelete
  11. Outi, lankataivas erityisesti kiinalaiseen makuun, mutta kun oikein huolella kierteli ja katseli, niin löytyi tosiaan pehmeitä villalankoja ja yhdellä myyjällä oli muutamaa sävyä angoralankaakin.

    Mia-Rebekka, vai sellaisia hintoja... Kiitos! Jos olisi tuo kaupankäynti enemmän verissä ja kiinalainen postilaitos luotettavampi laittaisin putiikin heti pystyyn.

    A-L, kiitos kommentistasi! Toivottavasti blogini avulla muistot matkasta heräävät henkiin.

    Helena ja Morso, eikö vain!

    ReplyDelete
  12. Kahden viikon visiitillä San Diegossa (CA), alkoi lämmöstä huolimatta silmät hapuilla ihanan pehmeitä Fleece-huopa hyllyjä, ilmeisesti kotiinpaluu Suomen syksyyn mielessä. Ja pieni vaikutus kai hinnoillakin, siis Suomeen ei Kiinaan verrattuna. Onnellisia neulomishetkiä kaiken väristen lankojen kera:)

    ReplyDelete
  13. Kauniita sävyjä, nyt sitten puikot heilumaan, niin valmista tulee. Kutominen on tosi kivaa. Ikävää, kun olkapäät jumittuvat.

    ReplyDelete
  14. Missään en ole Suomessa nähnyt noin halpoja bambupuikkoja mitä kaverit tuossa kertoivat. Tampereella on kolme puotia jotka niitä myy ja hinnat kympin päälle, paksuista saa pulittaa melkein pari kymppiä. Sukkapuikot taitaa saada nipin napin alle kympin.

    Minä tarvitse ainakin useita samojakin kokoja, niin monta työn alla yhtäaikaa, että kehoitan ottamaan tämän puikkohomman siellä ihan vakavasti:)

    ReplyDelete